Koripallon tilastot valehtelevat – jos niitä lukee väärin
Koripallon tilastot kertovat tarinan, mutta ei sitä, jota olemme tottuneet kuulemaan. Olennaista ei ole yksittäisten pelaajien pistesaldo vaan se, miten joukkue toimii kokonaisuutena. Tilastot paljastavat voiton ja tappion syyt – kunhan niitä osaa lukea oikein.
1970-luvun lopussa junnuvalmentajamme tuli ottelun jälkeen pukuhuoneeseen pöytäkirja kädessä ja luki ääneen, kuinka monta pistettä kukin poika oli tehnyt. Kun jonkun pistesarakkeessa oli pelkkä poikkiviiva, valmentaja totesi:
– Luita!
Pian junioriotteluissakin alettiin pitää ottelutilastoja pisteiden ohella heittomääristä ja levypalloista.
Nykyisin on tarjolla erilaisia tilastopalveluja. NBA:ssa on menty pisimmälle: Hawk-Eye-teknologia tallentaa pelaajien ja pallon liikkeet kolmiulotteisina, ja niistä saadaan selville suurin piirtein kaikki, mitä vain keksitään kysyä.
Kansainvälisistä ja korisliigan otteluista on yleisölle tarjolla niin sanottu boxscore, joka sisältää tavanomaiset nykytilastot. Senkin avulla peliä voi ymmärtää entistä kirkkaammin.
Lopputuloksesta tiedetään, kumpi joukkue voitti ottelun. Tilastojen avulla saadaan valaistusta siihen, miksi se voitti.
Joukkueen pistemäärä riippuu kahdesta asiasta: kuinka monta heittoa se ottelussa heittää ja millä tehokkuudella ne tuottavat pisteitä.
Hyökkäyksessä yritetään tehdään kahta asiaa: päästä heittämään mahdollisimman monta heittoa ja pitää heittojen tehokkuus mahdollisimman korkeana.
Puolustuksessa yritetään päinvastaista: pitää vastustajien heittomäärä mahdollisimman pienenä ja heittojen tehokkuus mahdollisimman matalana.
Kattavin heittomäärän mittari on niin sanotut todelliset heittoyritykset. Niihin otetaan mukaan kahden ja kolmen pisteen yritykset sellaisenaan sekä vapaaheittoyritysten määrä tietyllä kertoimella.
Heittotehokkuutta mitattaessa suhteutetaan tehtyjen pisteiden määrä todellisten heittoyritysten määrään.
Nämä kaikki lukemat voidaan laskea tavallisen boxscoren eli tilastolaatikon perusteella. Yksinkertaiset laskukaavat löytyvät ohesta.
Mutta miksi asioita pitää monimutkaistaa? Miksei tyydytä luihin ja muihin pistelukuihin?
Koska todellisten heittoyritysten määrä ja heittoprosentti auttavat hahmottamaan pelin syy–seuraus-suhteita. Miksi voittaja voitti ja häviäjä hävisi.
Voittiko voittaja siksi, että sai enemmän heittoja aikaan kuin häviäjä? Vai siksi, että heitot tuottivat tehokkaammin pisteitä?
Otetaan esimerkki. Sunnuntaina 24. marraskuuta Suomi hävisi Georgialle miesten EM-karsintaottelun 64–81.
Todelliset heittoyritykset Suomi hävisi 65–73. Todelliset heittoprosentit olivat 49%–56%.
Eli Suomi hävisi Georgialle sekä heittoyritysten määrässä että niiden tehokkuudessa. Silloin on mahdotonta voittaa.
Todellisten heittoyritysten kokonaismäärä riippuu pelin temposta – siitä, miten kauan pallonhallinnat keskimäärin kestävät.
Yksittäisen joukkueen heittomäärä riippuu sen levypallojen ja pallonmenetysten määrästä: mitä enemmän levypalloja ja mitä vähemmän pallonmenetyksiä, sitä enemmän heittoyrityksiä.
Vain amatöörit puhuvat joukkueen levypallojen määrästä absoluuttisina lukuina.
Se johtaa harhaan, koska levypallojen määrä vaihtelee riippuen pelin temposta ja ohiheittojen määrästä. Lisäksi puolustavalla joukkueella on suurempi todennäköisyys saada levypallo kuin hyökkäävällä joukkueella.
Tämän takia levypallopelin tehokkuutta mitataan absoluuttisten määrien sijaan prosenteilla. Usein vertaillaan hyökkäyslevypalloprosenttia. Esimerkiksi Georgiassa se oli Suomen eduksi 40%–32%.
