Jäärä kuin pässi – komeat sarvijäärät ovat tärkeä osa ekosysteemiä

Aloituskuva: Sarvijäärä nousee siivilleen.

Niin kuin moni muukin suomen kielen sana, jäärä juontaa juurensa eteläisemmän Itämeren alueelle, Baltian maiden kieliin sekä muinaispreussiin. Jäär on viroksi pässi, latviassa se on jers.

Myös horoskooppimerkki oinas on viron kielessä jäär. On yllättävää, että sana on sama kuin saksan Jahr eli vuosi. Se taas liittynee siihen, että jäärällä on tarkoitettu vuoden tai vajaan vuoden ikäistä karitsaa, vuonaa.

Voisiko ajatusketjua viedä niin pitkälle, että oinas liittyisi astrologisen vuoden alkamiseen ja että siitä tulisi yhteys tuohon vuosi-sanaan? Myös ruotsin år, vuosi, liippaa houkuttelevan läheltä. Joku kielitieteilijä osaisi selvittää asiaa paremmin kuin minä.

Komeat sarvet yhdistävät

Itsepäistä ihmistä saatetaan sanoa paitsi jääräksi myös pässiksi tai pässinpääksi. Kun jäärillä on niin komeat sarvet, ei oikeastaan tarvitse ihmetellä, miksi niiden nimi viittaa täysikasvuiseen urospuoliseen lampaaseen. Myös suomessa sanalla jäärä on yhtenä merkityksenä ”kuohitsematon pässi”.

Rikkaassa ja vivahteikkaassa kielessämme on sanonta ”ilman sarvia ja hampaita”, mikä tarkoittaa suunnilleen samaa kuin ”ei millään pahalla”. Sarviin liittyy siis monenmoisia kulttuurisia merkityksiä.

Sarvijaakon huimat tuntosarvet eivät haittaa lentämistä

Etymologiset pohdintani keskeytyvät yhtäkkiä, kun havahdun pörisevään ääneen. Jokin napsahtaa olkapäälleni. Käännän päätäni ja hätkähdän: t-paidallani minua tuijottaa pitkäsarvinen otus, jolla on sen näköiset leuat, että puraisu tekisi varmasti kipeää. Sarvijaakkohan se siinä!

Sarvijaakko on yksi Suomen noin 85 sarvijäärälajista, niistä kenties tunnetuin. Koiraan tuntosarvien kärkien väli voi olla jopa parikymmentä senttiä, ja ne ovat urheilullisen katkojuovaiset. Pitkistä sarvistaan huolimatta sarvijaakko on hyvä lentäjä.

Toinen yleinen sarvijäärälaji on suutari, ja se usein sekoitetaan sarvijaakkoon. Suutarin tuntosarvet ovat lyhyemmät kuin sarvijaakon.

Nimitys on esiintynyt kirjallisuudessa jo 1700-luvulla, ja se on yleinen etenkin itämurteissa. Länsi- ja Etelä-Suomessa on puolestaan puhuttu timperistä tai timpurista.

Mielikuvitus on laukannut, kun hurjan näköisille ja huomiota herättäville sarvijäärille eli ”hapsenkakkiaisille” on kehitelty nimiä. Vai miltä kuulostavat ranskanräätäli, karvari, nahkuri, kankuri, jymyjäärä, saikurahaapsanen ja papin­tappaja?

Ennen vanhaan pappi oli monien kyläläisten inhoama viranomainen, joka pakotti suorittamaan kirkollisia maksu- ja ja teetti kaikenlaisia töitä. Papintap­pajakuoriaisen ajateltiin menevän papin korvasta sisään ja sitten tappavan hänet.

Papintappaja ei syö aikuisena mitään, joten siinä meni mehukas tarina pilalle.

Jymyjäärä voi purra

Värikkäät kukkajäärät viihtyvät niittyjen kukilla. Yleisin kukkajäärä on nelivyöjäärä. Sen nimi juontuu peitinsiivissä olevista mustista ja oranssinkeltaisista juovista. Myös kauniin punainen hoikkakukkajäärä on yleinen näky etenkin päivän­kakkaroilla.

Mäntymetsissä elävän jymyjäärän leuat ovat poikkeuksellisen jykevät, ja käteen otettuna hyönteinen puraisee leukansa helposti ihon läpi.

Suurin sarvijäärämme on lähes neljän sentin mittaiseksi kasvava karvari. Se elää lounaisimman Suomen jalopuu­metsissä.

Sitä hieman pienempi nahkuri elää myös pohjoisempana, mutta se on viime vuosikymmeninä harvinaistunut vanhojen männiköiden ja maahan kaatuneiden kelomäntyjen vähenemisen vuoksi.

Eivätkä vaatevalmistukseen liittyvät nimet lopu tähän: kankurilla on paksut tuntosarvet ja jalat sekä pelottavan jykevät leuat.

Myskijäärä on nimensä mukainen

Varsin hauska ja kuvaava nimi on myskijäärällä (Aromia mosc­hata). Se on hohtavan vihreä tai kuparinhohtoinen suuri sarvijäärä, jolla on pitkä ja kapea ruumis sekä pitkät tuntosarvet. Aikuiset myskijäärät tuoksuvat myskiltä.

Keskikokoisia ja suhteellisen huomaamattomia sarvijääriä ovat katkiaiset ja jääriäiset. Haapsaset ovat melko kookkaita ja kauniin värisiä jääriä.

Joidenkin kukkajäärien koiraat ja naaraat ovat hyvin erinäköisiä. Naaras on yleensä paljon kookkaampi kuin koiras ja vieläpä erivärinen.

Tärkeitä linnuille ja uhanalaisille eliöille

Osa sarvijääristä ei syö aikuisena mitään, osa ruokailee kukilla syömässä siitepölyä ja mettä. Suurin osa sarvijääristä ei ole metsätaloudelle haitallisia, mutta joidenkin lajien toukat kaivautuvat puuhun.

Aikuiset runkohaapsaset nakertavat haapojen lehtiin reikiä. Toukat kaivau­tuvat syvälle haavan puuainekseen, ja nakertavat noin sentin levyisiä ja jopa metrin pituisia käytäviä. Aikuisten ulos­tulorei’istä ja toukkakäytävistä leviää puuhun lahoa aiheuttavia sieniä.

Lisäksi koverretut puunrungot ovat alttiita myrskytuhoille.

Suomalaiset sarvijäärät suosivat yleensä lahopuuta, mutta runkohaap­sanen pystyy iskeytymään jopa täysin terveisiin haapoihin, joskin haapa on tuoreenakin varsin pehmeää ja kevyttä puutavaraa.

Vahingoittaessaan puita sarvijäärien toukat nopeuttavat metsien ravinnekiertoa ja auttavat luomaan elinympäristöjä monille aarniometsien uhanalaisille eliöille. Jäärien toukat ovat tärkeä ravinnonlähde pesiville tikoille.

Sarvijääriä elää koko Suomessa, mutta etelässä ne ovat jonkin verran yleisempiä kuin pohjoisessa. Suomen kesähän on tunnetusti lyhyt mutta vähäluminen, ja muutaman ohikiitävän lämpimän kuukauden aikana sarvijäärät ja muut hyönteiset ottavat auringon lämmöstä kaiken ilon irti.