Korisjohdon tunarointi uhkaa tärvellä Susijengi-brändin – ”Dopingin käyttöä pahempi isku uskottavuudelle”
Koripalloliiton yritys piiloutua Jacob Grandisonin mystisen dopingepäilyepäilyn käsittelystä on ladannut ruutitynnyrin, joka uhkaa räjähtää koko lajin silmille.
Leikitäänpä ajatuksella. Entäpä jos joku Suomen hiihto- tai yleisurheilumaajoukkueen urheilija olisi ollut viikkokausia sivussa kaikesta lajinsa toiminnasta siksi, että asiaan liittyisi spekulaatio dopingepäilystä?
Ja entäpä jos epäily liittyisi lajihistorian parhaaseen arvokisasuoritukseen?
Mikähän asia olisi täyttänyt Suomen urheilumedian näiden viikkojen aikana?
Niinpä. Käynnissä olisi julkinen lynkkaus. Media jahtaisi urheilijaa, valmentajia ja lajijohtoa. Telkkarin ajankohtaisohjelmat täyttyisivät moralisoinnista ja kauhistelusta, valtionapuja vaadittaisiin peruttavaksi, sponsorisopimuksia katkottaisiin teatraalisesti.
Suomalaisen urheilun mallioppilaana viime vuodet näyttäytyneen Susijengin pelaajan kohdalla näyttää kuitenkin toimivan aivan toinen koodi. Keskustelu Jacob Grandisonin mahdollisesta kärystä on todella vaisua, oikeastaan olematonta.
”Epäilyiden viikot on käytetty MM-karsintapelien lipunmyyntiin ja kiusallisen puheenaiheen kiertelyyn.”
Grandison on ollut jo viikkoja ranskalaisen seurajoukkueensa toiminnasta sivussa. Sikäläisessä mediassa on suorasukaisesti todettu asiaan liittyvän dopingepäilyyn ja että epäilyt laukaissut näyte on ilmeisemmin otettu Susijengin historiallisesa EM-turnauksessa.
Toki kyseessä on vasta epäily. Oikeastaan epäilyepäily. KOROSTETAAN sitä. Asian käsittelyssä on siksi juridiset ja inhimilliset reunaehtonsa.
Tämä ei silti tarkoita, että asiasta pitäisi nyt kokonaan vaieta. Kun hiihtoliiton puheenjohtaja koRosti Lahdessa 2001 Jari Isometsän käryn olevan vasta epäily, ei se keskustelua estänyt.
Tällä kertaa tunnelma on kuitenkin toinen. Koripalloliiton yli 600 000 euron valtionapuja ei olla perumassa. Ministeriö ei vaadi selvityksiä. Sponsorit eivät elämöi. Kaiken maailman kolumnistit ja saskasaarikosket eivät ole vaatimassa ja pohtimassa sitä ja tätä. Missään ei kysytä pitäisikö Suomen EM-suoritus hylätä.
Korisväki itse väistelee aihetta. Aiemmin niin avoin tiedostustapa muuttui ei-kommentoinniksi ja lopulta MM-karsintapeliä ennakoivan tiedotustilaisuuden perumiseksi tekaistulta kuulostavalla perusteella. Epäilyiden viikot on käytetty MM-karsintapelien lipunmyyntiin ja kiusallisen puheenaiheen kiertelyyn.
Media on auttanut asiaa viemällä yleisön huomiota Lauri Markkasen loistoon NBA:ssa, Miikka Muurisen taipaleeseen Serbiassa ja Tuomas Iisalon kiirastuleen Memphisissä.
”Omituisinta asiassa onkin siksi se, miten hampaattomasti urheilumedia on asiaan tarttunut. ”
Korisväen vaiteliaisuutta voi toki ymmärtää. Omituisinta asiassa onkin siksi se, miten hampaattomasti urheilumedia on asiaan tarttunut. Ei ole juuri haastettu ”no comments”-linjaa, ei ole kaivettu ranskalaislähteistä lisätietoja, ei ole vaadittu Suomen Urheilun Eettisen Keskuksen (SUEK) selkeää linjausta.
Ylipäänsä kaikki ne tahot, joiden pitäisi asemansa vuoksi nyt meteli nostaa, ovat olleet hiljaa. Ehkä tähän vaikuttaa se, että koripallo on onnistunut hyvin hankkimaan omia miehiään urheilutoimituksiin. Myös ministeriöstä ja yhteistyöyrityksistä löytyy korishulluja aivan ykkösketjua myöten.
