Koomikko Sami Hedberg potee rattiraivoa: "Hermoni menevät, kun liikenteessä ajetaan liian hissukseen"

Kateellisena katson hyvässä fyysisessä kunnossa olevia henkilöitä. Vielä nuorena harrastin itsekin aktiivisesti liikuntaa, mutta nyt en jaksaisi olla kolmeakymmentä sekuntia kentällä.

Teini-iässä inhosin erityisesti vaihtopenkillä ­istumista. Pelasin tositarkoituksella koripalloa ja olin pitkään joukkueen aloitusviisikossa. Siitä putoaminen tuntui ihan hirveältä.

Minun olisi pitänyt syntyä menneelle vuosisadalle. ­Olisin sopinut aikaan, jolloin oli luonnollinen rytmi, asuttiin maaseudulla ja syötiin aitoa luomuruokaa.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun umpisuoleni tulehtui ollessani kuusitoistavuotias. Sairaalassa sain sairaalabakteerin ja sen seurauksena keuhkokuumeen ja hinkuyskän. En saanut kuitenkaan yskiä, sillä leikkaushaava olisi muuten revennyt.

Viimeksi nauroin makeasti, kun nyt meneillään ­olevalla stand up -juhlakiertueellani ollut pariskunta lähetti minulle videoterveiset heidän 12-vuotiaalta ­lapseltaan, joka imitoi olohuoneessa stand up -rutiiniani.

Liikutun yleensä kyyneliin dokumentteja ja elokuvia katsellessani. Näin käy varsinkin silloin, kun ohjelma liittyy nuorten traumaattisiin kokemuksiin, kuten kiusaamiseen. Samastun ujoon ja herkkään ­lapseen.

Pelkään kuollakseni joutumista veden alle. Siksi en ole voinut hypätä pää edellä veteen, ja joskus joudun paniikkiin jopa suihkussa.

Kadun yhä, että jätin aikanani opiskelut ­kesken. Opiskelin kansainvälistä liiketaloutta ammattikorkeakoulussa ­muutaman vuoden ajan, mutta sitten stand up vei mukanaan.

Ystäväni ihmettelevät, miksi minun pitää tehdä monia asioita yhtä aikaa ja miten jaksan ylipäätään tehdä niin paljon töitä. Varmaan he ovat osittain huolissaankin jaksamisestani. Myönnän olevani työnarkomaani, mutta tykkään duunistani.

Sukurasitteeni on pakonomainen sisustaminen. En pysty olemaan tiloissa, jotka eivät ole viimeisen päälle laitettuja. Piirteen olen perinyt kaiketi äidiltäni.

Hermoni menevät, kun liikenteessä ajetaan liian hissukseen. Jonkinlaista rattiraivoa se taitaa olla. En sentään huuda, mutta pääni sisällä kiehun. Olen käynyt ehkä liian monta kertaa Keski-Euroopassa autolla.

Suomen olisi jo aika luopua huonosta itsetunnosta. Ajattelemme monesti, että olemme vain pieni maa ­pohjoisessa, vaikka tosiasiassa olemme todella hyviä monella eri osa-alueella ja meillä on asiat hyvin.

Annoin viimeksi lahjan avovaimolleni Saijalle. Annan lahjoja oikein mielelläni, ja vielä mieluummin otan niitä vastaan. Rakastan paketteja. Joskus ostan niitä itsellenikin ihan varmuuden vuoksi!

Luulin itsestäni liikoja, kun ­lähdin muutama vuosi sitten laskettelemaan. Enhän minä päässyt edes siitä hissistä irti. Aurasin mäen alas, tilasin minttukaakaon ja se oli sitten siinä.

Minun jumalassani mukavinta on, että hän on aina läsnä.