Arvaa mitä? Lopulta kukaan ei huomaa, miten vähän teet kotitöitä
Perhearjessa väsymme suorittamiseen, jota me itse vaadimme itseltämme. Monen kotityön tai metatyön voi jättää tekemättä, eikä ketään kiinnosta, kirjoittaa vastaava päätoimittaja Iina Artima-Kyrki.
Kun aikoinaan tulin äidiksi, hyppäsin suin päin ansaan, jonka olin itse virittänyt. Halusin olla täydellinen. Ei siksi, että muut sitä minulta vaativat. Olin rakentanut omassa päässäni kehikon siitä, millaista elämän pitää olla. Sitä sitten aloin ahkerasti suorittaa.
Kotityöt jakautuvat tilastojen perusteella Suomessa yhä epätasaisesti. Lisäksi perheen menojen organisointi, suunnittelu ja muut metatyöt jäävät naisten harteille nekin. Mutta väitän, etteivät ne läheskään kaikki ole asioita, jotka on pakko hoitaa.
Lapseni ensimmäisen päiväkotisyksynä pysähdyimme puolisoni kanssa lopen uupuneina. Nielimme ylpeytemme ja listasimme asioita, joissa voi mennä siitä, missä rima on matalin: syödään eineksiä, otetaan aina vastaan kaikki tarjottu apu – liittyi se sitten koiran ulkoilutukseen tai lapsen hoitoon. Lemmikkiperheessä siisteydeksi riittää, ettei tukehduta karvoihin…
Nyt lapsen kasvettua olisi taas aikaa hinkuttaa kaakeleita ja puunata kotia. Mutta se ei enää tunnu merkitykselliseltä.
”Nyt lapsen kasvettua olisi taas aikaa hinkuttaa kaakeleita ja puunata kotia”
Meitä suomalaisia ei synny tarpeeksi. Jyrkkää alamäkeä on lasketeltu viimeiset 15 vuotta. Viime vuonna vauvoja syntyi yli 15 000 vähemmän kuin 13 vuotta sitten: 1,26 lasta yhtä naista kohden.
Alhaista syntyvyyttä on ruodittu kaikilta kanteilta, ja rohtoja on etsitty vaikka mistä. Lapsen hankkiminen on hyvin henkilökohtainen asia. On arvioitu, että meidän länsimaisten ihmisten elämäntavoissa, arvoissa ja mieltymyksissä pitäisi tapahtua jättimäinen muutos, jotta syntyvyys saataisiin kasvuun.
Yksi muutosta vaativat asia on varmasti se, miten vanhemmuudesta puhutaan. Nyt se näyttäytyy puheissa lähinnä työnä, raskaana ja loputtomana raatamisena. Ensin on oikea työpäivä ja sen perään tehdään vielä kotityöpäivä. Loppuaika väännetään metatöistä. Iloa ei siihen lomaan saa ympättyä. Lyhyisiin ruuhkavuosiin pitää mahduttaa uraa, harrastuksia, kodin rakentamista ja lasten kasvatusta. Raskasta vanhemmuus välillä onkin, mutta sellaista elämä joskus on, oli lapsia tai ei. Joskus elämä on rankkaa.
Paljon asioita pitää tehdä, mutta paljon voi jättää tekemättä. Ja arvatkaa mitä: kukaan ei huomaa. Sillä kaikki suorittavat sitä omaa kuplaansa.