Ja SUEK, no se nyt on organisaationa dopingasioissa kuin mikäkin sylikoirapuudeli, jos toimintaa vertaa Timo Seppälän aikoinaan johtamaan Antidopingtoimikuntaan. Vai muistaako joku, milloin SUEKista olisi sanottu jotakin merkittävää?
Koko tämä Grandisonin tapauksen hyssyttely paljastaa mihin Suomen urheilukulttuuri on dopingasioissa taantunut. Tätä menoa ollaan pian vuoden 1974 MM-lätkän tilanteessa, jossa koko Suomi uskotteli itselleen teoriaa siitä, että Leijona-maalivahdin käry johtui siitä, että hän söi kilotolkulla banaaneja kuorineen – ei efedriinistä.
”Jos suomalainen urheiluväki todellakin sanoo olevansa sitoutunut antidopingiin, pitäisi Susijengin kaltaisen huippu-urheilubrändin kohdalla heränneeseen dopingepäilyyn suhtautua aivan eri vakavuudella kuin nyt on tehty.”
Sinänsä on aivan oikein, että dopingin kanssa on opittu sen verran suhteellisuudentajua, että turha jeesustelu ja stigmojen läiskiminen on jäänyt. Se, miten kohtuuttomasti Suomi käsitteli Lahden MM-skandaalia, oli suurempi skandaali kuin mitä itse dopingskandaali oli.
Doping kun ei ole rikos, pelkkä urheilusääntöjen rikkominen vain.
Tästä huolimatta ei pitäisi mennä toiseenkaan ääripäähän. Jos suomalainen urheiluväki todellakin sanoo olevansa sitoutunut antidopingiin, pitäisi Susijengin kaltaisen huippu-urheilubrändin kohdalla heränneeseen dopingepäilyyn suhtautua aivan eri vakavuudella kuin nyt on tehty.
Lynkkausvimmaa ei tarvita, mutta asian asiallista ja avointa käsittelyä kyllä. Jos näin ei tehdä, yksittäinen tapaus pääsee helposti paisumaan mittasuhteisiin, josta kärsii koko suomalaisen urheilun uskottavuus.
Koripallo on ollut urheilussa mallioppilas. Sillä on kaikin puolin fiksun yhteisön maine, mikä on tuonut sympatiaa myös urheilun ulkopuolelta. Julkkikset sekä politiikan ja yritysmaailman päättäjät näyttäytyvät mielellään korisyhteyksissä. Media on suopeaa.
Tämä kaikki on ansaittua. Koris on onnistunut viestinnässään. Ei vähiten siksi, että viestintä on ymmärretty pelkkää viestintätiimiä laajemmaksi pelikentäksi, jossa lopulta on ratkaisee se, miten lajin näkyvimmät hahmot julkisuudessa toimivat. Mikään propagandavelho ei viestintää korjaa, jos lajin tähdet ovat umpioituneita tuppisuita tai latteuksia latelevia teflonnaamoja.
Tapa miten koripallon pelaajat ja valmentajat puhuvat ulospäin on esimerkillinen. Muilla lajeilla olisi opittavaa.
Kaiken tämän hyvän ytimessä on ollut Susijengi. Siinä on myös koko hienon ilmiön heikkous.
”Susijengi-ilmiössä on muoti-ilmiön makua. Tässä ei sinänsä ole pahaa, mutta muoti-ilmiöiden huono puoli on se, että niille kääntyy äkkiä selkä, jos ilmiön mielikuva poksahtaa rikki.”
Suomen kansallinen korisarki ei ole läheskään niin seurattua kuin Susijengi ja muutamien yksilöiden kansainväliset menestystarinat.Koris ei siksi ole ilmiönä niin iso ja merkittävä kuin Susijengin huomiosta voisi päätellä.
Siksi tänä syksynä syntynyt asetelma on paitsi kiusallinen, myös vaarallinen.
Koriksen suosio on monessa kohdin varsin pinnallista. Susijengi-ilmiössä on muoti-ilmiön makua. Tässä ei sinänsä ole pahaa, mutta muoti-ilmiöiden huono puoli on se, että niille kääntyy äkkiä selkä, jos ilmiön mielikuva poksahtaa rikki.
Se, että joskus sattuu munauksia, ei ole tässä ydin. Aikamme urheiluun kuuluu dopingkäryjä, taloussotkuja, väkivaltaa ja ties mitä epäasiallisuuksia. Se, että myös koris joutuu ikävien asioiden aiheeksi ei sinänsä ole vaarallista.
