Korkealta pudonnut Liiga-seura saa lohtua vain nuoresta valopilkustaan – mutta onko hänestä NHL:ään?

HPK:n alkukausi ei ole kirvoittanut monia hurraa-huutoja, mutta synkimpinäkin aikoina voidaan lähes aina havaita edes muutama valopilkku. Hämeenlinnalaisjoukkueen kohdalla valopilkuista kirkkain on ollut Jesse Kiiskinen.

19-vuotias Kiiskinen jätti viime kesänä kasvattajaseuransa Pelicansin ja allekirjoitti HPK:n kanssa kaksivuotisen sopimuksen. Edeltäneellä kaudella hän oli jo vakiinnuttanut itsensä lähes kokopäiväisenä Liiga-pelaajana ja tehojakin tuli jääaikaan nähden varsin lupaavalla tahdilla. Nimivahvassa Pelicans-hyökkäyksessä Kiiskinen ei kuitenkaan missään vaiheessa päässyt kokeilemaan pidempää pätkää kärkiketjuissa. Myös ylivoimamahdollisuudet olivat kiven takana.

Paperilla siirto HPK:hon vaikuttikin kaikin puolin järkeenkäyvältä. Pelicansissa tie kärkiketjuihin olisi ollut edelleen tukossa; nappionnistumisia olisi vaadittu heti alusta alkaen, eikä sekään olisi välttämättä ollut tae mistään. Sen sijaan Hämeenlinnassa Kiiskiselle, jonka NHL-oikeudet omistaa tätä nykyä Detroit Red Wings, oli helppo pedata suoraviivainen polku ykköskorin rooliin alusta alkaen, ottaen huomioon joukkueen pelaajamateriaalin kapeuden.

Kiiskisen alkukausi oli muun joukkueen tavoin tahmea, ja kahdeksasta ensimmäisestä ottelusta käteen jäi vain kolme syöttöpistettä. HPK:n syyskuun lopulla tekemän päävalmentajavaihdoksen jälkeen Kiiskinen nousi kuitenkin nopeasti yhdeksi Liigan kuumimmista yksilöistä. Lokakuussa hän iski peräti seitsemän maalia ja 13 tehopistettä kymmeneen otteluun. Kovempaan pistesaldoon ylsivät samana ajanjaksona ainoastaan Jori Lehterä, Iiro Pakarinen, Reid Gardiner ja Kristian Vesalainen.

Kiiskinen ei ole pelannut lokakuun lopun jälkeen loukkaantumisen vuoksi – joskin hänen pitäisi palata askiin piakkoin –, mutta hän on edelleen HPK:n tehokkain yksilö 18 otteluun tehdyillä tehoilla 7+9. Koko sarjan alle 20-vuotiaiden pistepörssissä Kiiskisellä on edelleen selkeä johtoasema. Nuorten Leijonien tulevassa MM-urakassa hän tulee myös näyttelemään merkittävää roolia.

Vaikka Kiiskinen tuli junioritasoilla tunnetuksi erityisesti armottomana pistelinkona, hän nousi viime kaudella nopeasti käyttökelpoiseksi pelaajaksi Pelicansille Liiga-tasolla nimenomaan energisyytensä ja monikäyttöisyytensä ansiosta. Hän voitti luistelukisoja päätykiekkoihin, toi toisena hyökkääjänä tuen lähelle hyökkäysalueella, antoi vahvan paineen takakarvatessaan ja ajoittain pystyi myös kääntämään kiekonriistot tekopaikoiksi.

HPK:ssa Kiiskinen tuo edelleen pöytään kaikkea tätä, mutta hän on samalla pystynyt myös lisäämään pakettiin uusia mausteita, jotka ovat nostaneet hänen hyökkäyspelillistä arvoa ja tehokkuuttaan merkittävästi.

Kiiskinen on aina profiloitunut nimenomaan maalintekijäksi, joka laukoo ahkerasti hyvistä ja huonoista paikoista. Viime kaudella hän ampui kaikista yli kymmenen ottelua pelanneista Pelicans-hyökkääjistä toiseksi tiheimmällä tahdilla peliaikaan suhteutettuna, ja tällä kaudella hän on ollut HPK:n hanakin ampuja.

