Nainen makaa pöydällä alasti. Hänen päänsä ja polvensa lepäävät tyynyillä, ja hänen takapuolensa alle on aseteltu pyyhe. Jalat ovat levällään, ja haaraväli aukeaa suoraan kohti yleisöä.
Hänen vasemmalla puolellaan seisoo mies, joka pitelee toista kättään hänen takapuolensa alla, toista hänen häpykumpunsa päällä. Miehen vasen etusormi tekee pientä, pientä liikettä.
Naisen lakatut varpaat kipristelevät, kun hän nauraa ja voihkii vuorotellen.
”Kerron hänelle koko ajan, mitä aion tehdä, ennen kuin teen sen”, mies selittää yleisölle. ”Hän on hyvin haavoittuvassa tilassa, joten hänen täytyy saada tietää, mitä ympärillä tapahtuu. Jos teidän täytyy nousta ylös tai poistua huoneesta, kertokaa se ensin ääneen.”
Me, vajaan parinkymmenen hengen yleisö, istumme riveissä tuoleilla, emmekä tee elettäkään poistuaksemme. Sen sijaan tuijotamme naista ja miestä, ja välillä huudamme tuntemuksiamme ääneen.
”Lämpöä olkapäissäni!”
”Emättimeni supistelee!”
”Niskaani pistelee!”
”Silmäluomeni tuntuvat raskailta!”
”Vasen polveni tärisee!”
Viidentoista minuutin kuluttua mies siirtyy sivuun ja hieroo lempeästi naisen reittä. Nainen nousee istumaan pöydälle jalat ristissä ja katselee yleisöä aurinkoisesti hymyillen.
”Kaikki näyttää nyt niin selkeältä”, hän sanoo. ”Kuin olisin saanut oikeat vahvuudet silmälaseihin.”
Joogasali on avara ja valoisa. Valkoiset seinät päättyvät laventeliin kattoon, vaaleat harsoverhot peittävät suuria ikkunoita. Pöydän viereen on aseteltu maljakko violetteine kukkineen. Nainen näyttää onnelliselta.
Silti yleisö liikehtii jännittyneesti. Aiommeko me kaikki todella tehdä seuraavaksi tuon saman, kaikki samaan aikaan, samassa tilassa?
Oikeasti?
San Franciscossa sijaitsee talo, jossa asuu kolmisenkymmentä ihmistä. He kuuluvat yhteisöön, joka kutsuu itseään nimellä One Taste. Yhteisön jäsenet kokoontuvat joka aamu pareittain yhteiseen harjoitukseen, jossa naiset riisuvat housunsa ja miehet asettuvat täysin vaatetettuina heidän viereensä silittämään naisten klitorista vasemmalla etusormellaan.
Harjoitus kestää 15 minuuttia, ja sen päätteeksi kaikki lähtevät töihinsä yhteisön ulkopuolelle. Harjoitusta ei seuraa seksi (paitsi joskus, jos pari päättää ryhtyä siihen myöhemmin toisessa tilassa kahdestaan), eivätkä parit välttämättä ole millään muotoa pariskuntia. Pareja vaihdetaan, ja joskus myös naiset silittävät naisia.
Miehiä ei silitetä vastineeksi, paitsi joskus, jos mies ja nainen ovat harjoitelleet yhdessä kauan ja päättävät kääntää harjoituksen toisin päin.
Harjoituksen nimi on orgasmimeditaatio – OM tuttujen kesken – ja se on keskeinen osa One Tasten markkinoimaa slow sex -liikettä. Harjoituksen tarkoitus on avata harjoittajansa seksuaalisuus ja opettaa hänet tunnistamaan tunteensa.
”One Tasten perusajatus on yhteys”, liikkeen perustaja Nicole Daedone selittää videolla yhteisön verkkosivulla. ”Olenko yhteydessä tunteisiini tässä hetkessä, olenko yhteydessä totuuteeni, olenko yhteydessä ihmiseen, joka seisoo edessäni.”
Nelikymppinen Daedone perusti One Tasten kuusi vuotta sitten selviteltyään omia seksuaalisuuteen liittyviä ongelmiaan – hän on kertonut julkisesti, että hänen muualla asunut isänsä päätyi vankilaan kahden tytön hyväksikäytöstä. Pehmeä-äänistä, lempeän konservatiivisen näköistä Daedonea on kuvailtu sekä karismaattiseksi diivaksi että kulttijohtajaksi.
