Madame, osa 8 – Murhaaja

Terttu Kaisla on toistanut kaiken monta kertaa, mutta silti poliisit kyselevät samoja asioita yhä uudelleen ja uudelleen. Eikä Terttu heitä siitä ala syyttää, sillä tapaus niin sotkuinen ja moneen suuntaan harottava, ettei siitä ota helposti selvää etevinkään rikostutkija.

On saatava asiat järjestykseen, edes jonkinlaiselle aikajanalle ja vasta sen jälkeen asiaan sotkeutuneet ihmiset on ripoteltava jokainen omalle kellonlyömälleen.

Neljännen kuulustelukerran jälkeen Terttu pyysi paperia ja kynän, jotta hän voisi tehdä tapahtumista jonkinlaisen kartan.

Hän huomasi kyllä, kuinka poliisit vilkaisivat toisiaan. Kenties he ajattelivat, että Terttu oli jo sen verran höppänä, että hänen piti saada pistää asioita muistiin tai hän voisi puhua sivu suunsa. Ääni muuttui kellossa vasta kun Terttu ilmoitti, ettei itseään varten karttaa tekisi, vaan rikostutkijoita.

Niiän hänelle tuotiin iso paperirulla, värikyniä ja pieniä pyöreitä tarroja, joita oli arkissa kaiken- värisinä.

Terttu levitti paperia niin, että sitä riitti koko pöydän pituudelta. Luna, nuori naispoliisi istui ja seurasi, kun Terttu teki muistiinpanojaan.

– Minähän jouduin tähän soppaan vasta kun mieheni kuoli, mutta toisaalla tämä tarina oli jo alkanut. Eli tämä alaviiva on taloyhtiössä tapahtuneiden asioiden jana. Kaksikymmentäkaksi vuotta sitten taloon muutti kolmekymppinen pariskunta, Armas ja Ursula. He ovat nämä A j U, Terttu näyttää. – Minä laitan heidän väreikseen punaisen ja vihreän.

Sinitukkainen Luna nousee seisomaan Tertun taakse.

– Ursulan tädit olivat omistaneet alun perin koko kerrostalon, mutta sitten tuli sota ja kaikenlaista murhetta ja menetystä ja he joutuivat myymään talosta yhden asunnon, sen jonka minä sitten vuosikymmeniä myöhemmin ostin ja jossa murha tapahtui.

– Pitäisikö sille sun asunnolle nyt tehdä sellainen oma ympyrä tai neliö niin nähtäis sitten miten kukin siihen asuntoon liittyy.

Tertusta idea on loistava. Lunassa on selvästi ainesta, hän ajattelee hyväksyvästi.

– Piirrä sinä se ympyrä siihen, otetaanpa sille vaikka tuollainen neonpinkki tussi.

– Kuka sen asunnon silloin 1950 osti? Luna kysyy ja Terttu hymyilee salaviisaasti.

– No se on juuri oikea kysymys! Kuka sen asunnon osti? No sen osti eräs neiti Martta Allikko, joka muutti asuntoon vastasyntyneen tyttärensä Marketan kanssa. Kun Martta kuoli, Marketta jäi asuntoon vuonna 1970 syntyneen Mirjam-tyttärensä kanssa.

– Jännä, joillakin on tuo alkukirjainjuttu. Kaikkien Allikon naisten nimet alkavat m:llä.

– Se hieno ämmäsuora. Joku tykkää, että ämmä on haukkumasana, mutta sehän on vain rikasta suomen kieltä! Kaikesta saa haukkumasanan, jos haluaa. No niin, ja sitten asiaan, Terttu ilmoittaa.

– Mirjam sai ainoan lapsensa, tyttären, vuonna 1990, Marketta-mummo kuoli samana vuonna eikä ehtinyt nähdä lapsenlastaan.

– Tuliko tytöstä Marketta? Luna kysyy.

Terttu nyökkää.

– Tuli. Minni Marketta Allikko. Hänet minä merkitsen tähän keltaisella.

– Minni, Luna sanoo. – Jestas.

– Nimenomaan.

Ulkona on hellepäivä, mutta onneksi poliisilaitoksella on hyvä ilmastointi, sillä Terttu ja Luna ahertavat pitkälle iltaan saadakseen kaiken paikalleen.

– Oleellista on aina kysyä miksi, Terttu toistaa monta kertaa. – Minä en löytänyt yhtään ainoaa vedenpitävää syytä Markus Winden murhalle, monilla oli kyllä jonkinlainen motiivi, mutta aina joku sakkasi.