Vaikka Kiiskinen onkin enemmän volyymilaukoja kuin paikkansa huolellisemmin valitseva tarkka-ampuja, laukaisuvalikoima on monipuolinen. Varausikäisenä U20 SM-sarjassa hän oli yksi harvoja pelaajia, jotka pystyivät toistettavasti vaihtamaan laukauksen lähtökulmaa viimeisellä mahdollisella hetkellä ja paitsi kiertämään tällä tavoin vastustajan mailoja, myös tekemään tällä tavoin laukauksesta hyvin vaikeasti luettavan maalivahdille. Repertuaarista on aina löytynyt myös pätevä one-timer ja kyky ampua myös ranteella yhdellä tai kahdella kosketuksella.

Laukaukseen ja sen käyttämiseen liittyen merkittävin muutos viime kauteen verrattuna se, että Kiiskinen on päässyt pelaamaan vakituisesti ylivoimalla. Olen melko luottavainen sen suhteen, että hänen laukauksensa olisi tehnyt tulosta jo viime kaudella, jos mahdollisuuksia olisi annettu enemmän. Olkoon tämä jälleen opetus sen suhteen, kuinka kriittistä sopivaan rooliin pääseminen on erityisesti tämän profiilin pelaajille.

Kiiskinen onkin viimeistellyt 16 tehopisteestään yhdeksän nimenomaan ylivoimalla. Samalla Teemu Rautiainen, HPK:n toiseksi tehokkain ylivoimapelaaja, on kirjauttanut viisi pistettä. Peliaikaan suhteutettuna ero on vielä dramaattisempi, sillä kakkosylivoiman vasemmalla siivellä operoineella Kiiskisellä on ykkösylivoimalla pelaavaan Rautiaiseen verrattuna lähes puolet vähemmän pelattuja ylivoimaminuutteja.

Jos Kiiskisen neljä ylivoimamaalia pilkotaan tarkemmin, niistä kolme on syntynyt suoraan syötöstä pidemmän hyökkäysalueen pyörityksen jälkeen ja yksi rannelaukauksella suoraan sisääntuonnin jälkeen. Molemmat vasemmalta siiveltä lauotut one-timer-maalit Kiiskinen on upottanut millintarkasti takakulmaan, jallittaen poikittaisliikkeessä etukulmalle kiirehtivää maalivahtia. Teknisesti laukaukset ovat erinomaisia ja hyödyntävät mainiosti jalkoja voimantuotossa.

Tasaviisikoin Kiiskisen parhaat hetket ovat tulleet nimenomaan suorien hyökkäysten kautta. Kaikki lähtee useimmiten nopeista suunnanmuutoksista, joihin reagoimisessa Kiiskinen on ollut erittäin hyvä, oli sitä jo viime kaudella. Hän osaa tasapainotella, haistaen mahdolliset vastahyökkäyssaumat varastamatta kuitenkaan liialti puolustuspelaamisesta.

Tästä hyvänä esimerkkinä voi käyttää lokakuun lopulla Ilvestä vastaan tehtyä maalia, jossa maaliviivan alapuolelta kiekon toiselle laiturille pelannut Kiiskinen luottaa siihen, että hänen ketjukaverinsa pystyy jatkamaan pelivälineen takaisin hänelle paineen alta. Hän kiihdyttää jo valmiiksi samaan aikaan, kun saman puolen Ilves-puolustaja ennakoi katkoa. Kun Kiiskinen saakin kiekon takaisin keskustassa, hänellä on valtava vauhtietu Ilves-puolustajiin verrattuna, mikä mahdollistaa irrottautumisen läpiajoon. Hieman samankaltaisia tilanteita on nähty lähes jokaisessa ottelussa.

Samaan hengenvetoon on todettava, että Kiiskinen luistelu on mennyt muutamankin pykälän eteenpäin viimeisen kahden vuoden aikana. Teknisesti hän on ollut aina kohtalainen liikkuja, mutta räjähtävyyttä ja voimaa potkujen taakse on tullut lisää. Nopeus on hänelle nyt jo varsin merkittävä ase Liiga-puolustajia vastaan; jos he eivät ennakoi tilanteita yhtä hyvin, takamatkalle jouduttuaan Kiiskistä on enää hyvin vaikea ottaa kiinni.