Myös pallonmenetysten määristä kannattaa puhua prosentteina, ei absoluuttisina määrinä.
Menetysten määrä näet riippuu osittain pallonhallintojen määrästä. Mitä enemmän on pallonhallintoja, sitä useampia menetyksiä todennäköisesti sattuu.
Jotta saadaan tarkka kuva joukkueen alttiudesta hukata palloja, pitää laskea, miten suuri osa sen pallonhallinnoista on päättyy menetykseen.
Esimerkiksi: Suomen pallonmenetysprosentti oli 24%, Georgian vain 12%. Siksi Suomella oli vähemmän todellisia heittoyrityksiä, vaikka sen hyökkäyslevypalloprosentti oli korkeampi.
”Joukkueet voittavat ja joukkueet häviävät. Joukkueen suoritus on koko kollektiivin suoritus. On virhe mieltää se yksittäisten pelaajien suoritusten summaksi. Pelaajien suorituksia ei voi irrottaa pelin kokonaisuudesta.”
Todellinen heittoprosentti ei ole varsinainen prosentti lainkaan. Se ei siis kerro, kuinka suuri osa todellisista heittoyrityksistä meni koriin.
Sen sijaan todellinen heittoprosentti on likiarvo, joka vastaa kysymykseen: Jos kahden pisteen heittoja olisi heitetty sama määrä kuin todellisia heittoyrityksiä, kuinka monta prosenttia olisi pitänyt mennä sisään, jotta olisi saatu sama määrä pisteitä kuin todelliset heittoyritykset tuottivat?
Esimerkiksi: sisään menneen kolmosen todellinen onnistumisprosentti on 150%, koska niin suuri pitäisi kakkosen onnistumisprosentin olla, jotta sekin tuottaisi kolme pistettä.
EM-karsintaottelussa Suomi ja Georgia heittivät eri heittotyyppejä varsin eri määriä (Suomi ensin mainittuna).
- 2 pisteen heitot: 22/30 (73%) – 25/48 (52%)
- 3 pisteen heitot: 5/32 (16%) – 7/18 (39%)
- Vapaaheitot: 5/7 (71%) – 10/15 (67%)
Mikä tässä heittotilastossa on mielenkiintoista?
Ensinnäkin: Suomi heitti kolmosia huonosti ja paljon. Kun vielä Georgialla oli pallonhallintoja enemmän, voittaminen kävi epätodennäköiseksi.
Toiseksi: vapaaheittojen määrää lisäämällä saa useimmiten nostettua todellista heittoprosenttia. Näin siksi, että vapaaheittoprosentti on lähes aina korkeampi kuin pelitilanneheittojen todellinen prosentti.
Vaikka Suomen vapaaheittoprosentti on korkeampi, Georgian vapaaheitot nostavat enemmän sen todellista heittoprosenttia, koska niitä on enemmän.
Kolmanneksi: kahden pisteen heittojen runsas määrä yhdistyy usein vapaaheittojen määrään, koska renkaan läheisyydessä heittäjää rikotaan todennäköisemmin kuin kauempana korista. Georgialla oli enemmän kakkosia ja enemmän vapareita.
Sen sijaan sitä heittotilaston perusteella ei voi päätellä, että Suomen olisi pitänyt heittää enemmän kakkosia kolmosten sijaan. Ei sitä voi tietää. Tilastot eivät kerro, mitä olisi pitänyt tehdä, vaan mitä tehtiin.
Useimmiten koripallotilastoja luetaan yhä samaan tapaan kuin se entinen valmentajani luki vuosikymmeniä sitten: yksilöt edellä. Se-ja-se teki niin monta pistettä, se-ja-se sai luita ja niin edelleen.
Mutta tässä jutussa ei mainita nimeltä yhtään Suomen tai Georgian pelaajaa. Se ei ole sattumaa.
Joukkueet voittavat ja joukkueet häviävät. Joukkueen suoritus on koko kollektiivin suoritus. On virhe mieltää se yksittäisten pelaajien suoritusten summaksi. Pelaajien suorituksia ei voi irrottaa pelin kokonaisuudesta.
Siksi ottelua arvioitaessa lähdetään liikkeelle joukkuetilastoista. Arvioidaan molempien joukkueiden suorituksia ja arvaillaan, mikä johti mihin. Sitten voidaan miettiä, miten yksittäiset pelaajat toimivat osana kollektiivia ja miten se näkyy heidän henkilökohtaisissa tilastoissaan.