Yhteisö arvioi, että sen piiriin kuuluu San Franciscon alueella parisataa OM:n harrastajaa. New Yorkin sivupiste on ollut olemassa pari vuotta. Aiheesta kiinnostuneista on kerätty 4 000 asiakkaan rekisteri.
Nykyisin One Taste onkin paitsi yhteisö myös itseään aktiivisesti markkinoiva yritys. Se kuvailee itseään slow food -ajattelun kaltaiseksi slow sex -liikkeeksi ja järjestää ulkopuolisille maksullisia OM-kursseja sekä yleisiä seksuaalisuutta käsitteleviä luentoja. Tänä viikonloppuna New Yorkissa on meneillään yksi sellainen kurssi.
Pöydällä maannut nainen, Christina Berkley, 33, pyörittää One Tasten New Yorkin toimintoja. Hän opiskeli aiemmin yliopistossa mikrobiologiaa ja työskenteli eläinlääkärin vastaanotolla, mutta nyt One Taste on hänen päätyönsä.
Christinaa silittänyt mies, Ken Blackman, 46, asuu San Franciscon yhteisössä ja tekee päätyökseen ohjelmistoja verkkomainonnalle. Molemmat harjoittavat orgasmimeditaatiota päivittäin, eri ihmisten kanssa.
Tässä vaiheessa ehdottaisin, että osallistumme kaikki pieneen leikkiin, jota leikimme kurssilla viikonlopun kuluessa. Se menee näin. Kun jokin tunne vyöryy ylitsesi, heilauta molemmat kätesi ilmaan kuin tekisit aaltoa urheilukisoissa ja kiekaise tunteesi reippaasti ilmoille. Esimerkiksi:
”Paheksun!”
Lauantaiaamuna joogasalissa istuu vakavia, täysin pukeutuneita ihmisiä teekuppeja käsissään. Ensimmäisen päivän opettajat istuvat puoliympyrään järjestettyjen tuolien edessä matalan lasipöydän ja palavien tuikkujen takana.
”Ajatelkaa jooga-asentoa”, Christina sanoo. ”Jos pysyt asennossa vähän aikaa, se saattaa tuntua epämukavalta ensin, mutta hienolta jälkikäteen. Silti et halua missään tapauksessa pitää asentoa niin pitkään, että jokin repeää. Haluat vain venytellä, et repiä. Kaikki mitä ehdotamme teille tänään, on vain kutsu teille. Mihinkään ei ole pakko osallistua.”
Lauantaina kurssilla puhutaan tunteista, sunnuntaina itse meditaatiosta. Keskus vaatii jokaista meditaatiosta kiinnostunutta käymään ensin läpi lauantain peruskurssin.
Viikonloppuun osallistuu 15 kurssilaista, joista suurin osa on naisia. Miehiä on joukossa vain muutama. Kurssilaiset ovat iältään kolmenkymmenen molemmin puolin, eikä juuri kukaan tunne toisiaan ennestään.
Candicellä on pinkki tukka ja hän näyttelee ja opettaa joogaa. Antonios käy selvästi salilla ja työskentelee ohjelmistokonsulttina. Theres on perheenäiti, joka on aiemmin työskennellyt fysioterapeuttina, mutta auttaa nyt naisia löytämään seksuaalisuutensa.
Jess on opiskelija, Melanie työskentelee yksityisopettajana ja perus-taa järjestöä, joka taistelee seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan. Vera on ammatiltaan tantrahieroja, ja hän on saapunut kurssia varten New Yorkiin Prahasta asti. He ovat kaikki maksaneet kurssista vajaat 150 euroa päivältä.
Jokainen kertoo ensin ryhmälle, miksi on saapunut kurssille. Vastaukset vaihtelevat:
Koska toistan aina samoja käytösmalleja. Koska asun pikkukaupungissa ja tulin äskettäin ulos biseksuaalina. Koska rajani ovat niin kaukana, että päästän ihmiset lähelleni ja he käyttävät minua hyväkseen.