Samaan aikaan suorahyökkäyspelaamiseen liittyvät myös Kiiskisen seuraavat kehityskohdat, jotka nostaisivat heti hänen tehokkuutensa uudelle tasolle. Vastahyökkäyksiä, monesti myös ylivoimaisia sellaisia hän pystyy luomaan selvästi keskivertoa paremmalla tahdilla, mutta niissä hän tekee kiekollisena liian monesti vääriä ratkaisuja. Kiiskisen ajattelee vahvasti laukaus edellä, minkä johdosta häneltä menee sivusuun mahdollisuuksia alustaa ketjukavereilleen tekopaikkoja vielä paremmilta tonteilta.

Pelintekeminen ylipäätään on aina ollut Kiiskiselle suhteellinen heikkous; ketjukavereiden parempi hyödyntäminen nostaisi heti hänen osakkeitaan myös NHL:ää ajatellen. Tällä kaudella tästä on jo nähty välähdyksiä, muun muassa Kiiskisen edellisessä ottelussa TPS:ää vastaan lokakuun lopulla. Jos näitä nähdään jatkossa enemmän ja suorahyökkäyspelaamiseen alkaa ylipäätään tulla lisää juonikkuutta, Kiiskisen tehokkuus tasaviisikoin tulee nousemaan nopeasti.

Viime kaudella Kiiskinen myös menetteli kiekkoja liian usein sekä transitioissa että hyökkäysalueen päätypeleissä. Hänen kiekonsuojaamisessaan on edelleen parantamisen varaa, eikä hän ole erityisen hyvä luomaan itselleen tai ketjukavereilleen tekopaikkoja päätypeleistä. Transitioissa Kiiskinen on toisaalta saanut lisää kiekollista varmuutta ja häneltä on nähty aiempaa useammin oivaltavia syöttöjä, jopa vaikeampia yhden kosketuksen jatkoja keskustaan.

Kaiken mennessä nappiin Kiiskiseltä löytyy potentiaalia aina NHL:ään saakka. Jos kehityskäyrä jatkuu nähdyn laisena loppukauden ajan, tulokassopimuksen solmimista Red Wingsin kanssa tuskin tarvitsee odotella ensi kesää pidemmälle.

Kysymysmerkkejä on kuitenkin ilmoilla edelleen. Merkittävin näistä on, mikä on Kiiskisen kohdalla yksittäinen osa-alue tai ominaisuus, joka erottaa hänet NHL-työntöä yrittävästä massasta ja antaa hänelle selvän kilpailuedun?

Luistelussa on otettu askelia oikeaan suuntaan, mutta NHL-mittapuulla puhutaan enemmän keskitason ominaisuudesta kuin huippukyvystä. Laukaus on hyvä, ehkä jopa erittäin hyvä, muttei kuitenkaan maailmanluokkaa. Työmoraali on korkea, mutta fyysisessä pelaamisessa on vielä kehitettävää eikä hän ole 184-senttinenä erityisen isokokoinenkaan.

Kiiskisen NHL-uran isoin uhkakuva onkin, että hän on liian tasapaksu. Hyvä monella osa-alueella, mutta selkeä yksittäinen erottava tekijä puuttuu.

Onko Kiiskisen hyökkäyspelaamisen talenttitaso tarpeeksi korkea kärkiketjujen rooliin NHL:ssä? Hyvin todennäköisesti ei. Kaiken mennessä nappiin hänestä voisi kehkeytyä kahden suunnan energialaituri kolmosketjuun, joka pystyy ajoittain myös hyödyntämään hänelle siunaantuvat tekopaikat ja mahdollisesti pelata myös kakkosylivoimassa. Fyysisyyttä hän tarvitsisi tähän rooliin kuitenkin rutkasti lisää.

Vähintään Liiga-tasolle Kiiskisestä on kuitenkin kehkeytymässä mitat täyttävä kärkiketjujen hyökkääjä. Se, yltääkö hän lopulta sarjan kirkkaimpaan eliittiin vai joutuuko hän tyytymään tätä pykälän tai kaksi alemmalle tasolle, tulee riippumaan vahvasti siitä, pystyykö hän monipuolistamaan hyökkäyspelaamistaan ja löytämään uusia ulottuvuuksia erityisesti pelintekijänä.