Koripalloliitto sai tehostamistukea myös olympiaunelmaan, jota ei oikeasti ole
Koripalloliitto sai merkittävää tukea, josta osa menee 3x3-koripallon olympiatavoitteisiin. On vain yksi ongelma: Suomella ei ole todellisia mahdollisuuksia päästä kisoihin. Aition koripalloasiantuntija Harri Mannonen avaa mistä on kyse.
Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi hiljattain kesälajien tehostamistukea. Koripalloliitto sai 460 000 euroa. Hakemuksessaan Koripalloliitto mainitsi yhtenä tuen käyttötarkoituksena "maajoukkuetoiminnan aloittamisen 3x3-koripallossa tavoitteenaan olympiakisat 2028 ja 2032.”.
Ensimmäiset asiat ensimmäiseksi: Suomi ei pelaa 3x3:a Los Angelesissa 2028 eikä Brisbanessa 2032.
Sen jälkeen voidaan puhua siitä, miksi 3x3 on mitä on.
3x3:ssa noudatetaan suurimmaksi osaksi koripallon sääntöjä, mutta pelataan yhteen koriin ja kolmella kolmea vastaan. Ensimmäinen FIBAn alainen kansainvälinen turnaus pelattiin vuonna 2010.
Jos Suomessa tehtäisiin huippu-urheilua niin, että tavoiteltaisiin tosissaan arvokisamitaleita, 3x3:een olisi kannattanut panostaa lajin alkuvuosista lähtien.
FIBAn alainen 3x3-maailmankiertue alkoi 2012. Olympialajiksi 3x3 valittiin vuonna 2017, ja se on ollut kisaohjelmassa Tokiossa 2021 ja Pariisissa 2024.
Lajissa kuin lajissa kansainvälistä menestystä on helpointa saavuttaa lajin syntyvaiheessa, kun vakavia yrittäjiä on vähän. Jos Koripalloliitto olisi ottanut vakavasti 3x3:n mahdollisena mitalilajina, ehkä Suomi olisi saanut 3x3-joukkueen Tokioon tai Parisiin.
Vakavasti ottamisella tarkoitan sitä, että toimitaan huippu-urheilun vaatimusten mukaan: järjestetään pelaajille ja valmentajille riittävä tulotaso, huipputason harjoitusolosuhteet ja kansainvälistä kilpailukokemusta.
Ainakin mahdollisuudet olympiamitaliin olisivat olleet 3x3:ssa paremmat kuin koripallossa, jossa niitä ei ole.
Mitään huippu-urheilun suuntaistakaan ei Koripalloliitto ole 3x3:ssa tehnyt.
Tässä vaiheessa joku aina sanoo, että kuule, urheilussa on muitakin arvoja kuin mitalit ja menestyminen. On hienoa nuorisotoimintaa ja niin edelleen.
On kummallista, että tätä pitää erikseen korostaa huippu-urheilusta puhuttaessa. Ei huippukonsertinkaan jälkeen kukaan selitä, että ihan kivalta kuulosti, mutta elämässä on muitakin arvoja kuin viulunsoitto.
Joka tapauksessa kansainvälinen huippu-3x3 on karannut kauas täkäläiseltä 3x3:lta. Olympiakisoihin pääsee kahdeksan mies- ja kahdeksan naisjoukkuetta. Siihen porukkaan on Suomesta pidempi matka kuin Australiaan.
FIBAn 3x3-rankkauksessa Suomi on miehissä 90:s ja naisissa 87:s. Aikuisten, U23- ja U18-sarjassa FIBA rankkaa 250 parasta miestä ja naista kussakin. Yhteensä 1500 pelaajan joukossa ei ole yhtään suomalaista.
3x3 on urheilulajina nuori, mutta ideana vanha ja toimiva. Ennen puhuttiin katukoriksesta. Pelasimme sitä usein Kotkan Karhuvuoressa vuoden 1980 molemmin puolin, minä ja muut Kotkan Työväen Palloilijoiden juniorit.
Jos urheilutalon edustalle oli kertynyt kahdeksan poikaa, pelattiin neljällä neljää vastaan. Ensin juostiin asvalttikenttää päästä päähän, mutta kun voimat ehtyivät, pelattiin yhteen koriin.
Kolmella kolmea vastaan yksi kori riitti alusta alkaen. Vastustajat eli Karhuvuoren vanhemmat pojat polttivat tupakkaa joskus pelin aikanakin.
Kun vaihdoimme sääntöjä – muutimme pelaajien tai korien määrää –, emme ajatelleet, että olisimme alkaneet pelata eri peliä, vaan koripalloa se oli meille yhtä kaikki.
Miksi meistä tuntui tältä? Luultavasti siksi, että tarvitsimme ja käytimme kaiken aikaa suurin piirtein samoja taitoja. Sitä ei KTP:ssä silloin tiedetty, mutta urheilufilosofi Bernard Suitsin mukaan tämä on oleellinen asia. Hän oli julkaissut pääteoksensa The Grasshopper. Games, Life and Utopia vuonna 1978.
Bernard Suitsin mukaan pelit asettavat pelaajille keinotekoisia ja hyödyttömiä “esteitä, joiden ainoa tarkoitus on, että ne voidaan ylittää”.
Esimerkkinä Suits mainitsee jääkiekon. Ennen lajin syntyä ei ollut olemassa tarvetta tai taitoa luistella ja “samalla kantaa taakkanaan mailaa, jotta voi sillä lennättää kiekon poikki maalinjan”. Kun jääkiekko syntyi, myös tuo taito syntyi – ja päinvastoin.
Samaan tapaan koripallon keskeinen hyödytön este on pallo heittäminen läpi korirenkaan, joka on kiinnitetty 3,05 metrin korkeudelle. Siitä taidosta ei ole arkielämästä mitään hyötyä kenellekään.
Suits argumentoi, että peli on erillinen muista peleistä, jos sen keskeiset hyödyttömät esteet ovat erilaisia kuin muissa peleissä. Eli jos siinä vaaditaan erilaisia taitoja.
Onko 3x3:ssa erilaisia keskeisiä taitoja kuin koripallossa? Eli onko 3x3-koripallosta erillinen peli lainkaan? Vai vain versio siitä?
Bernard Suitsilta emme enää voi asiaa kysyä, sillä hän kuoli vuonna 2007.
3x3:a pelataan vajaalla koripallokentän puolikkaalla, joten tilaa on vähemmän kuin koriksessa. Ja aikaa on vähemmän, koska hyökkäysaika on 12 sekuntia 24:n sijaan.
Ennen kaikkea 3x3:ssa on pelaajia ja heidän välisiään vuorovaikutussuhteita paljon vähemmän kuin koripallossa. 3x3:n kuuden pelaajan pelaajan välillä on 15 vuorovaikutussuhdetta, koripallon kymmenen pelaajan välillä 45. Tässä mielessä 3x3 kompleksisuus on kolmasosa koripallon kompleksisuudesta.
Myös hyökkäysajan lyhyys suoraviivaistaa 3x3:a. Kolmestaan ei 12 sekunnissa kummoisia taktisia sommitelmia rakenneta.
Sentään on olemassa ainakin yksi 3x3:n erikoistaito: hyökkäävän joukkueen pitää osata viedä pallo nopeasti kaukoheittoviivan taakse ja alkaa hyökätä kohti samaa koria, jota se juuri äsken puolusti.
Silti 3x3:n keskeiset hyödyttömät esteet ovat samoja kuin koripallon. Siksi sanoisin, että 3x3 ei ole erillinen, itsenäinen peli, vaan versio koripallosta.
