Apple Watchistaan House of Cardsia katsova Senior Social Medialist istuu Uberiin, rapsuttaa peukalolla nivustaan ja kirjoittaa sitten sillä twiitin: Lineaarinen televisio on kuollut #uudetmuodot.

Seuraavana yönä Senior Social Medialist näkee unessa kuvaelman, jossa naurava Aira Samulin on pukeutunut lineaariseksi televisioksi. Aamulla Senior Social Medialist ymmärtää: lineaarinen televisio ei todennäköisyyslaskelmista huolimatta ole kuolemassa vielä pitkään aikaan.

Finnpanelin mukaan vuonna 2015 televisiota katsottiin kolme tuntia päivässä ja sen keskimääräinen viikkotavoittavuus oli 4 412 000 henkilöä. Suomen suurimman tv- ja elokuvayhtiön entiset pomot nostivat kumpikin 1,5 miljoonan osingot. Vuoden 2016 alussa television katselu kasvoi.

Kun minä menin televisioon, palkkatuloni kolminkertaistuivat ja puhelin alkoi soida niin, että laitoin aurinkolasit silmilleni ja muutin maasta bisnesluokassa. Seuraavaksi kerron, kuinka sinäkin voit menestyä suomalaisessa televisiossa.

Ole tuttu

Televisiota tekevät tutut. Tuttuus on tv-esiintyjän tärkein ominaisuus. Katsojalle se tarkoittaa pesää, jossa tuoksuu Kari Salmelaisen humalainen syli, Speden rintalihasten kostea väli ja Duudson-Jorpin pehmoiset kassit, joille voi painaa päänsä turvaan arkea ja anoppeja. Se on ajatus siitä, että tuo tuolla lasin takana näkee minut samalla tavalla kuin minä näen sen. Televisio on alttari, se pannaan kodin pyhimpään nurkkaan. Sen edessä täytyy voida lyödä puolisoa ilman housuja, siksi on olennaista, ettei ruudusta katsele kuka tahansa.

Tule siis tutuksi! Reittejä on monia. Minä menin Putoukseen, sillä takavuosina Putous vielä luikerteli suoraan suomalaisuuden ytimeen, sähkösaunan pehmittämän ihon alle. Nyt Putous ei enää mahdu sinne, siellä on jo Jaajo. Putouksen sketsihahmokilpailussa – kuten suomalaisessa televisiossa yleensäkin – pärjää, jos pystyy tuottamaan puhetta ja on perusasenteeltaan positiivinen, mutta ei liikaa. Jussi Vatasen Antsku voitti sketsihahmokilpailun kolme vuotta sitten, mutta Sanna-Raipe Helminen ei, sillä Sanna-Raipe oli suruisa ja miltei mykkä. Ole kuin Jari Tervo (hymyilevä, mutta pisteliäs) tai Vappu Pimiä (naura myös virheillesi) ja menestyt. Älä hymyile liikaa äläkä ole liian älykäs, kumpikin vieraannuttaa etkä tule tutuksi.

Tiedät olevasi tuttu, kun Uutisvuodon tuottaja kysyy, että kummankos joukkueessa sinä viimeksi olit, tai kun Facebookin ystäväpyynnöissä ovat perätysten viihdetaiteilija Henry Saari ja uutisankkuri Marjukka Havumäki. Olet tuttua tutumpi, kun palkkaneuvotteluissa täriseekin tuottaja etkä sinä. Kun olet tuttuuden ytimessä, sinut pyydetään Hartwall Areenan vip-katsomoon katsomaan Elastista. Siellä vip-katsomoissa elävät luonnollisessa ympäristössään ne jäbät ja sedät, jotka johtavat suomalaista tv:tä ja päättävät, että kaikissa fiktioissa juodaan Laitilan Kukko-olutta seuraavat kymmenen vuotta.

