Kissan kuuluukin olla aktiivinen öiseen aikaan. Joskus sellainen kuitenkin voi haitata ihmisten unia.

Vaula Helin turvautui asiantuntijan apuun, kun 12-vuotias abessinialainen Hoto-kissa alkoi herätellä häntä öisin.

Kello on noin viisi aamuyöllä, mutta kissani Hoto ei nuku. Se istuu tyynyni vieressä, sanoo mau. Välillä kysyvästi, nousevalla intonaatiolla: ”Mau?” Sitten taas ihan vaan toteavasti: ”Mau.”

Välillä se käy kierroksen eteisessä, jossa se läpsyttää matonreunaa lattiaa vasten sekä kaapii ja rapistelee postiluukusta pudonnutta sanomalehteä. Sitten se palaa takaisin, hyppää sängylle ja työntää kuononsa naamani viereen. Tunnen sen kostean kirsun nuuskuttavan poskeani. Viiksikarvat kutittavat naamaa, mutta teeskentelen nukkuvaa. Hoto pyyhkii tassulla käsivarttani, uudestaan ja uudestaan. Se kiertelee tyynyäni ja painaa tassuaan toista silmäluomeani.

”Mau-uu.”

On hankalaa olla reagoimatta, kuten eläintenkouluttaja Salla-Mari Kostia on minua neuvonut.

Hoto ja minä olemme kahden viikon koulutusjaksolla, jonka aikana on tarkoitus opettaa Hotolle, että se ei saa minulta mitään huomiota öisin. Tavoitteena on sammuttaa Hoton yöllinen aktiivisuus, joka alkoi vaivihkaa lisääntyä, kun perheeseemme syntyi lapsi.

Tutkimuksesta tiedetään, että lapsen saaminen voi todella muuttaa lemmikkieläimen ja omistajan välistä suhdetta, kertoo psykologi, Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Aada Ståhl.

Ståhl on tutkinut omistajan kiintymystyylin sekä lemmikkieläimen ja omistajan luonteenpiirteiden yhteyttä. Ahdistuneessa kiintymystyylissä tyypillistä ovat lemmikkiin liittyvät huoliajatukset mutta toisaalta myös lemmikin tunnollinen hoivaaminen sekä tarve olla läheisessä kontaktissa lemmikkiin. Sellaista kiintymystyyliä näyttäisi esiintyvän harvemmin lapsiperheellisillä lemmikinomistajilla.

Lapsen saaminen voi sen sijaan olla yhteydessä välttelevään kiintymystyyliin. Siihen liittyy tarve fyysiselle ja henkiselle etäisyydelle lemmikistä sekä vähäisempi huolenpito.

Ståhl kertoo, että eläimet aistivat ihmisten tunnetiloja ja hyvinvointia. Parhaimmillaan lemmikki voi toimia ihmiselle vaikeissa tilanteissa turvasatamana. Ahdistunut tai välttelevä kiintymystyyli voi kuitenkin heikentää tätä mekanismia. Sen sijaan turvallisesta kiintymyssuhteesta hyötyvät sekä ihminen että lemmikki.

Kiintymyssuhteen tyypittelyt ovat tutkimusta varten tehtyjä yleistyksiä: yleensä lemmikin ja ihmisen välisessä suhteessa on läsnä useampia harmaan sävyjä. Tunnistan kuitenkin Ståhlin kuvauksesta jotain siitä, mitä minun ja Hoton välillä tapahtui, kun lapsen syntymä pyöräytti prioriteetit uusiksi.

Keskusteltuani eläintenkouluttuja Salla-Mari Kostian kanssa ymmärrän myös, että vauvaperheen yölliset herätykset piristivät Hotoa meidän uniemme kannalta väärään aikaan vuorokaudesta.

Päiväsaikaan Hoto on lempeä, erityisen sosiaalinen 12-vuotias kissa. Se istuu mukana illallispöydässä ja saattelee vieraat kanssamme ulko-ovelle. Aktiivisuus ja ihmissosiaalisuus ovat abessinialaisille kissoille ominaisia luonteenpiirteitä.

Ennen lapsemme syntymää alkuvuodesta 2020 Hoto sai runsaasti huomiota. Vein sitä välillä valjaissa ulos seikkailemaan, juoksutin saalislelujen perässä ja opetin temppuja kuivamuonan avulla. Hoto odotti minua ovella, kun tulin kotiin, ja pyrki mukaan, kun lähdin pois. Minua ja Hotoa kutsuttiin majakaksi ja perävaunuksi tai paidaksi ja pepuksi.

