Apu

Koti lumen suojissa

Koti lumen suojissa

Suomen luonnossa elää kymmeniä pikkunisäkäslajeja. Talvi on niille yhtä ankara koettelemus kuin muille luontokappaleille, mutta jos maahan sataa kunnollinen lumihanki, hiiret, myyrät ja päästäiset saattavat nähdä seuraavan kevään.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Juho Rahkonen
Mainos

Suuresta ruumiin koosta on joskus hyötyä. Tämän huomaa, kun kodeissa ja toimistoissa ihmisten on vaikea löytää lämpötilaa, joka olisi ihanteellinen kaikille. Asiaa on tutkittukin. Usein on niin, että jos työpaikoilla miehet kokevat lämpötilan sopivaksi, moni nainen palelee.

Tämä johtuu siitä, että miehet ovat keskimäärin kookkaampia ja painavampia kuin naiset. Lihakset väreilevät kaiken aikaa. Mitä enemmän massaa, sitä enemmän keho tuottaa lämpöä. 

Metsäpäästäinen on pikkuinen hyönteissyöjä. Sen sydän pampattaa satoja kertoja minuutissa.

Ihminen on eläinkunnassa sentään suhteellisen kookas laji, mutta ajatelkaa, miten talvipakkasessa pärjää muutaman gramman painoinen päästäinen. Keskimääräiseen, noin 70-kiloiseen ihmiseen verrattuna päästäinen painaa 10 000 kertaa vähemmän.

Kuitenkin tuo lilliputti joutuu pärjäämään Suomen pitkän, kylmän talven yli ilman untuvatakkeja, vuolukiviuuneja ja muita lämmikkeitä.

Pikkunisäkkäiden salainen ase on lumi. Lämpöä eristävä huokoinen lumi antaa eläimille suojan pakkasta ja petoja vastaan. Keskitalvella pikkunisäkkäät nousevat hangen pinnalle vain harvoin, lähinnä etsiäkseen ravintoa. 

Kylmyys kuitenkin verottaa eläinten energiavarastoja, ja ruokaa pitää saada vähän väliä. 

Tälle piisamille kävi köpelösti keskitalven pakkasissa. Ilmeisesti sen pesäkolon suu oli jäätynyt, eikä jyrsijä päässyt kotiinsa.

Talvella aktiivisista pikkunisäkkäistä useimmat kuuluvat jyrsijöihin. Päästäiset sen sijaan ovat hyönteissyöjiä. Niille on lumihangen alla tarjolla kohmeisia ötököitä, joita ne popsivat päivittäin jopa monta kertaa painonsa verran.

Päästäinen vähentää talvista energiantarvettaan kutistumalla. Sen ruumiin nestepitoisuus vähenee, ja jopa kallon luut pienenevät talven ajaksi.

Kylmässä pikkunisäkkäät turvautuvat erikoiskudokseensa, ruskeaan rasvaan, 

joka pystyy tuottamaan lämpöenergiaa 

no-peasti. Pakkasen kiristyessä ruskean rasvan määrä eläinten elimistössä lisääntyy.

Hiiret ja myyrät elävät talven pääasiassa kasviravinnolla; metsämyyrä saattaa jopa kiivetä puuhun nakertamaan jäkälää.

Pikkunisäkkäiden ruumiin koko muodostaa paleltumisriskin, mutta se toimii myös suojakeinona, sillä useimmat pedot eivät pysty tunkeutumaan niiden luoliin. 

Poikkeuksena on lumikko – tämä maailman pienin petoeläin on niin laiha, että se pystyy seuraamaan myyriä ja hiiriä näiden tunneleihin.

Mutta lumikollakin on vihollisensa, haukat ja pöllöt. Nämä tarkkasilmäiset ja -kuuloiset petolinnut ovat myös hiirien, myyrien ja päästäisten suurin uhka.

Metsämyyrä ja muut pikkujyrsijät hakeutuvat talvella mielellään ihmisasutuksen suojiin.