Koska minulla on ongelmia läheisyyden kanssa. Koska kapinoin kasvatustani vastaan seksillä ja menin liian pitkälle. Koska yritän opetella sanomaan ei.
Koska laitoin aina työn kaiken muun edelle, mutta se ei enää toimi. Koska huomasin, että olen aina ahdistunut naisten lähellä.
Kun käymme seuraavaksi läpi, miltä meistä juuri sillä hetkellä tuntuu, moni kuvailee innostusta ja energiaa – tunnen olevani kuin raketti lähdössä lentoon, enkä voi istua paikallani! – mutta moni on myös hermostunut: Sydämeni lyö nopeasti. Käteni hikoavat. Rintaani ahdistaa.
Itse kuulun jälkimmäiseen joukkoon.
Seksiä, seksiä, seksiä! Sitä vyöryy päällemme kaikkialta. Pornoelokuvat, alusvaatemainokset, juorupalstat, televisiosarjat, ne kaikki tihkuvat sitä. Työpaikat, makuuhuoneet, rippituolit, kahvipöydät, ne kaikki tihkuvat sitä myös, vaikka usein eri hengessä kuin julkinen seksikuvasto antaisi ymmärtää.
Seksi on paradoksien maailmaa.
Suurin osa meistä ajattelee seksin olevan luonnollinen, iloinen osa elämää. Monet meistä uskovat sen kuuluvan kaikille, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta ja siviilisäädystä riippumatta. Useimmat meistä eivät häiriinny suorasukaisistakaan seksikuvauksista elokuvissa tai mainoksissa.
Silti ryhmä, joka tuottaa yhdessä naisille orgasmeja, kuulostaa useimmista meistä friikkisirkukselta.
Toisaalta suurin osa meistä myös ajattelee seksiä vähän väliä. Onko sitä tarpeeksi, onko se niin hyvää kuin haluaisimme, millaista se on kaikilla muilla? Haaveilemme uusista seikkailuista, häpeämme menneitä virheitä, keräämme rohkeutta muutoksiin ja kaipaamme toisen kosketusta.
Silti seksistä puhuminen ääneen on useimmille meistä vaikeaa.
On vaikeaa kertoa rakkaalle, mitä oikeasti haluaisi, ja on vaikeaa kertoa ystävälle, missä mättää. Vaaroja tuntuu piilevän joka puolella. Vaikutanko tyhmältä, estyneeltä, kummalliselta, perverssiltä? Pahoitanko toisen mielen, tulenko torjutuksi, petänkö jonkun luottamuksen?
Sanatkin puuttuvat. Yritäpä puhua naisen sukupuolielimistä asialliseen, mutta ystävälliseen sävyyn. Pillu on alatyyliä, sukupuolielin lääkäripuhetta, vulva jotain vierasta kieltä. Häpy on karannut 50-luvun harlekiininovellista, alapää kuulostaa omituisen häveliäältä.
Aikakaudet tulevat ja menevät. 60-luvulla kuviteltiin, että pilleri vapauttaa meidät kaikki ja seksimoralismi jää historiaan. Toisin kävi.
Suomessa elettiin 2000-luvun alussa lyhyt hetki, jolloin vaihtoehtoiset kaapelikanavat työnsivät meille ilmaiseksi pornoa ja televisio-ohjelmia, joissa arvioitiin pornoelokuvia ja opeteltiin seksiliikkeitä. Nyt se tuntuu yhtä etäiseltä kuin edellisen laman topless-baarit.
Ja jos seksistä puhuminen on vaikeaa, siitä kuuleminen on vielä vaikeampaa. Liian graafiset yksityiskohdat ystäviemme, työkavereidemme tai – herra armahda! – perheenjäsentemme seksielämästä saavat meidät toivomaan, että voisimme laittaa kädet korvillemme ja lallatella, kunnes tarina on ohi. Useimmat meistä eivät halua kuvitella läheisiään seksipuuhissa tai tietää mitään työkaverinsa bondage-mieltymyksistä.
Entä sitten seksistä kirjoittaminen? Kun päätin osallistua orgasmimeditaatiokurssille tätä artikkelia varten ja pyysin aviomiestäni seurakseni, sain kuulla ystäviltäni kolmenlaisia reaktioita.
