Onko kukaan nähnyt Krisse Salmista normaalina? Onko hän oikeasti sellainen kuin roolihahmonsa? Nettikeskusteluissa rooli-Salminen ja yksityis-Salminen menevät ihmisiltä iloisesti sekaisin. Krisseä se ei haittaa, mutta millainen hän oikein on prinsessahahmonsa takana?
– Mieheni varmasti sanoisi, että olen kotona vieläkin kilahtaneempi, mutta oikeassa elämässä olen tietysti ihan järkevä ja välillä myös hiljaa. Lavapersoonani on kohotettu versio itsestäni ja täysin vapautunut vailla mitään häpeän tunnetta.
Sekään ei Krisseä haittaa, jos joku pitää häntä bimbona blondina.
– Ehkä uran alkuvaiheessa useampi luuli minusta niin, mutta tuskin enää. Sitä paitsi lavalla kertomissani jutuissa on ihan älykäs kulku, se ei ole mitään järjetöntä hölinää. Bimbo blondi -nimitystä olen alusta asti vierastanut, se tuo mieleen pelkät blondivitsit. Kerran joku nainen ihmetteli hississä, kun avasin suuni, että onko tämä minun oikea ääneni. Hän oli luullut, että teen lavalla itselleni jotenkin erilaisen äänen, kuin olisin jokin piirretty hahmo.
Krisse puhuu lavalla kilttejä ja enimmäkseen vain itsestään. Lavapersoonaansa hän ei koe oikeastaan hahmona.
– Vanhoissa vhs-kotivideoissa on nähtävissä samat ilmeet ja vitsailu vakavalla naamalla. Lavalla saan tavallaan olla taas 6-vuotias rento itseni. Stand up -juttuni ovat pohjimmiltaan totta. Minä vain liioittelen niitä ja asennettani.
Myös Krissen tyyli on hioutunut vuosien varrella.
– Ensimmäisillä keikoilla olin farkuissa, mutta omassa ohjelmassani tyylini alkoi mennä prinsessamaiseen suuntaan. Nykyisin laitan tylliä, glitteriä, tiaran ja koruja. Asusteeni menevät överimmäksi vuosi vuodelta.
Piirit olivat pienet
André Wickström, Ismo Leikola, Ilari Johansson... Suomessa on paljon nimekkäitä stand upin tekijöitä, mutta vuonna 2001 heitä ei vielä ollut monta – ei etenkään naisia. Kansainvälinen stand up oli vasta nousussa ja kotimainen lastenkengissä, kun Krisse Salminen aloitteli uraansa.
– Heti ensimmäisen esiintymiseni jälkeen sain pari pikkujoulukeikkaa ja pian pääsin ihan vakkariksi Helsingin kaupunginteatterin stand up -iltoihin. Olin pitkään illan ainoa nainen ja niin minut lavalle esiteltiinkin. Lisäsin siihen itse, että ”illan paras”, enkä muista edes ajatelleeni, että tosiaan muut ovat miehiä. Kaikilla koomikoilla on oma persoonallinen tyylinsä ja naiskoomikkona olemisesta kyselivät lähinnä toimittajat.
Anitta Ahonen aloitteli uraansa samaan aikaan kuin Krisse ja Heli Sutela hieman sen jälkeen.
– Pitkään ei ollut muita naisia kuin me kolme. Piirit olivat tosi pienet.
Kun katsoo Krissen höpsöä, oman arvonsa tuntevaa prinsessaroolia, ei välttämättä tule ajatelleeksi, millainen uranuurtaja hän on ollut.
– Meitä alalle tulleita naisia ei koskaan vähätelty tai ahdisteltu. Sittemmin on puhuttu paljon stand upin me too -liikkeestä, mutta tullessani alalle tunsin suurimman osan sen miehistä jo etukäteen. Jaska Saariluoma oli tuttu Lahden kaupunginteatterista, ja Ilari oli naapureiden serkku Hollolasta. Olen aina viihtynyt takahuoneissa, ja etenkin sitten, kun Heli tuli mukaan, meillä oli poikien kanssa tosi hauskaa. Olemme aina roastanneet toisiamme lämmöllä ja nauraneet vedet silmissä toistemme jutuille.
Kaikesta voi vitsailla
Krisse kertoo harrastaneensa kuittailua myös veljensä ja hänen ystäviensä kanssa.
– Ymmärrän, että ajat ovat muuttuneet, ja huumori on usein myös ajankuva. Kaikesta voi tehdä huumoria, mutta näkökulman pitää olla nerokas.
Krissestä on vain hauskaa, jos joku miettii hänen oikeaa luonnettaan.