Lapsen myötä arjen rytmi ja oma ajankäyttöni muuttuivat. Ehdin ajatella Hotoa vähemmän, mikä varmasti näkyi myös sen saaman huomion määrässä. Melko pian Hoto oppi pyytämään huomiota vasta niinä hetkinä, kun vauva oli saatu unille. Aluksi se tapahtui iltaisin, juuri silloin, kun itse halusin vain romahtaa sohvalle etsimään dopamiinisyöksyä kännykästäni.

Jossain vaiheessa, kun lapsi heräsi yöllä syömään, aloin samalla rutiininomaisesti ruokkia Hotoa, kenties varmistaakseni kaikkien unien jatkumisen. Ja kun lapsi alkoi jälleen nukkua kokonaisia öitä, oli Hoto oppinut uuden vuorokausirytmimme ja vaati yöllisen tarjoilun jatkamista.

Tilanne kärjistyi kuukausien kuluessa. Kohta Hotolle ei enää riittänyt yöllinen eväshetki. Se palasi vaatimaan asioita sänkyni viereen juuri kun olin vajonnut takaisin uneen. Jos suljin Hoton kulkureitin makuuhuoneeseen, se raapi ovea ja maukui äänekkäästi. Aloin nukkua sohvalla korvatulpat korvissani, jotta edes puolisoni yöunet säästyisivät.

Tiedostin kyllä, että olin Hotolle tärkeä. Jokainen pienen pään pusku jalkaani vasten muistutti Hoton kiintymyksestä ja halusta tehdä asioita juuri minun kanssani. Samalla tunsin kasvavaa syyllisyyttä, sillä Hoto tuntui olevan vailla jotain, mitä en enää pystynyt sille antamaan.

Siinä vaiheessa, kun viimein pyysin eläintenkouluttajalta apua, oli Hoto jo pitkään tarvinnut elämäänsä lisää leikkiä ja aivotyötä.

Eläintenkouluttaja Salla-Mari Kostia on työskennellyt kissojen käyttäytymisen ja kouluttamisen parissa kymmenen vuoden ajan. Kostia myös opettaa eläintenhoidon ammattitutkinnon opiskelijoita. Häntä työllistävät eniten kissojen välinen aggressiivisuus ja se, jos kissa tekee tarpeitaan ei-toivottuihin paikkoihin. Heti niiden jälkeen tyypillisin yhteydenoton syy on ihmistä häiritsevä kissan yöaktiivisuus.

Kostia arvioi, että moni sietää pitkään kotikissan yöllistä metelöintiä. Eläintenkouluttajaan ollaan usein yhteydessä vasta, kun yöunet on menetetty ja kissasta ollaan suurin piirtein luopumassa.

– Se on harmi, sillä tämä on myös ongelma, joka on aika helposti ratkottavissa.

Kostia kertoo, että moni kissa sopeutuu hyvin ihmisen rytmiin ja nukkuu valtaosan yöstä. Hyvin tyypillistä kuitenkin on, että kissa jollain tavalla aktivoituu aamuyöstä, usein nukkuvan ihmisen huomaamatta.

– Kissat elävät ihan eri rytmissä kuin suurin osa ihmisistä. Jos hankkii kissan, tämä asia pitää hyväksyä, Kostia muistuttaa.

Puuhastelu illalla ja aamuhämärässä on kissalle lajityypillistä toimintaa. Se voi pitää sisällään erilaisia asioita: esimerkiksi ympäristön tutkimista, saalistamista, ruokailua ja peseytymistä. Sen jälkeen kissa saattaa jälleen käydä lepäämään. Ongelmia syntyy, jos kissan toiminta on liian äänekästä tai jos kissa pyrkii herättämään omistajan.

Meidän tilanteessamme oli selvää, että Hoton käytöksen yhtenä motiivina oli ruoan saaminen, mutta kissa voi herätellä omistajaansa myös silkan huomion vuoksi. Tällöin mikä tahansa ihmisen reaktio, lempeä tai vihamielinen, vahvistaa kissan opittua käytöstä.

Tällainen oli noidankehä, johon mekin Hoton kanssa ajauduimme.

