
Pirkanmaalla sijaitseva Kuhmoinen on hieno kohde luontomatkailijalle. Alueen ylpeys on Isojärven kansallispuisto, jossa on kumpuilevaa havumetsää ja suopursuilta tuoksuvia kosteikkoja.
Isojärven tunnuseläin on amerikanmajava, joka on padoillaan muuttanut alueen puroja lammiksi. Majavien puuhia voi päästä seuraamaan iltahämärällä. Kansallispuistossa on yhteensä 30 kilometriä vaelluspolkuja, ja laavut on pystytetty upeisiin järvimaisemiin.
Melojille löytyy runsaasti retkikohteita, sillä kunta sijaitsee Päijänteen rannalla, ja alueella on yli 400 järveä. Maastopyöräilijä taas voi testata vuonna 2019 avatun Kuhmoisten kuhmurat -reitin. Kesäkaudella hyviä pyöräretken kohteita ovat Tehin matala hiekkaranta ja Pihlajakosken kesäravintola Wonkamies.
Historiannälkäinen käy katsomassa Pyhänpään ja Kuhmoisten Pyhävuoren kivikautisia kalliomaalauksia. Kuhmoisten alueella on myös useita Suomen mittakaavassa isokokoisia luolia.
Eväät seikkailuille napataan paikallisten suosimasta Sarin Kotikahvilasta (Toritie 50). Parhaat tuliaiset löytyvät Kuhmoisten Kädentaitajien puodista (Toritie 54), jonka hyllyillä on käsitöiden lisäksi kyläläisten tekemiä herkkuja villiyrttisiirapeista kuivattuihin kuusenkerkkiin ja karjalanpiirakoista kurkkusalaatteihin.
Kuhmoinen sijaitsee parin-kolmen tunnin bussimatkan päässä Helsingistä, ja Tampere, Lahti sekä Jyväskylä ovat kaikki alle sadan kilometrin päässä. Majoittua voi majataloissa, mökeissä ja maatiloilla. Hyvä listaus majapaikoista löytyy visitkuhmoinen.fi-sivustolta.