– Koomikkopiireissä olen tottunut roastaamiseen eli herjojen kuunteluun itsestäni. Minulle ei tule paha mieli, hyvän vitsin takaa näkee totuuden. Hauskassa roastissa on kunnioitus. Siinä ei ole mitään hauskaa, jos sanotaan että oletpas ruma tai vitun ärsyttävä, mutta en pelkää sitäkään, sillä moni ihan varmasti pitääkin minua ärsyttävänä. Siksi en koskaan googlaa itseäni. Sillä tavalla varjelen itseäni.
Krissen mukaan kaikesta ei tarvitse vitsailla, mutta kaikesta on mahdollista vitsailla, kunhan sen tekee älykkäästi.
– Maailman hurjista tapahtumistakin voi tehdä komiikkaa, eikä se tarkoita, että nauraisimme kaikelle hirveydelle. Nauramme yhdessä niiden asioiden äärellä. Nauru helpottaa ja tuo ihmisiä lähemmäksi toisiaan.
Teininä ärsytti, kun ihmiset tunnistivat isän
Kun Hollolassa kasvanut Krisse Salminen oli Lahteen muutettuaan menossa uuteen kouluun kuudennelle luokalle, piha olikin tyhjä. Krisse ja hänen isänsä, televisiosta tuttu tietokilpailujen juontaja Reijo Salminen olivat auttamattomasti myöhässä. Oli pakko koputtaa luokanoveen, ja niinpä kaikki uudet luokkakaverit näkivät kuka Krissen isä oli. Se oli kiusallista.
– Luokkakavereista tuli myöhemmin tietysti hyviä ystäviäni, ja kokoonnumme ”Lahen vosujen” kanssa edelleen säännöllisesti, Krisse kertoo.
Rakastin olla kotona mummon kanssa ja virkata.
Mieleen on jäänyt varhaisteinivuosilta sekin, kun toimittaja tuli kotiin tekemään juttua.
– Muistan vieläkin, miten teennäinen kuva lehteen lavastettiin. Takkaan laitettiin tuli, jonka äärellä iskä luki kotoisasti jotakin lehteä. Minä ja äitini istuimme pöydän ääressä. Kuvatekstissä luki, että leppoinen hetki perheessä, Kristiina tekee läksyjä yhdessä äitinsä, näyttelijä Kaarina Turusen kanssa. Todellisuudessa olisin tehnyt läksyni yksin huoneeni lattialla.
Krisse arvelee olleensa niin kiltti, että kuvasta ei tullut mieleen kieltäytyä. Nyt hän tekisi toisin.
– Omia lapsiani en ole tuonut julkisuuteen.
Teininä Krisseä ärsytti, että ihmiset tunnistivat hänen isänsä julkisilla paikoilla.
– Toisaalta oli kivaa, että tuttavapiiriimme kuului paljon näyttelijöitä ja hauskoja ihmisiä. Äitini näytteli Lahden kaupunginteatterissa, vietin siellä lapsena paljon aikaa. Isäni juonsi tapahtumia, joissa olin usein mukana, ja näin 80-luvun artistit moneen kertaan. Myös veljeni kiersi hetken dragshow’llaan yhdessä Hessu Rantasen kanssa erilaisissa tapahtumissa, ja sain pyöriä mukana. Kun itse aloitin keikkailun, tunsin monet esiintyjät jo etukäteen.
Liian ujo näyttelijäksi
Kulttuuriperheessä ja kulttuurin ympäröimänä kasvanut Krisse ihaili tähtiä, mutta ei olisi voinut kuvitella nousevansa itse joskus lavalle.
– Teininä olin mukana kesäteatterissa. Se oli ihanaa, mutta koulussa en uskaltanut mennä ilmaisutaidon tunneille. Ajattelin, että olen aivan liian ujo näyttelijäksi. Myöhemmin hoksasin, että lavalla voi viihtyä, vaikka siviilissä ei välittäisikään olla katseiden kohteena.
Ujous kumpusi osittain siitä, että Krisse piti Eppu-veljeään niin taitavana.
– Se loi paineita. Eppu oli hauska, suvereeni, reipas ja hyvä lavalla. Ajattelin, että minä en vain ole. Pelkäsin, että jos menisin lavalle, kaikki kiusaantuisivat. Opettajani ovat myöhemmin ihmetelleet, että aloin lopulta tehdä tätä. Heidän mielestään olin koulussa niin hiljainen.
Balettikin jäi kesken. Oikeastaan Krisse piti eniten virkkaamisesta kotona mummon kanssa.
– Niin kuin nytkin, hän lohkaisee.
Krisse rakasti myös esitysten katsomista ja sitä fiilistä, kun yleisö nauraa ja nauttii.
– Mietin, voisinko olla vaikka ohjaaja – mukana show-bisneksessä, mutta en valokeilassa.
