Apu

Kun elokuvassa ei ole mitään muuta kuin aihe – ja sekin on valmiina annettu


Arvostelu: Legendaarisen yhdysvaltalaisen asianajajan ja tuomarin Ruth Bader Ginsburgin elämäkertaelokuva on kuin botin tekemä. Elokuvan Suomen ensi-ilta on perjantaina 15. maaliskuuta.
Teksti Valtteri Mörttinen

Hollywoodin elämäkertatehdas tarjoaa tällä viikolla teoksen Oikeuden puolesta (On the Basis of Sex). Se on suoranainen merkkiteos, sillä se on malliesimerkki siitä, mikä yhdysvaltalaisessa isojen levittäjien elokuvakulttuurissa on juuri nyt vikana.

Ruth Bader Ginsburg on yhdysvaltalaista oikeusjärjestelmää muuttanut merkkihenkilö, jonka nimi on niin tunnistettava ja kunnioitettu, että jo pelkästään sen avulla voi myydä elokuvalippuja. Ja juuri niin nyt tehdään. Lopputulos on kohdehenkilöä kohtaan enemmän häväistys kuin kunnianosoitus.

Armie Hammer, Cailee Spaeny ja Felicity Jones näyttelevät Ginsburgin perhettä. Kuva: Jonathan Wenk, Focus Features.

Päivän suosituimpiin väittelyn aiheisiin kuuluu keskusteleminen siitä, mitkä ammattitehtävät korvautuvat seuraavaksi tietokoneboteilla. Monet tehdastyöt ovat jo menneet. Kielten kääntäjät ovat pahasti vaarassa. Journalistien olisi ennusteiden perusteella pitänyt hävitä jo aikoja sitten. Mutta jos vetoa kannattaisi juuri nyt lyödä jonkin vaihtoehdon puolesta, se olisi ehdottomasti Oikeuden puolesta kaltaisia teoksia työstävät elokuvantekijät.

Ohjaaja Mimi Leder ja käsikirjoittaja Daniel Stiepleman ovat tehneet teoksen silmät kiinni. He ovat kytkeneet vakionopeudensäätimen päälle ja menneet keittämään matkan ajaksi kahvia. He ovat luottaneet juuri siihen, että kohdehenkilön tarina on niin vaikuttava, ettei sitä filmatisoidessa tarvitse edes yrittää.

Tässä on taiteen arvottamisen kriteeri, jota ei voi painottaa liikaa: aiheesta ei saa pisteitä. Aiheet ovat olemassa ennestään. Niitä voi kuka tahansa valita vapaasti, ja valintaprosessi itsessään ei vaadi minkäänlaista suoritusta tai saavutusta. On erittäin jaloa, että elokuvalla halutaan muistuttaa ihmisiä siitä, että sukupuolten välinen tasa-arvo on vasta erittäin nuori ajatus ja yhä keskeneräinen prosessi. Mutta se, että elokuva kertoo hyvästä aiheesta, ei tee siitä hyvää – päinvastoin. Se, että elokuva kertoo hyvästä aiheesta, vain kasvattaa sille asetettavia vaatimuksia, koska aiheella ratsastaminen on liian helppoa.

Erinomaiset näyttelijät Justin Theroux ja Felicity Jones eivät pelasta elokuvaa. Kuva: Jonathan Wenk, Focus Features.

Oikeuden puolesta on pullollaan viulun vingutusta ja pianon pimputusta. Se alkaa siitä, kun päähenkilö marssii koulun penkille ja saa oppia, että maailma on häntä vastaan. Sen jälkeen käynnistyy kuvakäsikirjoitusta myöten kaavamainen ja tuhansia kertoja ennenkin nähty taide-elämys, joka huipentuu oikeussaliin, minkä jälkeen tekstikortti kertoo, mitä kaikkea tosielämässä tarinan ansiosta tapahtui. Se on elokuvantekijän viimeinen oljenkorsi, jolla hän yrittää varastaa kohdehenkilönsä ansiot elokuvalleen. Hahmogalleriassa on mukana päähenkilöä motivoiva lapsi, koneistoa symboloivat tyhjät antagonistit sekä pienessä mutta käänteentekevässä mentorin roolissa vanha virtuoosinäyttelijä – tällä kertaa roolin on saanut Kathy Bates. Matkan varrella käytetään mahdollisimman paljon tekstikortteja, jotka kertaavat vuosilukuja, ja pudotellaan tasaisin väliajoin populaarikulttuuriviittauksia, joilla muistutetaan katsojaa siitä, että tarinan miljöö on eri kuin se, jossa tämä itse nyt elää. Katsoja kun on tunnetusti sen verran hölmö, ettei hän pysty tätä asiaa sisäistämään, ellei sitä hakata hänen naamaansa kymmenen minuutin välein. Elokuva on niin valmiiksi pureskeltu, että se saa melkein jopa Rob Reinerin 1990-luvulla tekemät elokuvat kalpenemaan.

Nykyaikaisella tekoälyllä ei kestä enää montaakaan vuotta, että se pystyy tekemään tällaiset elokuvat niin, että tietokoneeseen syötetään Wikipedia-artikkeli kohdehenkilön elämästä ja valitaan ennalta ohjelmoitu kaava, joka voittaa Oscareita. Lopulta tietokone tulostaa elokuvan Oikeuden puolesta.

Julkaistu: 14.3.2019