Innostus: Ei ole totta, siis aivan mahtavaa, haluan kuulla kaiken!
Inhonsekainen torjunta: Parempi sinä kuin minä.
Ahdistunut tunnustus: Mä olen niin estynyt, että en ikinä pystyisi sellaiseen.
Itse kuvittelin mielessäni lähinnä vakavamielisen lukijan reaktion: Siis miksi se haluaa avautua meille tästä?
Voin vastata vain: en minä halunnut avautua teille tästä. Mutta miten voisin vaatia toisia avautumaan, jos en itse olisi valmis tekemään niin?
Kävelen hitaasti eteenpäin ja haron käsilläni ilmaa. Jalkani osuu johonkin kovaan. Kumarrun tunnustelemaan esinettä varovasti. Tuoli.
Ensimmäisen kurssipäivän rutiini kulkee kutakuinkin seuraavasti: luento, keskustelu, tunteidentarkistuskierros ja harjoituksia.
Ensimmäisessä pariharjoituksessa toinen parista kulkee silmät suljettuna ympäri salia, toinen huolehtii hiljaa vieressä sokkona liikkuvan turvallisuudesta.
Inhoan harjoitusta. Ahdistun silmät kiinni kävelystä, ja ahdistun siitä, että jotkut sokoista ryömivät lattioilla, kietoutuvat verhoihin ja halailevat lattialla vyöryviä pilatespalloja. Itse köpöttelen varovaisesti kuin vanhus, eikä minulle tule mieleenkään heittäytyä lattialle kierimään. Tunnen itseni estyneeksi puupökkelöksi.
Seuraavaksi keskustelemme aivojen rakenteesta ja persoonallisuutemme eri puolista: yksi osa meistä on järkevä, harkitseva ja analyyttinen, toinen osa on luova, spontaani ja estoton. Jompikumpi tuppaa olemaan hallitseva. Harjoituksessa aivopuoliskojen tulee keskustella keskenään toiveistaan ja peloistaan – konkreettisesti ja ääneen, kuin skitsofreenikon yksinpuhelussa. Kun toinen parista papattaa itselleen, toinen seuraa keskustelua vierestä reagoimatta siihen mitenkään.
Harjoituksen jälkeen Antonios on riemastunut: ”Pääni kaksi puolta vain surisevat! Aivan mahtavaa, teen tämän vielä uudestaan!”
En jaa hänen innostustaan. Oma keskusteluni kulkee kuta kuinkin näin: Järkevä puoleni on vihainen luovalle puolelleni, koska järkevä tekee aina kaikki työt ja luova sen kun piilottelee. Luovaa puolestaan ärsyttää, että sen yrittäessä tulla esiin järkevä musertaa sen heti. Lopputuloksena on hapan murjotus kuin lastenhuoneessa riidan jälkeen.
Lopulta valitsemme musiikin pysähdyttyä lähimmän ihmisen, seisomme vastakkain, katsomme toisiamme vakavina suoraan silmiin ja täydennämme vuorotellen lauseita, jotka alkavat: Minä olen… Rakastan vartaloani kun… Kiihottuneena olen…
Joka kerta kun toinen täydentää lauseen jollakin totuudella itsestään, toinen vastaa: kiitos.
Ventovieraat ihmiset puhumassa ringissä siitä, miltä heistä tuntuu, päämääränään yhteinen orgasmihetki. Lähemmäs satiiria Kalifornian New Age -hipeistä on vaikea päästä. Ja kuitenkin se koskettaa minua. Pelot, halut, toiveet, häpeät – koska niistä kuulee kenenkään puhuvan rehellisesti ja suoraan?
Kertoisipa joku jotain tällaista cocktail-kutsuilla! Omia noloja paljastuksia seuraavat kiitokset toimivat. Vaikka kyse on vain harjoituksesta, ne tuntuvat aidoilta ja lohdullisilta.
Mutta miksi nämä harjoitukset, kun päämääränä on täysin fyysinen akti?
Siksi, että päinvastoin kuin voisi kuvitella, orgasmimeditaatioon eivät suinkaan saavu vain vapautuneet ja hipahtavat ekshibitionistit. Sinne saapuvat ihmiset, jotka etsivät jotakin, haluavat jotakin ja yrittävät korjata itsessään jotakin.