Tuttuus on nimittäin tuttuutta myös tv-alan sisällä. Suomen tv- ja elokuvateollisuus on tunnelmaltaan yhtä vapaa ja tilava kuin Josef Fritzlin kellari. Insestisessä yhteisymmärryksessä se, joka ennen myi ohjelmia, onkin yhtäkkiä ostaja, kunnes etenee tekijäksi, menee naimisiin kilpailevan ostajan kanssa ja alkaa myydä jälleen. Eläkkeeltäkin ryömitään takaisin töihin. Kaikki tuntevat kaikki. Jatkuvat eturistiriidat synnyttävät tietenkin jatkuvia ristiriitoja, yrityskaupoissa loukkaannutaan vuosikymmeniksi ja kostonhimoa peitellään huonommin kuin Salatuissa elämissä. Yhtä tulehtunutta kuin laitosteattereissa ei tv-alalla sentään ole, sillä tv:ssä ihmiset vaihtavat edes kerran elämässään työpaikkaa.

Uusia tuttuja syntyy aika ajoin ja vanhat tutut unohtuvat. Vanhoille tutuille on olemassa tv-alan sisäinen rehabilitointiohjelma: kun olet kuluttanut naamasi tulehtuneeksi muhjuksi viihdeohjelmissa, voit alkaa vastaavaksi tuottajaksi ja lähteä Cannesin tv-messuille juomaan rosé-viiniä ja lähettelemään tuoreille tv-kasvoille krapulaisia viestejä, että ”Tosi hyvä meininki. Paljon uusia ideoita. Ootko kuullu semmosesta ohjelmasta, missä työnnetään eri asioita hyppyrimäkeen ja katsotaan miten pitkälle ne lentää? Se vois olla ihan hauska tehä meilläkin.”

Ole hallitusti rivo

Näytellessäni Putouksessa sketsihahmoni Kissi Vähä-Hiilarin (mies naisen vaatteissa) ja Joonas Nordmanin Salme Pasin (mies oravan vaatteissa) romanssi aiheutti päänvaivaa: kuinka välttää eläimiinsekaantumisen vaikeat suonsilmäkkeet? Voimmeko vitsailla yhdynnän mahdollisuudesta vai joutuvatko vanhemmat kohtuuttomaan tilanteeseen, kun heidän täytyy selittää lapsille, että tosielämässä fitness-kuningatar ja orava eivät voi rakastella ilman seuraamuksia.

Suomessa asui vuonna 2015 yhteensä 858 770 lapsiperhettä. Koko suomalainen televisioteollisuus on heidän palveluksessaan. Suomi on niin pieni maa, että suuria katsojalukuja tavoittelevan täytyy saada koko perhe television ääreen aspartaamijogurttia syömään, jotta jogurtin valmistajan mainosrahat voitaisiin ohjata edelleen Antti Holman palkkaan. Marginaaliyleisöt ovat niin pieniä, ettei niitä Suomen kokoisessa maassa voi laskevien mainostulojen aikana ottaa huomioon, siksi Ihmebantun kaltaiset kuriositeetit ovat kadonneet. Jostain syystä Yleisradio taistelee samoilla välineillä kuin kaupalliset kilpailijansa ja uskoo niiden lailla siihen, että menestymiseen tarvitaan koko perhe. Se tarkoittaa sitä, että tekijät pyrkivät jatkuvasti viihdyttämään sekä vanhempia että lapsia.

Vallalla on käsitys, että vanhemmat arvostavat sukuelimiin ja yhdyntään liittyviä vitsejä ja lapset hassuja ääniä ja kompastelua. Esimerkiksi Putous ja Posse vastaavat molempiin tarpeisiin. Viikonloppuillan ohjelmavirran voikin hahmottaa eräänlaisena humalaisena enona sukujuhlissa. Alkuillasta eno kertoo pikkutuhmia ja fyysisiä puristeluvitsejä mutta loppuillasta huutaa muna esillä pakolaisenraiskauskaskuja. Taitava seremoniamestari ohjailee enoa siihen malliin, että posket punehtuvat, mutta kenenkään ei tarvitse viedä lapsia piiloon ennen aikojaan.

