Apu

Kosti Kotiranta taistelee aivokasvainta vastaan: Elän päivän kerrallaan



Kosti Kotiranta taistelee aivokasvainta vastaan: Elän päivän kerrallaan

Vuonna 2006 yllättänyt aivoinfarkti ja sen yhteydessä löytynyt pahanlaatuinen aivokasvain muutti hetkessä koko kansan joulupukkina tunnetun Kosti Kotirannan elämän. Taistelu elämästä on jatkunut nyt kahdeksan vuotta.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Kirsi Tuura

Muusikko-luokanopettaja Kosti ”Komo” Kotiranta, 57, muistetaan parhaiten Ylen jouluaattoaamujen alkuperäisenä joulupukkina, joka isännöi  Joulupukin kuumalinja -ohjelmaa 20 vuoden ajan.

Vuonna 1991 alkaneesta tv-ohjelmasta tuli heti lapsiperheiden suosikki. Ensimmäistä kertaa lapset saivat soittaa joulupukille suoraan lähetykseen, toivoa lahjoja ja laulaa pukille.

Kotiranta sopi täydellisesti tuohon rooliin. Sympaattinen ja lämmin pukki osasi eläytyä lasten tarinoihin ja lauluihin niin hyvin, että pikkuhiljaa Kotiranta sai Suomen ainoan oikean ja virallisen joulupukin arvonimen.

”Kyllä pukki tietää” kuului vanhan valkoparran vakiintuneisiin lausahduksiin. Sen myötä lapset tiesivät, että toiveet menivät varmasti perille. Jouluna 2004 suosikkipukki vieraili myös TV1:n Kotikatu-sarjassa.

Kotiranta nähtiin kuumassalinjassa vielä 2005, mutta seuraavana jouluna pukki oli katsojien yllätykseksi vaihtunut. Yleisönosastoilla vaadittiin oikeaa pukkia takaisin, mutta Kotirannan katoamisen oikea syy selvisi vasta paljon myöhemmin.

MONIKAAN EI TIENNYT, että jouluna 2006 Kotiranta taisteli ankarasti elämästään. Heinäkuussa iskenyt raju epilepsiakohtaus ja aivoinfarkti veivät mieheltä puhekyvyn ja toinen puoli kehosta halvaantui.  Kun kaiken lisäksi tutkimuksissa löytyi vielä pahanlaatuinen aivokasvain, toivo selviytymisestä hiipui olemattomiin. 

– En oikeastaan muista koko tapahtumasta mitään muuta kuin sen hetken, kun heräsin Töölön sairaalasta. Se oli keskiviikko. Makasin sängyssä enkä saanut tuotettua puhetta, vaikka ymmärsin kaiken mitä ympärillä tapahtui. Myöskään toisen puolen jalka ja käsi eivät liikkuneet.

– Muistan itkeneeni vuorokauden. Ajattelin, että tässäkö elämäni nyt oli. Jäljellä oli kaksi vaihtoehtoa, joista valitsin taistelun. En helvetti anna periksi, Kotiranta sanoo.

– Minuun alettiin heti pumpata sytostaatteja neljän tunnin välein kahden kuukauden ajan. Heti kun oli mahdollista, aloin opetella uudelleen puhumaan ja kävelemään. Tuhat ja taas tuhat kertaa annoin jalalleni ja kädelleni käskyn ”liiku!” 

Ja sitten ihme tapahtui! Kolmessa vuodessa Kotiranta kuntoutui niin hyvin, että pystyi palaamaan takaisin opettajan työhön. Katsojien iloksi hänet nähtiin jälleen myös kuumassalinjassa vuosina 2007–2011.

– Elämä palasi normaaliksi,  Kotiranta sanoo. 

HYVÄÄ JAKSOA JATKUI marraskuuhun 2013, kunnes puolivuosittain tehdyissä kontrollikuvauksissa huomattiin uusi kasvain. 

– Se oli kova isku. Jouduin taas sytostaattikuurille, joka jatkuu vieläkin. Tällä hetkellä kukaan ei osaa sanoa, onko sairauteni hallinnassa, onko syöpä levinnyt tai voidaanko sitä leikata. Kaikki on auki. Elän päivän kerrallaan.

– Onneksi olen sietänyt hyvin lääkitystä. En tunne minkäänlaista pahoinvointia, ainoastaan väsymystä. Voin periaatteessa tehdä kaikkea mitä haluan, mutta puheen tuottamiseen sairaus on vaikuttanut paljon.

Uusinta sairauslomaa on kestänyt nyt vuoden. Lapset Kytöpuiston ala-asteella ovat jo moneen kertaan kyselleet, milloin he saavat opettajansa takaisin kouluun.

– Olen käynyt katsomassa heitä ja sanonut, että tulen keväällä takaisin, Kotiranta hymyilee.