Paljastuksiin ryhdytään peloista huolimatta, ei niiden puutteesta. Yksi haluaa ylittää itsensä, toinen harjoitella läheisyyttä, kolmas tutkia ruumistaan, neljäs rajata itseään. Joku etsii vain nautintoa.
Mitä meidän sitten pitäisi saavuttaa, naisen, kun hän tuntee sormen kosketuksen klitoriksellaan, ja miehen, kun hän tuntee sormensa koskettavan klitorista?
Meidän pitäisi tutkia tunteitamme sellaisina kuin vartalomme ne meille viestii, One Taste opettaa. Opin mukaan ajatukset tapahtuvat aivoissa, tunteet ruumiissa: rintaa ahdistaa, vatsaa vääntää, sydän hakkaa, hengitys kiihtyy, varpaissa kihelmöi, jalkovälissä lämpiää. Kun omat reaktionsa oppii tunnistamaan, voi viestiä paremmin itsensä ja muun maailman kanssa.
Toisaalta orgasmimeditaatiossa voi myös keskittyä vain tunteeseen kahden vartalon kosketuspisteessä, aivan kuten perinteisessä meditaatiossa keskitytään vaikkapa hengitykseen. Jokainen voi valita, mihin tarkoitukseen itse käyttää harjoitusta.
Moni onetastelainen vakuuttaa meditaation parantaneen heidän ihmissuhteitaan ylipäänsä.
”Sen jälkeen kun aloitin tämän harjoituksen, ymmärrän vanhempiani ja sisaruksiani paljon paremmin”, Rafael Martinez, 34, sanoo. Rafael opiskelee kuvaamataidon opettajaksi ja saapui One Tasten piiriin pari vuotta sitten eronsa jälkeen.
”Kun jotain sanotaan tai jätetään sanomatta, pystyn pysähtymään ja miettimään, mistä oikeasti on kyse. Tunnistan omat tunteeni paremmin, ja pystyn kertomaan niistä muille avoimemmin. Olen nyt paljon läheisempi esimerkiksi perheeni kanssa, koska en pelkää paljastaa tunteitani heille.”
Rafael sanoo myös arvostavansa OM:ää, koska se pakottaa harjoittajan kohtaamaan oman potaskansa – estonsa, paheksuntansa, tapansa suojautua tai hyökätä – paljon nopeammin kuin tavallinen meditaatio. Seksuaalisuus on valtava voima, hyvässä ja pahassa.
Ensimmäisen päivän harjoitukset totuttavat meitä tutkimaan tunteitamme ja kertomaan niistä toisille rehellisesti. Esimerkiksi minä voin nyt kertoa, mitä kaikkea pelkäsin, kun päätin osallistua kurssille. Listallani oli muun muassa tällaisia asioita:
Mitä jos saan harjoituksessa orgasmin ja kaikki näkevät, että olen niin kieroutunut, että nautin julkisesta seksuaalisuudesta? Mitä jos en saa harjoituksessa orgasmia, ja kaikki näkevät, että olen niin estynyt, etten pysty nauttimaan julkisesta seksuaalisuudesta?
Mitä jos harjoitukseen osallistuvat miehet katselevat minua salaa ja käyttävät myöhemmin mielikuvaa minusta itsetyydytyssessioissaan? Mitä jos tapahtuman järjestäjät nauravat selkämme takana, kun ovat taas saaneet jonkin säälittävän porukan huijattua joogasaliin alapäät paljaina?
Mitä jos kukaan tuntemani mies ei enää koskaan tämän artikkelin luettuaan voi katsoa minua silmiin ajattelematta minua jalat levällään meditaatiotunnilla? Mitä jos vanhempani lukevat tämän jutun?
En ole varma, mitä kaikkea orgasmimeditaatio ihmiselle oikeasti tekee, mutta ainakin se laittaa kohtaamaan seksuaalisuuteen liittyviä pelkoja. Peloista vapautuminen taas on – ainakin teoriassa – tie vapaampaan elämään.
Siksi päivän viimeinen sessio käsittelee häpeää.