– Hetkinen, Pauli Heinävuo joutuu kodistaan pois koska Marcus Winden piti muuttaa siihen, eikö se ole muka riittävä syy murhalle? Hänellä oli avain asuntoon ja hänen olisi ollut helppo toteuttaa murha.

Terttu katsoo nuorta poliisia lempeästi.

– Totta, mutta onko se, että joutuu muuttamaan, syy murhata joku? Minäkin epäilin Paulia, mutta kuristaminen vaatii voimia ja Paulillahan on molemmat olkapäät leikattu, toinen vuosi sitten, toinen puoli vuotta sitten. Hänestä ei ole kuristamaan ketään.

– Entäs Helen Winde?

– Hän se vasta on tapaus! Minä tavallaan tunsin hänet joitakin vuosia sitten ja ajattelin silloin ja ajattelin nytkin pitkään, että hän on kyllä pahasti raiteiltaan.

– Miten mä kuulen tuon mutta-sanan tuon sun lauseen perässä? Luna nauraa.

Terttu on enemmän kuin tyytyväinen.

Tuon ihmisen minä palkkaisin heti paikalla, hänellä on kuuntelemisen taito, hän ajattelee.

Terttu kun on jo päättänyt vaihtaa alaa ja lopettaa lyhytvuokrauksen. Ei siksi, että Armas Rantapalo tai kukaan muukaan sitä vaatii vaan siksi, että yksi murha hänen omistamassaan huoneistossa riittää. Hän on jo ilmoittanut kaikille asiakkailleen tapahtuneesta, halusi tehdä sen itse, ettei kenenkään tarvitse lukea uutista lehdestä,

Terttu on poliisilaitoksella ollessaan pyöritellyt erilaisia vaihtoehtoja ja tullut siihen tulokseen, että kaikenlainen selvittely kiinnostaisi. Madamen murha ja myrkky olisi aika hyvä nimi, jos jonkin sortin etsivätoimiston pistäisi pystyyn. Kallion asunto olisi sijainniltaan hyvä, mutta toimiston pitäisi olla katutasossa…

– Eli? Luna kysyy.

Terttu havahtuu suunnitelmistaan ja tuijottaa edessään olevaa paperia saadakseen kiinni, mistä he hetki sitten puhuivat. Hänen kasvonsa kirkastuvat, kun hän näkee Heleniä kuvaavan violetin tarran.

– Helen tuli minulle vuokralaiseksi Kallion asuntoon ja asui siellä vajaan vuoden. Aikajanalta näkyy, että menetän ensin mieheni ja tutustun sitten Minniin ja ostan sen jälkeen Minnin kannustamana Kalliosta sijoitusasunnon, johon sitten saan Helena Vintturin ensimmäiseksi vuokralaisekseni. Tässä kohtaa järjestyksen merkitys korostuu sillä, kun kysytään motiivia tai suunnitelmallisuutta – nyt niitä löytyy.

Luna käy täyttämässä vesikarahvin, täyttää pöydällä olevat lasit ja he juovat ahnaasti kuin olisivat taivaltaneet aavikolla ilman vesipisaraakaan. Ikkunan takana koivut huojuvat kevyessä kesätuulessa.

– Tietysti on niitä, jotka tappavat huvikseen, mutta tämä oli aivan liian hallittu ja tyylikäs murha ollakseen suunnittelematon ja vailla kunnon motiivia. Seitsemän kuolemansyntiä ovat ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo, ja näistä kolme kuuluu yleisimpien murhan motiivien joukkoon.

– Viha, ahneus ja himo, Luna sanoo epäröimättä hetkeäkään.

– Kun sain kiinni siitä, että tällä murhalla on jotakin tekemistä minun kanssani, aloin perata sitä puolta. Paulin entinen puoliso, Verna Silpinen, on ollut jostakin kumman syystä kateellinen minulle, niin valtavan upea nuori ihminen! Kateus sai hänet toimimaan minua kohtaan ikävästi, mutta kun me sitten keskustelimme, asia oli sillä selvä.

– Ja Armas Rantapalo? Luna kysyy.

– No kateellinenhan se Armas-polokin on, epäonnistunut liikemies ja mies, jonka vaimo viehättyi Paulista niin, että tajusi haluavansa toisenlaista elämää kuin sitä mitä Armaksella oli tarjota. Armas Rantapaloa piinaa kateus kaikkia menestyjiä kohtaan, mutta ei se mies mikään hirviö ole, ainoastaan HH.

– HH? Luna kysyy.

– Hankala henkilö, Terttu virnistää.