Vaikka usko ja toivo selviytymisestä eivät ole hetkeäkään horjuneet, Kotiranta myöntää usein miettineensä sitä, miksi tällaista piti sattua juuri hänelle.

– En ole saanut siihen mitään vastausta. Elämä on arvaamatonta, hän sanoo.

TERVEHTYÄKSEEN Kotiranta tekee kaiken voitavansa. Hän luottaa lääketieteeseen, mutta jos tilanne vaatii, hän on valmis kokeilemaan myös vaihtoehtoisia lääkkeitä.

– Terveydentilaani seurataan koko ajan. Käyn joka viikko verikokeissa ja kahden kuukauden välein laajemmissa kokeissa sairaalassa.

Vaikka takana on jo kahdeksan vuotta ankaraa taistelua terveyden puolesta, Kotiranta näyttää edelleen hyvältä ja on rauhallinen. Kauniilla hymyllä ja lempeillä silmillä voi peittää paljon, mutta ei kaikkea.

– Minulla on hyvä arki, mutta en ole vieläkään varma, olenko hyväksynyt sairauttani, hän sanoo.

– Se on muuttanut suhtautumistani moniin asioihin. Ennen en esimerkiksi ollut mikään luontoihminen, mutta nyt nautin suunnattomasti metsässä liikkumisesta. Mikään ei ole mukavampaa kuin lähteä sienimetsään, vaikkei saaliiksi löytyisi yhtään mitään. 

SITKEYTENSÄ JA äidiltä perimänsä sisun voimin Kotiranta on opetellut nyt neljä kertaa puhumaan ja kävelemään uudelleen. 

Silti pelko uudesta takaiskusta seuraa koko ajan mukana.

– Vieläkin joka aamu herättyäni liikutan ensimmäiseksi käsiäni ja jalkojani  todetakseni, että ne toimivat. Sitten muistan vuoden 2006 tapahtumat ja ajattelen, että jos selvisin siitä, selviän kyllä tästäkin.

– En anna periksi. Sauvakävelen joka päivä ja haluaisin juostakin, mutta siihen en tällä hetkellä pysty. Päätin jo 2006 tapahtumien jälkeen opetella soittamaan pianoa ja nyt olen mielestäni siinä jo aika hyvä!

Myös elämän oikeudenmukaisuutta Kotiranta on joutunut pohtimaan, mutta omaa kohtaloaan on vaikeaa verrata muitten ihmisten kärsimyksiin.

– Kun esimerkiksi televisiosta näkee ihmisten kurjuutta ja hätää sotien ja nälän keskellä, tajuaa miten hyvässä yhteiskunnassa me saamme elää. Minäkin saan koko ajan hyvää hoitoa ja huolenpitoa sekä elää turvallisesti.

KAIKKEIN RAKKAIMPIA Kotirannalle ovat lapset. Hänellä on yksi oma, jo aikuinen poika Roope, 24, ja kaksi ”osa-aikatytärtä” Vilkku, 31, ja Anna-Stina, 30.

– Kun olemme yhdessä, teemme kaikkea muuta kuin puhumme minun tilanteestani. En halua osakseni minkäänlaista sääliä tai voivottelua. Asiasta ei ole koskaan erikseen päätetty, mutta se on alusta saakka ollut kaikille täysin selvää. Elämässä pitää mennä eteenpäin.

Tärkeitä tukipilareita ja ilontuojia ovat myös hyvät ystävät, joita Kotiranta arvostaa yli kaiken.

– Väriä elämääni tuo myös Hannu Hanhet -niminen olutseura, johon olen kuulunut jo 20 vuotta. Tapaamme edelleen säännöllisesti ja teemme matkoja erilaisiin panimoihin ympäri maata ja ulkomaillekin.

TÄNÄKÄÄN JOULUNA Kotirantaa ei nähdä pukkina jouluaaton kuumassalinjassa, mutta ”osa-aikatytär” Vilkku soittaa siellä edelleen pianoa niin kuin ennenkin.

– Katson ohjelman ennen kaikkea Vilkun takia. Itse en enää haikaile pukin rooliin. Aika aikaa kutakin, Kosti hymyilee.

– Mutta jos hyvin käy, vilahdan ehkä jossain muussa TV2:n jouluohjelmassa. Ainakin parin minuutin mittainen ohjelmapätkä tehtiin silloin, kun olin ihan kunnossa, Kotiranta sanoo.

– Ja jos vielä paremmin käy, myös radiossa saatetaan tänä jouluna vihdoin kuulla jo 2005 valmistunutta joululevyämme Joulupukin kuuma levy. Sen kaikki 19 laulua on säveltänyt ja sovittanut Marjatta Meritähti

teksti Anne Erjonsalo

kuva Kirsi Tuura

Julkaistu: 19.12.2014