Meidän tulee kertoa pareittain toisillemme jokin varhainen seksiin liittyvä kokemus, jolloin häpesimme. Sen jälkeen jokainen nousee vuorotellen ryhmän eteen ja kertoo ryhmälle parinsa tarinan.
Kuulemme muun muassa tarinoita vanhempien keskeyttämistä itsetyydytyshetkistä, humalan täyttämistä virhesuhteista, väkisin kourimisista, ahdistuksista omien himojen edessä.
Jokaisen tarinan kohdalla kurkkuani kuristaa, koska saatan ymmärtää kokijan häpeän. Mutta samalla näen, että meillä jokaisella on samanlaisia kokemuksia, ja useimmiten aivan jonkun muun pitäisi hävetä kuin tarinan kertojan.
Millaista olisi seksuaalisuus ilman häpeää?
Ensimmäisen päivän iltana kotona olen kuolemanväsynyt. Epäilyttää. Eikö aivopesu toimi juuri näin: heitetään ryhmä ihmisiä suljettuun todellisuuteen, viedään heiltä heidän suojauksensa ja vakuutetaan, että kaikki mitä ryhmässä tapahtuu, on aivan normaalia. Aivopestäänkö meitä, jotta emme lopulta pidä enää yhdessä orgasmin hankkimista lainkaan kummallisena toimituksensa?
Ennen nukkumaanmenoa katselen ohimennen kirjahyllyäni. Se on täynnä teoksia, joissa älyköt kertovat kohuttuja näkemyksiään maailmasta. Aiemmin olen pitänyt heitä rohkeina. Lasten leikkiä, ajattelen nyt. Se, mitä me teimme tänään, oli hardcorea.
Pysähdyn ajatukseen: niinkö? Mitä hardcorea oikeasti oli siinä, että katsoimme toisiamme silmiin ja kerroimme rehellisesti, keitä olemme? Eikö sen pitäisi olla luonnollisin ja helpoin asia maailmassa?
Pitäisi varmasti. Mutta ei se ole. Useimmille meistä omien tunteiden paljastaminen toiselle rehellisesti on paljon vaikeampaa kuin viisaiden ja radikaalien yhteiskuntateorioiden luominen. Paljon, paljon vaikeampaa kuin seksin harrastaminen.
Yöllä näen unta, että olen värjännyt hiuksiini punaisia ja valkoisia raitoja. Unessa ihmettelen, miten päätin luopua suunnitelmastani kasvattaa oma maantienvärini takaisin ja valitsin sen sijaan näin räikeät värit.
Vasta aamulla tajuan, kuka unen kampauksen oikea omistaja on: Rogue, Ryhmä-X-sarjakuvan hahmo, joka pystyy imemään toisten ihmisten muistot ja tunteet itseensä koskettamalla heitä.
Kun Christina sunnuntaina makaa pöydällä edessämme, olemme kulkeneet jo pitkän tien. Sunnuntaiaamun aloitimme taas tilannekatsauksilla.
Miltä tuntuu juuri nyt?
Nälkäiseltä. Läsnä olevalta. Yllättävän rauhalliselta. Innostuneelta. Hermostuneelta.
Jatka lausetta. Haluan…
Tutkia maailmaa. Enemmän rakkautta. Oppia luottamaan. Poistua mukavuusalueeltani. Tuottaa kumppanilleni enemmän nautintoa.
Haluan seksielämäni olevan…
Aktiivisempaa. Tiedostavampaa. Taianomaisempaa. Syvempää. Luottavaisempaa. Eloisampaa. Läheisempää. Intensiivisempää.
Riski, jonka olen valmis ottamaan saadakseni sen, on…
Halujeni seuraaminen. Joustavuus ja avoimuus. Toiseen ihmiseen luottaminen. Vartaloni katsominen ilman häpeää. Haavoittuvuuden näyttäminen. Kontrollin luovuttaminen toiselle.
Jos minulla olisi haluamani seksielämä, elämäni olisi…
Täysin avointa. Vapaata. Lentoa. Helpompaa. Rauhallisempaa. Suvaitsevampaa.
Orgasmi on…
Lahja. Monimutkaista. Mahtavaa. Villiä. Kauneutta. Ilotulitusta kaikissa väreissä. Lämpöä. Hyväksyntää. Itsen rakastamista. Vartalon rajojen ylittämistä.