– Nyt on pakko syödä jotakin, Luna ilmoittaa. – Ja kohtahan me taas ollaan...

– Niin ollaan, Terttu sanoo ja rutistaa nuorta poliisia ja kiittää tätä kärsivällisyydestä. – Ihan tuntuu lomalta tämmöinen pieni tutkintavankeus ja hienolta, kun saa käydä kaiken läpi kaikessa rauhassa.

Lounastauon jälkeen he aloittavat suoraan murhasta. Nyt Luna istuu Terttua vastapäätä.

Terttu liimailee eri henkilöitä esittäviä värikkäitä täppiä aikajanalle. Se on kuin jokin hauska lautapeli.

– Helen istuu ravintolassa ja pitää minua silmällä, minä näen, että hän katsoo minua, mutta en vielä tunnista. Minä soitan Minnille, mutta hän ei vastaa, myöhemmin Minni väittää kivenkovaan soittaneensa minulle, no se on helppo tarkistaa. Hän ei soittanut minulle, hän soitti Helenille. Minä näin, että Helenillä oli luuri korvallaan.

Niin he etenevät askel askeleelta kohti kahta suurta kysymystä: miksi ja miten?

– Minni oli sukunsa ensimmäinen nainen, joka ei perinytkään lapsuudenkotiaan ja mummolaansa. Allikon naiset olivat asuneet Bulevardilla vuodesta 1950 lähtien ja Minnille oli aina sanottu, että asunto on sitten joku päivä hänen, Terttu sanoo.

– Mutta Minnin äiti möikin asunnon, kun Minni oli kesätöissä Tukholmassa, Luna sanoo. – Eiks niin?

– Juuri niin, Terttu varmistaa. – Ja kun Helen ja Minni sitten tapaavat joissakin suomalaisille tarkoitetuissa juhlissa ja alkavat puhua Helsingistä ja perheistään...

– He löytävät toisistaan kohtalotoverit ja vannovat ottavansa vielä kerran takaisin sen, minkä ovat menettäneet, Luna sanoo.

– Piti löytää joku, jota voisi manipuloida. Minä olin siihen tarkoitukseen sopiva hölmö. Ja sitkeästihän se Minni jaksoi minua ohjastaa kohti päätepistettä. Helen hoiti näytöstyyliin sen, että käsitin lyhytaikaisen vuokraamisen olevan tuottavampi ja turvallisempi vaihtoehto kuin aina vaihtuvien, epävarmojen vuokranmaksajien kanssa venkslaamisen.

He kiinnittävät aikajanan yhdessä kuulusteluhuoneen seinälle ja Luna toteaa, että nähdessään miten selkeiltä kaikki näyttää paperilla, hän ottaa metodin käyttöön.

– Yksi monista virheistäni oli se, että olin moneen kertaan sanonut, että jos minulle tapahtuu jotakin, Minni saa kaiken. Minulla kun ei ole lapsia. Ja me teimme siitä paperitkin. Minni nosti hyvää palkkaa ja odotti vain sopivaa hetkeä iskeä minut kanveesiin.

– Mutta miksi Marcus? Minä en kerta kaikkiaan käsitä sitä, Luna sanoo.

Terttu huokaa.

– Helen oli esitellyt Minnin ja Marcuksen toisilleen…

– Ja hekö olivat vuosia yhdessä?

Terttu pyörittää päätään.

– Ei, se oli vain juttu, mutta Marcus oli kyllä ihastunut Minniin. Kun Helen oli sitten kuullut Armakselta, että Marcus muuttaisi perikunnan omistamaan asuntoon, samaan taloon kuin Minni, silloin ne kuolemansynnit ottivat vallan. Heidän piti kai tappaa Pauli, mutta sitten Helen päättikin vaihtaa suunnitelmaa kysymättä Minniltä mitään. Helen ja Marcus nauttivat drinkit ennen kuin Marcus lähti Bulevardille. Helen käski hänen käydä katsomassa asuntoani, sanoi sen olevan tulossa myyntiin. Helen oli ottanut Paulilta avaimet käytyään siellä. Sillä niin kultainen kun Pauli onkin, on hän aivan toivoton naisten suhteen. Pienellä imartelulla häneltä saa mitä tahansa.

– Helen tappoi veljensä, niinkö?

– Helen antoi myrkyn ja avaimet asuntooni. Minni suunnitteli kaiken ja hoiti loput, Terttu Kaisla sanoo ja venyttelee selkäänsä. – Niin se suunnilleen meni.

Hän tuntee olevansa elossa. Enemmän elossa kuin ehkä koskaan.