Olen päättänyt, lukee ystäväni lähettämässä sähköpostissa. Tuijotan lausetta, sydämeni hakkaa. Tiedän, että pulssi kiihtyy myös viestin toisella vastaanottajalla. Meidän kolmen on määrä tehdä tämä päätös yhtä aikaa. Valmistelemme eroa.
Olemme olleet vuosia samassa työpaikassa ja monina iltoina hellineet ajatusta muutoksesta: Mitä jos ottaisi loparit? Mitä jos perustaisi oman yrityksen? Vielä pari viinilasia, ja olemme kysyneet toisiltamme dramaattiseen sävyyn: Mutta ootko sä onnellinen?
Nyt kysymykset ovat tihentyneet ja varomattomat heitot ovat alkaneet tuntua mahdollisuudelta: Mitä jos lähtisimme yhdessä?
Samanlaisia keskusteluja käydään nyt monessa chat-ikkunassa ja monen keskihintaisen viinipullon äärellä. On ajankuva, että 25-vuotiaan Marina Shifrinin YouTube-video I quit, jolla Shifrin ottaa loparit ympäri toimistoaan tanssien, nousi nettihitiksi. Sitä on katsottu jo yli 17 miljoonaa kertaa.
Yt-neuvottelut kylvävät epävarmuutta avokonttoreissa. Työvuosiensa ja organisaationsa keskivaiheille ehtinyt luova luokka punnitsee elämäänsä. Saanko työltä yhtä paljon kuin annan?
Kuten muilta elämänaloilta tiedämme, pohdinta voi jatkua pitkään. Ystävät kuuntelevat kehnon parisuhteen vaiheita vuodesta toiseen, mutta vieläkään valittaja ei ole valmis lähtemään.
Lähtöpohdintaan ajautuneen työntekijän mieli on kuin lumeen juuttunut auto, jota yritetään saada liikkeelle yhtä aikaa työntämällä ja kaasuttamalla. Auto heijaa edestakas, mutta ei vain pääse ylös kuopasta. Hiiop – ei. Hiiop – ei. Kunnes kerran työntövoima ja kaasutus maagisesti osuvat yksiin.
Tuttuni, kutsutaan häntä vaikka Jaakoksi, jätti työnsä suuren yrityksen keskijohdossa tuskastuttuaan pikkupomon asemaan: on vastuu kaikesta mutta ei valtaa päättää mistään. Jaakon ”v-käyrä vääntyi kaakkoon, ja sitten räpsähti”.
Kutsutaan v-käyrää työntäväksi syyksi. Vaikka suomalaiset työsuhteet ovat kuluneen vuosikymmenen aikana pidentyneet, eivät pitkät sopimukset takaa tyytyväistä työvoimaa. Työntävät syyt tuntuvat toistuvan alalta toiselle. Vähemmillä resursseilla halutaan enemmän, työstä on kadonnut ilo.
Lisäksi tarvitaan vetäviä syitä: intoa uudesta, unelmia. Vetävät syyt ovat sympaattisempia, sillä ne ovat kaikilla omia, henkilökohtaisia. Juristi opiskeli perushoitajaksi, kauppatieteilijä ryhtyi lelukauppiaaksi. Koska se tuntui oikealta.
Ekonomi Albert O. Hirschmanin klassikkoteorian mukaan tyytymättömällä työntekijällä on kolme mahdollisuutta: ”exit”, ”voice” ja ”loyalty”. Vaikeina aikoina duunareiden lojaalisuus työnantajaa kohtaan lisääntyy, mutta asiantuntijatehtävissä lähtö on entistä yleisempi ratkaisu. ”Luovalla luokalla on mahdollisuus liikkua”, sanoo sosiologian professori Harri Melin. ”Se menee projektien, haastavien töiden perässä.”
Päätös tehty -viestit alkoivat kiertää kolmikkomme sähköpostilaatikoita. Meilit täyttyivät innosta ja kevyestä itsepetoksesta: Laulu vapaudesta! Askel on kevyt! Sovimme päivän ja kellonajan, jolloin irtisanoutuisimme yhdessä.
Nyt olen yrittäjä. En myy leluja vaan lehtijuttuja – pakofantasiani ei ehkä ollut villeimmästä päästä. Viiniä kuluu yhä, ja yhä nojaudumme ystävieni kanssa pöydän yli kysyäksemme: Ootko sä onnellinen?
Oon mä onnellisempi. En siksi, että työnantaja tai palkkatyö olisivat tehneet minut onnettomaksi.
Olen onnellisempi, sillä tein elämälleni jotain. Päätin edes jotain.
”Irtisanoutuminen on vasta alkupiste”, sanoo Jaakko. ”Se vasta tekee uuden miettimisen edes mahdolliseksi.” ■
1 Jos tunnet ahdistusta joka aamu töihin lähtiessäsi, työpaikan ovesta astuessasi tai tietokoneen avatessasi, on syytä pohtia, liittyykö tunne johonkin korjattavissa olevaan asiaan asenteessasi tai työyhteisössäsi, vai poistuisiko paha olo työpaikkaa vaihtamalla.
2 Jos haluaisit edetä uusiin tehtäviin, vastuullisempaan asemaan tai mielenkiintoisempiin projekteihin, mieti, onko polkuja avautumassa. Voiko työpaikallasi edetä? Jos ei, on hyvä muistaa, että uusia tehtäviä löytyy myös tämän työpaikan ulkopuolelta.
3 Kuuntele itseäsi. Vaikka järki tai tunteet haraisivat vastaan, intuitio on häkellyttävän usein oikeassa.