En enää pelkää aivopesua. Ainoa, mitä pelkään, on orgasmimeditaatio.
Salin lattialle on aseteltu värikkäitä intiaanihuopia riviin vieri viereen. Jokaisen huovan päässä on tyyny ja vieressä kumihansikkaat sekä pieni purkki liukastusvoidetta. (”Teemme sen itse”, Ken Blackman selitti aiemmin. ”Meistä oma voiteemme on paras.”)
Aiomme asettua huoville pareittain niin, että silitettävät makaavat huovalla ja silittäjät istuvat sivuittain heidän vieressään kaikki samaan suuntaan katsoen. Siten silittäjät tuijottavat toistensa selkää ja peittävät omalla ruumiillaan silitettävän alapään toisten näkökentästä.
Kun muutamaa tuntia aiemmin katselin Christinan ja Kenin malliesitystä, yksi tunteeni oli yli muiden. Hämmästys. Miten voi olla mahdollista, että minä, koulutettu ja liberaali päälle kolmekymppinen nainen, näen vasta nyt ensimmäistä kertaa elävässä elämässä naisen alapään rakenteen?
Kaiken nykypäivän valistuksen ja vapauden, kuvien ja skandaalien, keskellä on tuntunut, että olen nähnyt jo kaiken. Ja silti tosiasiassa kaiken keskiössä oleva asia on juuri se, mitä en ole nähnyt koskaan. (Peilin kautta toki, videoilla ja kuvissa toki, mutta suoraan edessäni lihana ja verenä? En koskaan aiemmin.)
Nyt kun tuijotan huopia, ihailen myös muiden kurssilaisten reippautta. Olen ryhmästä ainoa, joka toi kurssille oman parinsa. Kaikki muut aikoivat ryhtyä harjoitukseen itselleen aiemmin täysin tuntemattoman kumppanin kanssa. Ja koska naisia on enemmän kuin miehiä, myös naiset silittävät naisia.
Christina ja Ken kertaavat vielä perusteet. Orgasmimeditaation tarkoitus on luoda kahdelle ihmiselle turvallinen, 15 minuuttiin rajattu tila, jossa he voivat keskittyä kuuntelemaan oman ruumiinsa tuntemuksia ja ajattelemaan vain kohtaa, jossa sormi ja klitoris kohtaavat. Kyse ei ole seksistä, kukaan ei jää kenellekään velkaa, kenenkään ei tarvitse katsoa toisiaan silmiin, jokainen on vastuussa vain omasta kokemuksestaan.
Miehet eivät voi odottaa naisilta vastapalvelusta. Keskuksella ei sinänsä ole mitään toisinpäin toteutettua harjoitusta vastaan, mutta koska yhteiskuntamme tuottaa jo miehille niin paljon sen kaltaisia palveluita, naisten olisi hyvin vaikea vapautua tunteesta, että he vain palvelevat miehiä. Siksi keskus keskittyy naisten orgasmiin.
Viimeiset ohjeet silittäjille tekniikassa: klitoriksen vasemmalla puolella on erityisen herkkä kohta, jota pitää koskettaa yhtä kevyesti kuin koskettaisi silmämunaa. Pieni, edestakainen liike yhdellä sormella riittää.
Ohjaajat muistuttavat vielä, että harjoitus ei tähtää mihinkään tiettyyn lopputulokseen. Orgasmi on tapahtuessaan mukava sivuvaikutus, mutta se ei ole harjoituksen nimestä huolimatta sen päämäärä. Kaikki tunteet ovat hyväksyttäviä.
”Me olemme tehneet tätä yhdessä kaksi vuotta”, Ken sanoo Christinasta ja itsestään, ”ja erikseen paljon pitempään. Kun teimme OM:n yhdessä ensimmäisen kerran, se ei sujunut lainkaan siten kuin mitä te tänään näitte. Ensimmäisellä kerralla pystyimme tuntemaan vain yhden sormenvedon, emme yhtään enempää.”
Päätellen tämän päivän sessiosta, harjoitus todella tekee mestarin.