Hoto-kissalle piti opettaa uudestaan, että hänen ihmisensä nukkuvat öisin.

Kun käännyin eläintenkouluttajan puoleen, Hoto oli juuri käynyt eläinlääkärissä senioritarkastuksessa. Tutkimusten perusteella Hoto oli erittäin hyvässä kunnossa.

Ensimmäisellä tapaamiskerralla Kostia selvitti tilannettamme perinpohjaisella haastattelulla. Hän kyseli Hoton terveystiedoista, historiasta ja pentuajasta, vuorokausirytmistä ja päivärutiineista, virikkeistä, leikkimiskäytöksestä ja ruokailutavoista. Sitten kävimme läpi varsinaista ongelmaa.

Kostia hyödyntää työssään sovellettua käyttäytymisanalyysia. Sen perusperiaate on, että käyttäytymisellä on aina jokin merkitys. Kun merkitys on tiedossa, siihen voidaan vaikuttaa.

Meidän tilannettamme Kostia analysoi näin:

Hoton yöllinen levottomuus on ajan myötä opittu käytös. Hoto on selvästi oppinut, että tiettyjä asioita tekemällä voi saada omistajan antamaan ruokaa tai muuta huomiota. Käyttäytymiselle altistaa myös lajityypillisten käyttäytymistarpeiden riittämätön toteuttaminen sekä kissan luontainen vuorokausirytmi, johon kuuluu aamuhämäräaktiivisuus.

Huomionarvoista oli myös se, että hoitopaikassaan Hoto ei herätellyt ketään öisin.

Kissa tekee aina itselleen kannattavia asioita. Kannattava käytös yleistyy ja kannattamaton käytös vähenee, Kostia kirjoittaa yhteenvedossaan.

Kostian ohjeet tilanteen ratkaisemiseksi olivat yksiselitteiset. Hoton lajityypillisiin tarpeisiin tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Hoto tarvitsisi lisää aktivointia, leikkiä sekä uusia aistivirikkeitä, esimerkiksi ulkoa tuotuja käpyjä tai ikkunapaikkoja, joista se voi turvallisesti tähystellä ulos.

Samalla Hotolle pitäisi uudestaan opettaa se, että hänen ihmisensä nukkuvat öisin. Kostia varoitti, että yöllisen herättelyn sammuttaminen voi viedä jopa pari viikkoa. Oli siis syytä varautua edelleen huonosti nukuttuihin öihin.

Otamme Hoton päivittäisen leikkihetken käyttöön heti. Puhun kolmevuotiaani mukaan projektiin. Kaivan esiin vanhoja leluja, solmin kengännauhaa tikun päähän, ostan laservalon, kolme uutta älylautaa ja pari liian kallista höyhenhuiskaa.

Kuivaruokaa tarjoilen vain älylaudalta tai temppujen yhteydessä, ja iltaruoan Hoto saa vasta leikkihetken jälkeen. Kun kuivaruoka tarjoillaan älylaudalta, tai vaikka tyhjästä kanamunakennosta, kissa joutuu käyttämään aikaa ja aivojaan siihen, että se todella saa nappulan suuhunsa. Se on eräänlainen sisäkissan saalistussimulaatio.

Ensimmäisinä iltoina laservalo ja höyhenhuisku eivät juuri herätä Hoton kiinnostusta.

Näemme vain muutamia laiskoja hyökkäyksiä. Jatkan silti leikki- tai temppuhetken tarjoamista joka ilta.

Yöksi jätän yhden älylaudoista esille ja laitan siihen kuivaruokaa.

Noin viikon kuluttua uusien keinojen käyttöönotosta Hoton käytös alkaa muuttua toivottuun suuntaan. Hoto kyllä virkistyy edelleen useimmiten neljän maissa, tulee sängylleni ja nuuskuttelee naamaani, maukaiseekin pari kertaa.

Kun en reagoi mitenkään, se saattaa asettua kylkeäni vasten, huokaista syvään, pestä itseään hetken ja nukahtaa sitten. Joskus se havahtuu uudestaan, ja ennen kuin vaivun takaisin uneen, kuulen sen kuopsuttelevan hiekkalaatikolla tai askartelevan älylaudan äärellä.

Eräänä päivänä, kun uudelleenohjelmointia on takana pari viikkoa, olen poissa kotoa aikaisesta aamusta puoleen yöhön. Kuten usein silloin kun olen poissa, Hoto on lähinnä nukkunut ja käynyt syömässä.

