
Maailmalla uutisoidaan taas uusista korona-aalloista – Täytyykö Suomessa olla huolissaan?
Syksyn koronarokotukset aloitetaan aiemmin viime vuoden epäonnistumisen jälkeen, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.
Yhdysvalloissa sekä Euroopassa on tämän vuoden aikana uutisoitu uusista korona-aalloista, ja kesällä koronatapausten kasvu on ollut pinnalla varsinkin Isossa-Britanniassa. Paikalliset tiedostusvälineet ovat uutisoineet FLiRT-varianteista, jotka ovat koronaviruksen uusia mutaatioita. Britannian terveysviranomaisten mukaan sairaalahoitoa vaativat koronatapaukset ovat nousussa. Kesäkuussa yhden viikon aikana Englannissa ja Walesissa oli kuollut 100 ihmistä koronan takia.
Täytyykö koronasta olla Suomessakin taas huolissaan? Iskeekö tännekin uusi korona-aalto?
THL:n johtavan asiantuntijan Carita Savolainen-Kopran mukaan koronasta ei tarvitse erityisesti huolestua Suomessa. Hänen mukaansa jätevesiseurannassa on havaittu koronaviruksen RNA-määrissä eli hienoista nousua, mutta tilanne on silti Suomessa rauhallinen. Savolainen-Kopra muistuttaa, että suomalaisilla on rokotteiden ja sairastettujen tautien perusteella hyvä immuniteetti, jolloin riski vakavan koronataudin saamiseen on pieni.
Syksyllä koronaa kuitenkin on todennäköisesti taas meilläkin enemmän, Savolainen-Kopra ennustaa.
– Viime vuoden marraskuussa oli piikki, joka oli kuolemien suhteen koko epidemian korkein. Nyt kuitenkin käyrät ovat maltillisia.
Viime syksynä koronarokotteita annettiin liian myöhään, minkä vuoksi korkeassa riskissä olevia ikäihmisiä menehtyi paljon. THL:n ylilääkäri ja rokotetutkija Hanna Nohynek kertoo koronarokotteiden myöhästymisen syynä olleen se, ettei hyvinvointialueilla ollut resursseja järjestää kahta suurta rokotekampanjaa. Influenssarokotteet olisi hyvä antaa vasta lähempänä vuoden vaihdetta, kun taas koronarokotteet pitäisi antaa jo aikaisemmin syksyllä. Koska koronarokotteet annettiin influenssarokotteiden kanssa valtaosin samaan aikaan, oli ajankohta liian myöhäinen.
– Sijaiskärsijöiksi jäivät sitten nämä suuressa vakavan koronataudin riskissä olevat, Nohynek sanoo.
Nohynekin mukaan tänä vuonna on kuitenkin tarkoituksena aloittaa suurimmassa riskissä olevien koronarokotukset jo aiemmin. Rokotteita annetaan ensisijaisesti hoitokodeissa oleville, ikäihmisille sekä voimakkaasti immuunipuutteisille ihmisille. Nämä ryhmät ovat suurimmassa riskissä, ja heidän on tärkeää saada rokote ajoissa.
Pahimmassa riskissä olevien rokotuksen jälkeen rokotteita voidaan tarjota myös muille 65 vuotta täyttäneille. Koronarokotteita on mahdollisesti tulossa myös apteekkeihin kenen tahansa ostettavaksi.
Sekä Savolainen-Kopra että Nohynek painottavat, että korona on tullut jäädäkseen. Sen voi siis saada matkustaessa tai ihan vaan kotimaassa.