15 vuotta sitten alkoi kotimaisessa televisiossa Putouksen aika – ”Joskus hahmo oli niin kertakaikkisen huono, että se jo itsessään nauratti”
Tulikoe, viikkokatsaus, sketsit, näytönpaikka ja Vuoden sketsihahmo -kilpailu. Vuonna 2010 Putous valloitti Suomen kansan televisioruudut.
Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai tekstin lopussa olevalla lomakkeella.
Riku Nieminen oli teatterikorkeakoulun toisella vuosikurssilla, kun Jani Volanen tuli yhdessä ohjaaja Antti Hietalan kanssa katsomaan hänen opiskelijanäytelmäänsä. Volanen vakuuttui Niemisen taidoista ja Hietala pyysi hänet harjoittelijaksi omaan näytelmäänsä.
– Siellä Volanen näki minun toilailuani ja yhtenä päivänä soitti minulle, että olisi tällainen puolentoistatunnin suora lähetys tilattuna. Hän kysyi, olisinko kiinnostunut tulemaan mukaan, Nieminen muistelee.
Tilaisuuteen tarttumista nuori näyttelijä ei kauaa pohtinut. Kolmen sekunnin mietinnän jälkeen hän vastasi Putouksen ensimmäisen kauden ohjaajalle ”totta kai”.
Siitä alkoi Riku Niemisen tie Putoukseen, koko Suomen ruuduille.
Edessä oli valtava työmäärä. Ohjelmamuodon luomiseen ja sisällön suunnittelemiseen käytettiin kuukausia. Maanantaista perjantaihin ohjaaja Volanen sekä kaikki kulloinkin kynnelle kykenevät näyttelijät kokoontuivat toimistolle. Hommat aloitettiin maaliskuussa 2009.
– Ideointi ja sitten käsikirjoittaminen jatkui melko katkeamattomana aina ensimmäisen lähetyksen harjoittelemisen alkamiseen asti, eli tammikuuhun 2010.
Ohjelman tekijät toivat palavereihin ideoita, joista osa kuopattiin ja osaa lähdettiin edistämään. Tuotantoyhtiö StoryOf oli tilannut Volaselta puolentoista tunnin mittaisen suoran lähetyksen komediashown, joten tekijöiden luovuudelle annettiin tilaa.
Ideoita pyöriteltiin ja lopulta kasaan saatiin valmis suunnitelma Putouksesta. Ohjelmasta, joka koostuisi ennalta kuvatuista inserteistä, sketseistä, improvisoidusta viihteestä sekä sketsihahmokilpailusta. Nimi Putous viittasi sketsihahmojen pudotuspeliin.
Yhtenä Volasen suurista inspiraation lähteistä toimi amerikkalainen viihdeohjelma Saturday Night Live. Supersuosittu ohjelma tuli Volaselle mieleen, kun ohjelma häneltä tilattiin.
– Puolentoista tunnin suoran lähetyksen komediashow omassa mielessä viittasi heti Saturday Night Liveen. Live-sketsejä, nauhoitettuja inserttejä, muka-uutiskatsaus ja niin edelleen, Volanen kertoo.
Putous jakoikin paljon yhtäläisyyksiä ohjelman kanssa, mutta Putous ei ollut kopio SNL:stä vaan kokonaan oma formaattinsa. Se lienee kuitenkin suomalaisista ohjelmista lähimpänä sitä kulttuurista asemaa, joka Saturday Night Livellä on Yhdysvalloissa ja maailmalla.
Suunnittelun jälkeen siirryttiin intensiiviseen kuvaamiseen. Maanantaista perjantaihin tuotanto kokoontui harjoittelemaan ja hiomaan kuntoon seuraavan lauantain lähetystä. Lauantaina ohjelma treenattiin vielä kerran läpi ennen h-hetkeä. Sunnuntai pyhitettiin lepäämiselle.
– Putous-kauden tekemisestä palautumisessa meni viikoista kuukausiin, Nieminen toteaa.