Useimmat Suomessa elävät jyrsijät ovat pienikokoisia, mutta talvella voi mitä kummallisimmissa paikoissa törmätä jättiläismyyrään, piisamiin. Puolentoista kilon painoi- sena piisami painii eri sarjassa kuin muut Suomen myyrät, mutta talven kurimukselta sekään ei voi välttyä.

Eräänä kylmänä helmikuun iltana muutama vuosi sitten löysin kaislikkoisen järven rannalta kuolleen piisamin. Ilmeisesti sen pesän kulkuaukko oli jäätynyt eikä myyräparka ollut päässyt sisälle lämmittelemään. Samoihin aikoihin näin, kuinka piisami juoksenteli kaupungin keskustan tuntumassa liikenneympyrän lähettyvillä.

Tuolloin minussa heräsi auttamisen halu, ja menin nostamaan eksyneen näköistä karvaturria pois tieltä ennen kuin se jäisi auton alle. Siitä kiitokseksi piisami puraisi minua salamannopealla liikkeellä, ja sormeeni tuli syvä haava. Sain tuntea henkilökohtaisesti, miten teräviä jyrsijän hampaat ovatkaan.

Varpuspöllö ja muut petolinnut vaanivat pikkunisäkkäitä taukoamatta.

Eteläisessä Suomessa on yleensä melko lauhat talvet, mutta viime vuosilta muistetaan useita hyvinkin kylmiä jaksoja. Esimerkiksi koko talvi 2009–2010 sekä seuraava talvi 2010–2011 olivat Etelä-Suomea myöten hyytävän kylmiä mutta pikkunisäkkäiden onneksi myös runsaslumisia.

Tuoreimpana tulee mieleen tammikuun 2016 alkupuoli, jolloin koko Suomessa oli kolmen viikon ajan 20–30 asteen paukkupakkasia.

Tällaisina talvina saattaa nähdä hangen päällä pikkunisäkkäitä, jotka vaikuttavat eksyneiltä ja hidastuneilta. Niillä on ilmeisesti kuolema lähellä, joko energianpuutteen tai jonkin taudin takia.

Pikkunisäkkäiden maallinen taival on vaaroja täynnä. Jatkuvasti saa olla varpaillaan. Etenkin myyrien runsaus vaihtelee suuresti muutaman vuoden välein.

Harvemmin nähtyjä, mutta talven yli aktiivisena pysytteleviä pikkunisäkkäitämme on mustavalkoinen vesipäästäinen. Se on taitava uimari, joka saalistaa pikkueläimiä myrkyllisen puremansa avulla.

Vesipäästäisen elämä on lyhyt; harvoin se pystyy talvehtimaan enemmän kuin yhden talven. Jos suipponokka ei tule syödyksi, se saattaa kuolla hitaasti ravinnosta saamiinsa loisiin.

Pakkasen hätäännyttämä piisami on lähtenyt vaeltelemaan kaupungin kaduille.

Jos pikkunisäkäs pystyy hyödyntämään talvehtimisessa ihmisen apua, se saattaa elää pidempään. Esimerkiksi hiiret ja myyrät elävät parhaimmillaan yli kaksi vuotta, rotat jopa 3–4 vuotta. 

Vaimoni myöntää, että isosilmäinen, pallokorvainen metsähiiri on söpö, ja myyrätkin ovat ”ihan jees” – kunhan pysyvät ulkona. Tänä talvena hieman ennen joulua vaimoni kiljahdus ja ärräpäät kuitenkin paljastivat, ettei karvakansa ollut tyytynyt värjöttelemään pihalla. Liinavaatteiden seasta löytyi hiirenpapanoita.

Olemme asuneet talossamme kahdeksan vuotta, ja vasta nyt hiiret olivat tulleet sisälle asti. Luultavasti ne ovat kaikessa hiljaisuudessa kaivaneet kolojaan ja kulkureittejään – jyrsijöiden hampaathan pystyvät paitsi puuhun, myös betoniin. 

Että sellaisia veijareita! ●

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Julkaistu: 31.1.2017