Lukion jälkeen vuonna 1995 Krisse päätti hakea Teatterikorkeakouluun. Ajatus näyttelijän ammatista kiehtoi.
– Olin Riitta Havukaisen nelikymppisillä, ja paikalla oli monia näyttelijöitä. Juttelin yhdelle pöytäseurueelle, että olen hakemassa teatterikouluun, kunnes pöydän ääressä joku kysyi minulta, joko lähetit sen hakupaperin. En ollut lähettänyt. Muistan vieläkin, miten noloa se oli! Aika oli mennyt umpeen.
”Minähän olen täydellinen”
Seuraavana vuonna Krisse muisti lähettää paperit, mutta tie nousi pystyyn ensimmäisessä vaiheessa.
– En ollut niin sanotusti auki.
Krisse ei lannistunut, vaan päätti tehdä muuta.
– Kävin talouskoulun, opiskelin Päivölän kansanopistossa matkailulinjalla ja menin au pairiksi Saksaan. Käytännössä pelasin aikaa, koska en tiennyt, mitä haluan tehdä.
Kesällä 2001 eräs tuttu kertoi lähestyvästä stand up -kurssista ja houkutteli mukaan. Kesäisen kurssiviikonlopun päätteeksi kaikki saivat esittää lyhyen esityksen toisilleen.
– Jättäydyin viimeiseksi ja olin ihan paineessa. Mutta jotenkin heitä huvittikin juttuni.
Krissen ensimmäiset jutut syntyivät Eppu-veljen myötävaikutuksesta.
– Eppu sanoi, että yleensä ihmiset kertovat lavalla omista heikkouksistaan tai epävarmuuksistaan liittyen vaikka ulkonäköön. Vastasin, että no mutta ei minulla sellaisia ole, minähän olen täydellinen. Eppu hoksasi heti, että keskity siis vaikka siihen.
Ja niin Krisse teki – ja hänen lavapersoonansa oli syntynyt. Hän ei silti olettanut, että stand up poikisi mitään. Elantonsa Krisse ansaitsi edelleen vaatekaupassa.
– Syksyllä 2001 järjestettiin Umo Jazz Klubilla stand up -ilta, johon ilmoittauduin mukaan. Settini kesti ehkä kymmenen minuuttia, ja kun ihmiset alkoivat pikkuhiljaa nauraa, tunne oli mahtava.
Pian Krisse haluttiin pikkujoulukeikoille, sitten hänet kiinnitettiin Hyppönen-Enbuske Experience -ohjelmaan. Loppu on historiaa. Vuonna 2006 hän sai oman Krisse Show’n ja on sittemmin voittanut Venlan ja kolme Telvistä.
Halu pysyä keveydessä
Marraskuussa 2021 tuli kuluneeksi 20 vuotta stand up -koomikko Krisse Salmisen ensiesiintymisestä.
– Olen siitä lähtien leikkinyt 20-vuotistaiteilijajuhlaa, minulla on konfettitykkikin! Toki vietän jo 22-vuotisjuhlaa, mutta entistäkin näyttävämmin. Aion juhlia niin kauan kuin huvittaa, se on niin kiva ohjelmanumero.
Kun Krisse aloitti uransa, hän ei osannut kuvitellakaan tekevänsä stand upia vielä 20 vuoden päästä.
– Ajan kuluminen tuntuu hullulta. Elämä menee niin nopeasti. Minulla on ollut aina sellainen olo, sen miettiminen on paljolti äitini syytä. Hän on hokenut minulle ihan pienestä pitäen, että nyt nautit. Vuodet vierii.
Sen vuoksi Krisse on tallentanut kuulumisiaan 80-luvulla.
– Olen tuntenut ikuistamisen pakkoa. Mieheni mielestä muistan kaiken, hän ei mitään.
Huumoria Krisse kuvailee selviytymiskeinoksi.
– Jos käy jotakin hirveää, en halua jäädä vatvomaan sitä liian pitkäksi aikaa. Olen asunut nuorena hometalossa ja menettänyt paljon rahaa, mutta märehtiessä aika menee hukkaan. Elämä jatkuu. En ole alakuloon taipuvainen, haluan pysyä keveydessä. Se on varmasti myös tietoinen valinta. Aikaa ei kannata hukata yhtään.
Heidi Kristiina Salminen
● Syntyi: 28. huhtikuuta 1976 Hollolassa.
● Asuu: Helsingissä.
● Perhe: puoliso, poika ja tytär, puolison kaksi aikuista poikaa ja koira.
● Ajankohtaista: Krisse ja Heli Sutela esiintyvät Sahanlahdessa 2.8. Krisse nähdään myös Stand up -maratonissa Olavinlinnassa 19.8. Elokuva Heinähattu, Vilttitossu ja kana ensi-illassa alkuvuodesta 2024.