”Lähetysaika vaikutti siihen, millaista huumoria ohjelmassa nähtiin.”
Volanen kertoo, että ohjelmaa tehdessä ei ollut mielessä tiettyä kohderyhmää. Sketsejä tehtiin sillä perusteella, mikä nauratti tekijöitä itseään. Nieminen muistelee, ettei Putouksesta ollut tarkoitus tehdä koko perheen viihdeohjelmaa, vaikka nykyään Putous sellaiseksi mielletäänkin. Lähetysaika kuitenkin vaikutti siihen, millaista huumoria ohjelmassa nähtiin. Ohjelma tuli televisiosta 19.30, eli ennen uutisia. Tuohon aikaan illan uutiset koettiin maagiseksi rajaksi sille, mitä televisiossa voi näyttää ja mitä ei.
– Synkin ja rankin materiaali koetettiin karsia jo ideointivaiheessa pois, juuri lähetyskellon-ajasta johtuen, Volanen kertoo.
Jos vertaa ensimmäisellä kaudella nähtyä huumoria siihen, mitä Putouksessa nykyään nähdään, on selvää, että nykyään ohjelmaa tehdään enemmän lapsiyleisöä ajatellen. Viisitoista vuotta sitten ajatukset siitä, mistä on ”hyväksyttyä” vitsailla olivat toisaalta myös erilaiset. Nieminen muistaa ensimmäiseltä kaudelta vain yhden kerran, kun huumori oli ylittää rajan.
– Kenraaliharjoituksissa oli sellainen insertti mukana viikkokatsauksessa, josta tuotanto ja kaikki näyttelijätkin alkoivat aistia, että nyt menee vähän yli. Käsikirjoittaessa se oli tuntunut vielä hauskalta, mutta lopulta poikkesi linjasta tosi paljon.
”Erityisesti nuorille näyttelijöille Putous oli loistava mahdollisuus päästä hyvin suuren yleisön eteen.”
Ensimmäisellä kaudella Putouksessa oli mukana kahdeksan näyttelijää sekä juontaja Jaakko Saariluoma. Volanen haali ohjelmaan mukaan hänelle ennestään tuttuja näyttelijöitä, joista monen kanssa hän oli työskennellyt jo aiemmin.
Näyttelijät jakautuivat kahteen joukkueeseen: nuoriin ja vanhoihin. Nuorten joukkueessa oli Niemisen lisäksi muita toistaiseksi suurelle yleisölle tuntemattomampia näyttelijöitä, Aku Hirviniemi, Krista Kosonen ja Eero Ritala. Vanhojen joukkue koostui tunnetummista näyttelijäkonkareista. Siinä oli mukana Kari Hietalahti, Elina Knihtilä, Pirjo Lonka ja Jukka Rasila.
Erityisesti nuorille näyttelijöille Putous oli loistava mahdollisuus päästä hyvin suuren yleisön eteen.
– Kyllä se hyvää teki uralle. Kun tuli tunnetuksi, oli pätevöitynyt Putouksessa niin ihmisillä oli luottoa, että olin pätevä työssäni. Todella katsotussa livelähetyksessä esiintyminen kehitti minua paljon, erityisesti paineensietokykyä, Nieminen valaisee.
Toisaalta humoristisessa sketsiohjelmassa esiintyminen saattaa antaa näyttelijälle tietynlaisen leiman.
– Näkyvyyttähän se toi, mutta sketsihahmoja tekevällä näyttelijällä on myös tietynlainen risti kannettavana. Draamaelokuvien ohjaajat eivät välttämättä miellä enää maailman uskottavimmaksi vaihtoehdoksi kaikkiin mahdollisiin rooleihin, Nieminen kertoo.
”Vaikka hahmokilpailu onkin se, mistä Putous parhaiten muistetaan, vielä tekovaiheessa sen ei uskottu saavuttavan kovin suurta suosiota”
Monet muistavatkin Putouksen erityisesti sketsihahmokisasta. Jokaisella näyttelijällä oli oma sketsihahmonsa, joista yksi pudotettiin joka jaksossa yleisöäänestyksen perusteella.