Tähän sinunkin kannattaa ohjelmissasi pyrkiä. Ole hallitusti rivo. Jos haluat vitsailla pedofiliasta, verhoa vitsi hassuilla peruukeilla. Näytä silloin tällöin osa naisen rintaa, se ylittää uutiskynnyksen. Jos näytät myös nännin, varaudu siihen, että iltapäivälehden verkkosivuilla järjestetään gallup-kysely siitä, pitäisikö ohjelmasi kieltää. Se voi olla ohjelmasi huomioarvolle hyväksi, mutta ole varovainen – suomalainen kestää nännit pääasiassa vain varjona sähkösaunan puupaneelissa. Koeta myös kestää sitä, ettei tummaihoista voi enää esittää tummalla meikkivoiteella tuputeltu valkoihoinen näyttelijä. Se saattaa tuntua nipottamiselta, mutta se ei vain kerta kaikkiaan enää käy.

Unohda käsikirjoitus

Yleisesti ottaen käsikirjoittaminen ei ole kovassa huudossa suomalaisessa televisiossa. NBC:n Saturday Night Live -ohjelmassa on tällä hetkellä 27 käsikirjoittajaa ja kolme pääkäsikirjoittajaa eivätkä heidänkään sketsinsä aina kummoisia ole. Suomalaisessa versiossa käsikirjoittaja oli kuusi ja MTV:n aiempaan Kingi-ohjelmaan heitä oli alun alkaen palkattu yksi. Käsikirjoittamisella ei myöskään rikastu. Eräs kollega sanoi, että kyllä Suomessa olisi nokkelia ja älykkäitä satiirin kirjoittajia, mutta he ovat edenneet elämässään. Eivät he pyöri Solarin käytävillä odottamassa, että josko saisi pari hunttia jostain sketsistä, joka saattaa päätyä Triplaan. He ovat töissä, heillä on viestintäyritykset ja kustannussopimukset ja tuotantoyhtiöt.

Suomessa pääsee komediakäsikirjoittajaksi, jos on ihan kiva tyyppi, osaa avata Screenwriter-käsikirjoitusohjelman ja hakata naamaansa näppäimistöön. Lisäksi edut ovat huomattavat. Olen ollut näyttelemässä tv-sarjassa, jossa ei ollut ainoatakaan valmista jaksokäsikirjoitusta paria kuukautta ennen kuvausten alkua. Kun sanoin, että haluaisin lukea edes aihiot jokaisesta jaksosta, minulle luvattiin ne heti kun pääkäsikirjoittaja palaa lomalta, jonka hän oli katsonut parhaaksi pitää tilanteessa, jossa hänen käsikirjoittamaansa sarjaa ei ollut olemassa.

Käsikirjoittajaa ei välttämättä tarvita lainkaan, sillä vaikka formaatteja on kuskattu tänne aikojen alusta, Suomessa eletään nyt tuontibuumia. The Office nähdään suomalaisena tulkintana ja Saturday Night Live nähtiin jo, lisää on varmasti tulossa. Valmiita käsikirjoituksia ei tarvitse kuin vähän tuunailla, ja suositusta tulee yhä suositumpaa ja vaikka ei tulisikaan, huomio on taattu. Silmittömästi Sami Hedbergiä vihaavat ihmiset tulevat katsomaan Konttoria saadakseen vihata häntä. Vihalla operointi perustuu täsmälleen samoihin periaatteisiin kuin suosiolla pelaaminen: tarkoitus on saada mahdollisimman paljon huomiota, mutta tässä tapauksessa huomion laadusta piittaamatta. Jätä siis käsikirjoittaminen ja keskity saamaan vaikkapa Aleksi Valavuori suomalaisen Breaking Badin päärooliin. Näin onnistut katsojatavoitteissa todennäköisemmin kuin käsikirjoitusversioita viilaamalla.

