Image

Kuka olet ja mitä rakastat?

Kuka olet ja mitä rakastat?

Reetta Räty luki lehden pieneltä palstalta suuren uutisen: elämän tarkoituksen voi ratkaista.
Teksti Reetta Räty
Kuvat Anja Reponen
Mainos

Yksitoistavuotias Eveliina kysyi hiljattain lasten tiedekysymyksissä (HS 29.12.): Mikä on elämän tarkoitus? Filosofian professori Sara Heinämaan vastaus oli niin viisas, että siihen on syytä palata.

Heinämaa kirjoitti, että ensinnäkään ”emme voi olettaa, että sama ratkaisu pätisi kaikkien elämään”. Jokaisen on etsittävä oma vastaus. Monilla meistä etsintä on selvästikin kesken, sillä Heinämaa kuvaa elämänsä tarkoituksen syvällisesti käsittävää ihmistä näin: ”Pystyy hahmottamaan jokaisen hetkensä mielekkääksi jopa olosuhteiden ja toimintamahdollisuuksien rajujen muutosten keskellä.”

Jokaisen hetkensä mielekkääksi? Olosuhteiden rajujen muutosten keskellä? Eli silloinkin, kun tekee mieli kyseenalaistaa kaikki. Mitä järkeä on missään, jos lapsi kuolee, sydän hajoaa, tappaminen jatkuu, sairaus romauttaa unelmat?

Filosofin mukaan elämän tarkoitus ratkeaa, jos selvitämme, mitkä ovat tärkeimmät kykymme ja mikä on meille rakkainta maailmassa. ”Kysymys elämän tarkoituksesta on siis viime kädessä kysymys siitä, kuka olen ja mitä rakastan.”

Olisipa aikuisillekin kysymyspalsta. Kuka olen ja mitä rakastan?

Filosofi Heinämaan vastauksen perustella elämän tarkoituksen metsästys muistuttaa onnellisuuden etsintää. Ensin sitä harhailee kymmeniä vuosia kuvitellen, että onnellisuus löytyy jostain paikasta, ihmisestä, perhetilanteesta, työstä, merenrannasta, saavutuksesta, olosuhteista, Heinämaan sanaa käyttääkseni.

Ja sitten, pitkien etsintöjen jälkeen, alkaa tajuta, että olosuhteet tulevat ja menevät. Ne muuttuvat, joskus dramaattisestikin, ilman että niihin voi vaikuttaa. Onnellisuus – tai pikemminkin hetkelliset onnentunteet – pitää löytää oman pään sisältä, pikemminkin asenteesta ja oivalluksista kuin asioiden tilasta. Kaiketi tästä samasta suunnasta voisi löytyä elämän tarkoituskin.

Vanheneminen auttaa sopeutumaan ajatukseen siitä, että epätäydellisissä olosuhteissa voi toteuttaa itseään ja rakastaa. Eteen tulee vuosi vuodelta enemmän tilanteita, joista voi päättää vain sen, miten niihin suhtautuu (rypyt, kuolema, loska, tyhmä pomo, rintasyöpä, lapsettomuus, potkut, läski, jätetyksi tuleminen). Sitä alkaa tajuta, että elämästä nauttiminen on taito, jota voi harjoitella. Mutta että löytäisi elämän tarkoituksen? Se kuulostaa tosi suureelliselta.

Filosofi Heinämaan ajatukset on vaikuttavia, koska niissä lähdetään pokkana siitä, että elämän tarkoituksen voi selvittää. Tämäkin on suuri uutinen: tarkoituksen ratkettua elämä hahmottuu mielekkäänä – riippumatta ulkoisesta todellisuudesta ja siinä väistämättä tapahtuvista muutoksista. Tarkoittaako tämä, että olisi mahdollista saavuttaa mielenrauha? Lakata pelkäämästä kuolemaa?

Kun matkustaa kauas Suomesta, näkee miten niukoissa oloissa monet elävät arkeaan, juhlivat jumalia, ottavat vastuun itsestään ja läheisistään, hankkivat elantonsa tyytyväisinä, vailla syvää eksistentiaalista ahdistusta. Onko kyse siitä, että nämä ihmiset tietävät meitä paremmin, keitä ovat ja mitä rakastavat? On oma paikka yhteisössä, riittävästi merkitystä, vähän suorituspaineita. Romantisoimatta niukkuutta voi miettiä, mistä syntyy suomalainen ilottomuus. Eihän vakavuudessa mitään pahaa ole, mutta epämääräinen tyytymättömyys syö energiaa eikä muuta mitään.

Eksistentiaalisten kysymysten vaarana on käpertyminen syvälle omaan napaan. Mikä otollinen asetelma vallan-pitäjälle: itseään loputtomasti analysoivat, olosuhteisiinsa tyytyvät kansalaiset!

Elämän tarkoitusta käsitellään Heinämaankin vastauksessa yksilön elämän tarkoituksena. Tällaisia me länsimaiset, maallistuneet individualistit olemme. Etsimme merkitystä itsellemme ja itsestämme, emme ihmiskunnalle, yhteisölle tai luonnolle, jonka osa olemme.

Nähdäkseni oma napa ei kuitenkaan ole suunta, johon Heinämaan kysymykset meitä johdattelevat. Mitkä ovat tärkeimmät kykymme? Mikä on meille rakkainta maailmassa?

Kun yrittää vastata näihin edes haparoiden, huomaa pian, ettei ole edes olemassa muuten kuin suhteessa muihin ihmisiin. Itse tykkään kysymyksistä enemmän kuin vastauksista.

En tiedä, mikä tässä kaikessa on järkenä, mutta olen sentään asettanut tavoitteen: elä oman näköinen elämä.

Julkaistu: 14.3.2018