Sketsihahmokilpailu otettiin ohjelmaan mukaan siksi, että ihmiset saataisiin koukutettua katsomaan ohjelmaa joka viikko uudelleen. Pudotuskilpailu loi jaksoihin yhtenäisyyttä. Osaltaan kilpailu oli kuitenkin myös satiiria tuohon aikaan televisiossa vallinneesta ilmiöstä, jossa ohjelmista äänestettiin ihmisiä ulos.
– Sen piti olla Talentin ja Idolsin kaltaisten ohjelmien irvikuva. Noissa ohjelmissa välillä irvailtiin tavallisille ihmisille, jotka tulivat kokeilemaan siipiään tuollaisessa formaatissa. Haluttiin vähän näpäyttää sitä maailmaa, Nieminen muistelee.
Näyttelijät suunnittelivat sketsihahmonsa itse, jonka jälkeen he esittivät luomuksensa Volaselle ja muille ohjelman tekijöille.
– Muistaakseni naurun määrä sinetöi hahmon ok:ksi, ja olennaista oli, että joskus hahmo oli niin kertakaikkisen huono, että se jo itsessään nauratti. Eli oikeasti hyvä ja kammottavan huono menivät molemmat läpi, Volanen kertoo.
Ohjaajan mukaan vain yksi sketsihahmo tyrmättiin täysin ja näyttelijä lähetettiin miettimään hahmoa uudelleen. Kyseessä oli Aku Hirviniemen ”jonkin sortin hidas ja vanha mies”. Hirviniemen seuraava idea, pallivahalainen leskirouva Marja Tyrni olikin sitten niin suuri hitti, että voitti lopulta sketsihahmokilpailun.
Vaikka hahmokilpailu onkin se, mistä Putous parhaiten muistetaan, vielä tekovaiheessa sen ei uskottu saavuttavan kovin suurta suosiota. Äänestäjien määrä yllätti Volasen.
– Olin iloinen, että edes joku lähti siihen leikkiin mukaan ja äänesti. Sekin tuntui vaihtoehdolta, ettei sitä vaivaa kukaan oikeasti jaksaisi nähdä, Volanen paljastaa.
”Putouksen ensimmäisestä lähetyksestä on kulunut jo yli viisitoista vuotta, mutta ohjelman hahmot ja hokemat elävät yhä vahvasti suomalaisessa viihdekulttuurissa.”
Putouksen ensimmäisellä kaudella oli eniten katsojia viimeisessä jaksossa, kun sketsihahmokilpailun voittaja paljastettiin. Televisioruutujen ääreen oli samalla hetkellä kerääntynyt 789 000 suomalaista.
Ensimmäisen kauden katsojaluvut olivat kuitenkin vasta esimakua tulevasta. Toisella kaudella, kun Vuoden sketsihahmo viimeisessä jaksossa paljastettiin, katsojia oli 1,5 miljoonaa. Toisella kaudella sketsihahmoihin panostettiin suosion myötä paljon enemmän kuin ensimmäisellä.
Silloin kilpailun voitti Riku Nieminen Munamies-hahmollaan. Kananmunan muotoinen kimeällä äänellä puhuva hahmo muistetaan erityisesti hokemastaan ”pieni muna, iso sielu”.
Putouksen ensimmäisestä lähetyksestä on kulunut jo yli viisitoista vuotta, mutta ohjelman hahmot ja hokemat elävät yhä vahvasti suomalaisessa viihdekulttuurissa. Munamiestä Nieminen muistelee suurella lämmöllä.
– Jos Munamies on se perintö, jonka suomalaiseen viihteeseen jätän, olen ihan tyytyväinen, jopa ylpeäkin, hän naurahtaa.
Koko Suomi katsoo -juttusarjassa etsitään vastauksia suomalaisten tv-suosikkiohjelmien takaa.