Tee komediapaneeleja

Komediapaneeliohjelmien kuningas on tietenkin brittiläinen Have I Got News For You, eli suomalaisittain Uutisvuoto. Suomessa on nähty lisäksi muun muassa Hyvät ja huonot uutiset, Pitääkö olla huolissaan, Villi kortti, Ihan kuin ihmiset ja Antti Holma Show. Antti Holma Show myytiin Maikkarille varmasti pääasiassa siksi, että se oli edullinen. Kustannuksia laski innokas isäntä, joka samaan hintaan käsikirjoitti ohjelmaa ja näytteli sketsi-inserttien kaikki roolit itse rahaa säästäen ja laadusta tinkien. Ohjelma kuvattiin niin sanotusti bulkkina viidessä studiopäivässä kahden viikon aikana ja niinpä oli ohjelmaa kahdeksaksi torstai-illaksi.

Komediapaneeli on kustannustehokkainta sisältöä. Siinä säästetään kaikessa. Pöydän taakse istutetaan juontaja, pari vakituista humoristia ja vaihtuva vieras, jotka kaikki kirjoittavat vitsinsä pääasiassa itse. Maskiksi riittää tupsaus puuteria, käsikirjoitukseksi torstainen Iltalehti, rosteripöydän pystyttää leipääntyneempikin yleläinen puolessa tunnissa, ollaan mukavasti sisätiloissa eikä kenenkään tarvitse liikkua kuin studiolle ja sieltä kotiin. Jos komediapaneelia vertaa esimerkiksi sketsisarjaan, jossa puoleen tuntiin täytyy mahduttaa vähintään toistakymmentä sketsiä ja melkein jokainen sketsi vaatii erillisen sijainnin, räätälöidyn valaistuksen, puvustuksen ja mahdolliset erikoistehostemaskeeraukset näyttelijöille (joilla lisäksi on aina aikataulu- ja mielenterveysongelmia), tekijät tähän kaikkeen ja kaiken tämän kuljetuksen sekä kymmeniä kuvauspäiviä, ei liene ihme, että minullekin on tarjottu kuluneen puolen vuoden aikana vakipestiä neljästä komediapaneelista eikä mistään muualta. Toki kysymys voi olla myös siitä, että olen kallis mulkku ja kalliita mulkkuja on helpointa hallita komediapaneeliolosuhteissa.

Tee siis komediapaneeleja! Tässä ilmaiseksi kolme vielä kokematonta konseptia:

Plus Miinus Nolla – kilpailijat antavat annetuille aiheille plussia ja miinuksia. Mukana hapan kirjailijamies ja hömpsäkkä näyttelijänainen.

Kenen Täti Tämä On? – Kilpailijat arvuuttelevat, kenen sukulainen on kyseessä. Mukana hidas kirjailijamies ja vihainen poliitikkonainen.

Kivi Paperi Sakset – osallistujat ratkaisevat kuluneella viikolla uutisoituja ongelmia joko kivittämällä, kirjoittamalla tai leikkaamalla. Mukana lupsakka kirjailijamies ja huutava perheellinen nainen.

Ole keskinkertainen

Älä yritä liikaa mutta älä missään tapauksessa ole ylimielinen. Älä ole liian taitava, kompastelu, murteet ja kevyt alavireisyys vetoavat paremmin kuin kaunokielisyys ja hallittu korkea c. Teeskentele haastatteluissa nöyrää, muista kiittää kaikesta, mitä olet saanut. Älä myönnä haaveilevasi mistään, sano, että kaikki tämä hyvä saatetaan päivänä minä hyvänsä ottaa pois. Ole kansanomainen, mutta älä yritä olla, jos et ole. On hyvä, jos sinulla on jokin hallittavissa oleva vamma, esimerkiksi turkulaisuus, ylipaino tai homoseksuaalisuus, ne muistuttavat katsojaa inhimillisyydestäsi. Opettele nauramaan kohtelias ja aito nauru, kun sinulle ehdotellaan kauheita ideoita. Opettele nauramaan sitä naurua vielä silloinkin, kun suostut rahasta kauheisiin ideoihin. Tällä metodilla tuskin voitat Kultaista Venlaa, mutta pääset varmasti kärkikahinoihin.

Ei liikaa, ei liian vähän, sopivasti. ■