Mutta se on, jos tapahtunutta asiaa ei osata käsitellä. Virheitä saa anteeksi, isojakin, mutta valehtelua tai piileskelyä ei. Erityisesti koriksen kaltaisessa lajissa, jossa Susijengi-ilmiön mielikuva on sen nousukierteen tärkein pääoma, kannattaa olla tarkkana. Huomattavasti tarkempana kuin tänä syksynä on oltu.
Vielä on aikaa muuttaa viestinnän pelikirjaa, mutta kello tikittää vauhdilla.
”Rehellisyys, avoimuus ja kaikkien kohtaaminen on raskasta, mutta sitä kautta kohu myös laantuu nopeammin. ”
Aiemmissa urheiluskandaaleissa on opittu yleispätevä neuvo. Kun jotakin ikävää tapahtuu, on viisain kertoa asiasta itse. Lisäksi on oltava rehellinen, on vastattava jokaiseen kysymykseen ja kohdattava kaikki kysyjät.
Rehellisyys, avoimuus ja kaikkien kohtaaminen on raskasta, mutta sitä kautta kohu myös laantuu nopeammin. Näin välittyy myös mielikuva yhteisöstä, joka uskaltaa olla virheidensä kanssa rehellinen, avoin ja kaikki kohtaava. Se herättää lopulta arvostusta, estää skandaalien paisumisen isommiksi kuin ne lopulta ovatkaan.
Jos taas piileskellään, puhutaan puolitotuuksia tai valehdellaan, tilataan ongelmia. Aina. Mikään ei saa media- ja yleisöpuheen sävyä karkaamaan loputtomaksi vatvomiseksi kuten tämä.
Koripallossa on edetty tällä vaarallisella tiellä jo viikkoja. Hiihdossa vastaava kuvio olisi jo ajat sitten räjähtänyt silmille. Koriksen kohdalla se ei ole vielä räjähtänyt, mutta sytytyslanka palaa. Vaikka media on ollut hampaaton, merkkejä heräämisestä näkyy. Koriksella on paljon ystäviä toimituksissa, mutta jossakin tulee raja vastaan.
Se raja on luultavasti MM-karsinta. Jos joukkueen runkomies on doping-aiheisen epäilyn vuoksi sivussa näin tärkeistä peleistä, eikä asiaa kommentoida, skandaali on valmis. Sen aihe ei ole niinkään dopingnäytteen sisältö. Isompi skandaali on se, miten raukkamaisesti Koripalloliitto toimii, kun se kieltäytyy puhumasta tämän tason asiasta silloin, kun se samaan aikaan myy kalliita pääsylippuja MM-karsintoihin.
Tämä olisi äärettömän vaarallinen asia koko Susijengi-brändin mielikuvalle ja uskottavuudella.
”Erityisesti ihmetyttää liiton toimitusjohtajan venkoilu, jolla hän työntää asian urheilulliseksi kysymykseksi, johon hänen ei tule ottaa kantaa.”
Vaikka koriksen aiempaa viestintäosaamista voi kehua urheilun parhaaksi, myötätuulessa on helppo viestiä. Todellinen osaaminen tulee esiin vasta paineessa, silloin, kun organisaatio tunaroi kunnolla.
Tätä osaamistaan koris ei ole päässyt testaamaan samassa mitassa kuin SM-liigassa, Veikkausliigassa tai yksilölajeissa on päästy. Se kertoo koriksen kulttuurin ohuudesta. Ei saatu sitä karmeaa kasvukokemusta, joka jokaiseen aitoon huippuprosessiin jossakin vaiheessa iskee.
Kokemattomuus kriisiviestinnästä näkyy nyt paljaasti. Toki on hyvä, että ei ole valehdeltu ”talonmiehen puukuppi” -tarinan kaltaista hölinää. ”En kommentoi” ei ole huonoin toimintalinja. Toiseksi huonoin, ja jatkuessaan katastrofaalinen, se silti on.
On kestämätöntä, että lajin johtohahmot piileskelevät kaikesta asiaan liittyvästä kommentoinnista. Erityisesti ihmetyttää liiton toimitusjohtajan venkoilu, jolla hän työntää asian urheilulliseksi kysymykseksi, johon hänen ei tule ottaa kantaa.
Kyllä se vaan niin on, että maajoukkuepelaajan siirto sivuun seurajoukkueensa kaikesta toiminnasta ja tähän liittyvä dopingepäily on asia, josta puhuminen on juuri puheenjohtajan ja toimitusjohtajan työpöydän asioita. Valmentaja valmentaa, pelaaja pelaa – ylimmän johdon tehtävä on puhua silloin, kun siirrytään juridiikan vyöhykkeelle.