Saapuessani kotiin väsyneenä ihmisrauniona Hoto odottaa minua eteisessä täydessä vireystilassa, puskee voimallisesti jaloissani, kehrää ja juttelee. Miten ihmeessä saisin sen saalistamaan edes hetken ajan jotain, jotta saisin nukkua yöni?

Huomaan keittiön seinällä roikkuvan valkosipulinipun. Sipulin kuivat varret rapisevat ihanasti ja ovat juuri sopivan jämäköitä saalistamishommiin.

Rapistelen sipulivartta sormieni välissä, ja Hoto valpastuu välittömästi. Juoksutan sitä sipulinvarren perässä muutaman minuutin ajan ympäri olohuonetta. Sitten se saa syödä. Mikä tärkeintä, yöllä nukumme molemmat hyvin.

Mutta kissa kyllästyy asioihin. Valkosipulinvarret menettävät vetovoimansa muutaman leikkikerran jälkeen. Minäkin joudun laittamaan aivoni työhön, jotta keksisin uusia keinoja Hoton saalistusvietin tyydyttämiseen.

– Vanhasta kissasta ei saa pentua, mutta vanhatkin kissat kaipaavat älyllistä aktivointia ja leikkivät, jos niillä ei ole kipuja, sanoo kissoja paljon hoitanut eläinlääkäri Heidi Tiihonen, kun haastattelen häntä.

Tiihonen korostaa, että kissanomistajan ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen. Riittää, että kissan perustarpeet täyttyvät, että sen kanssa tehdään asioita ja omistajan suhde kissaan on mahdollisimman hyvä. Jos ihminen voi hyvin, se on yleensä myös kissan etu.

Tiihonen toivoo kuitenkin, ettei kukaan ottaisi kissaa vaikkapa siksi, että ”se on helppo eläin, eikä sitä tarvitse viedä ulos”. Ja että kissan hyvinvoinnista ja terveydestä pidettäisiin myös ennaltaehkäisevästi huolta. Eläinlääkärikäyntien olisi hyvä olla säännöllisiä, vaikkei mitään vaivoja olisikaan. Hän muistuttaa, että joskus yöllisen, poikkeavan käyttäytymisen taustalla voi olla jokin sairaus, varsinkin iäkkäillä kissoilla.

Hyvinvoinnin kannalta keskeistä on se, että kissa pääsee toteuttamaan lajityypillisiä tarpeitaan ja että sen ympäristö on turvallinen.

– Jos kissa voisi, se käyttäisi ison osan ajasta hereillä ollessaan metsästämiseen ja ruoan hankkimiseen. Sisäkissalla tämä jää pois, mutta käyttäytymismallia pitäisi pyrkiä toteuttamaan lelujen ja ruokien avulla, Tiihonen sanoo.

Olen pitänyt aina huolta siitä, että Hoto pääsee kotona kiipeilemään ja piiloutumaan. En hanki kotiin kissoille myrkyllisiä kasveja, kerään narut talteen ja verkotan tuuletusikkunat.

Mutta kotimme sijaitsee suojaisassa sumpussa, eikä ikkunanlaudoilta juuri avaudu kissaa inspiroivia näkymiä. Ainoastaan ruokailun ja leikkimisen rutiineja pystyimme muuttamaan.

Eräänä iltana huomaan, että Hoto leikkii yksin paperinpalalla, joka on pudonnut lattialle lapsen askarteluiden jäljiltä. Se kuljettaa paperisoiroa tassullaan, vaanii ja hyökkää, aivan kuin pentuna.

Sitten se kohottaa katseensa minuun. Selvästi kutsu leikkiin!

Salla-Mari Kostia on sanonut minulle, että kissojen kohdalla leikki ruokkii leikkiä. Vaikka omistaja ei aina jaksaisi tai viitsisi, kissalle on hirmu tärkeää, että ihminen heiluttaa sille lelua.

Rutistan foliosta rapisevan pallon ja heitän sen kohti eteistä. Hoto syöksyy pallon perään ja kuljettaa sitä olohuoneen halki kuin nuori Lionel Messi.

Minua naurattaa, konttaan lattialla, heittelen palloa uudestaan ja uudestaan, ja Hoto saalistaa sen.