Kun Christina kokeili OM:ää aivan ensimmäistä kertaa, hän oli niin hermostunut, ettei tuntenut alapäässään juuri mitään. Sen sijaan hän tunsi vain yhtä hermostuneen kumppaninsa hikoilun hänen reidelleen. ”Se oli turvallista”, Christina selittää iloisesti. ”Hiki, se oli ok. Sen saatoin tuntea.”
Mieheni katselee minua huolestuneesti. Olenko varma, että haluan tehdä tämän? Vedän henkeä. Kyllä, olen varma. Kai.
Tuijotan kattoon. Naurattaa. Tässä sitä nyt ollaan, kuin ryhmässä gynekologilla!
Makaan selälläni jalat levitettyinä ja katselen mieheni keskittynyttä sivuprofiilia, kun hän yrittää löytää jalkovälistäni sitä maagista oikeaa kohtaa. Tunnen itseni pyhäksi esineeksi, jota hierotaan taivaspaikan toivossa.
Valitettavasti tie taivaaseen on tänään tukossa. Tunnen kosketuksen, mutta se ei tunnu yhtään eroottiselta. Orgasmista ei ole tietoakaan.
Muilla vaikuttaa sujuvan paremmin: ympärilläni kaikuvat naisten syvät huokailut. Ohjaajat kulkevat riviä edes takaisin antaen välillä ohjeita ja kannustusta.
Kenin kasvot kumartuvat ylleni.
”Saanko antaa parillesi ohjeita”, hän kysyy ystävällisesti.
Toki.
Kun Ken ja mieheni kurkistelevat yhdessä jalkoväliini, minua naurattaa entisestään. Huomion keskipisteenä oleminen on hauskaa, mutta tunnen silti olevani lähinnä potilas lääkärikierroksella.
Kun 15 minuuttia tulee täyteen, naiset nousevat istumaan ja vetävät housut jalkaan. Miltä tuntui?
Monet hehkuvat innosta ja näyttävät aidosti valaistuneilta. Naiset kuvailevat nautinnon kokemuksiaan, miehet intoilevat mielihyvän tuottamisesta ja omien tunteidensa tarkkailusta. Monet ilmoittautuvat heti jatkokurssille.
Oma huvittuneisuuteni alkaa vaihtua pettymykseksi. Miksi minä en kokenut yhtä suuria hekuman hetkiä? Olenko todella niin paljon estyneempi kuin muut? Pidinkö huvittuneisuudellani vain tilannetta loitolla?
Tunnen itseni myös petetyksi. Kaikki se vaiva, jännitys, hermoilu ja itseni ylittäminen – turhaan! Minä tein oman osuuteni, missä on palkintoni? Missä tajunnan räjäyttävä 15 minuutin puhdas onni?
Kotona mieheni lohduttaa minua. Hänkin tunsi itsensä riittämättömäksi, koska ei pystynyt tuottamaan minulle tilanteessa huikeaa orgasmia. Mutta toisaalta me kumpikin yritimme, uskalsimme ja voimme halutessamme harjoitella kotona loppuelämämme, hän muistuttaa.
Oloni paranee saman tien.
En tiedä vieläkään, auttaako orgasmimeditaatio todella ihmisiä heidän parisuhdeongelmissaan. En osaa sanoa, johdattaako se parempaan seksuaalisuuteen tai opettaako se ihmisen ymmärtämään omia tunteitaan paremmin.
Mutta sen tiedän, että itse uskalsin viikonlopun kuluessa yrittää asioita, joita moni välttelee viimeiseen saakka. Avasin itseni toisille ihmisille, rikoin omia rajojani ja sain palkkioksi räjähtävän orgasmin sijaan ystävyyttä, lämpöä ja tukea.
Orgasmimeditaatio ei ehkä ole oma tieni väkevämpään elämään, mutta tunteistani puhuminen, häpeäni voittaminen ja pelkojeni kohtaaminen on. Toisiin ihmisiin luottaminen ja heidän ja itseni tuomitsemisesta luopuminen on.
Se kaikki on hardcorea, ja sen opetteleminen vie ihmisiän, mutta viikonloppu oli hyvä alku. Seuraavaksi minun täytyy vain opetella tekemään sama tuttujen ihmisten kanssa.
Ehkä kuitenkin ilman meditaatiota.
