Apu

Kolttien pyhiinvaellus Sevettijärvellä – "Pyhitetty vesi julistaa puhdasta ja kaunista tilaa, jossa maailma oli ennen luomista”

Kolttien pyhiinvaellus Sevettijärvellä – "Pyhitetty vesi julistaa puhdasta ja kaunista tilaa, jossa maailma oli ennen luomista”
Kolttasaamelaisten kylässä Sevettijärvellä vietetään vuosittain Pyhittäjä Trifon Petsamolaisen pyhiinvaellusjuhlaa. Kristallinkirkkaat Lapin vedet saattavat pyhityksen jälkeen päätyä siunaamaan kirkkokansaa, hautaa, venettä tai autoa.
Julkaistu: 12.10.2021

Puiset sielunlinnut valkeiden ristien päällä ottavat nöyrästi vastaan vihmontaveden pirskeitä Sevettijärven hautausmaalla. Lapin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Jaakko Vainio toimittaa vainajien muistopalvelusta porojäkälällä peitettyjen hautakumpujen äärellä.

Kuoro laulaa moniäänisesti taustalla: Te Pohjolan kilvoittelijat, todistitte Kristuksen rakkaudesta. Muuttaen kaamoksen ihanaksi valoksi, te toitte paratiisin Jäämeren rannalle…

Käkkyräisten mäntyjen suojissa lepäävän hautausmaan valkoinen aita on keväällä korotettu. Porojen herkuksi kelpaava jäkäläpäällyste haudoilla on uusittu rekkakuormallisella Vaalasta tuotua jäkälää.

Sielulintu ortodoksien hautaristien päällä kertoo sielun vapautumisesta inhimillisen elämän vaivoista.

Kaunistetulle hautausmaalle on saapunut elokuun 21. päivän aamuna seitsemänkymmentä pyhiinvaeltajaa. He ovat paikallisia kolttasaamelaisia sekä muualta Suomesta omin kulkuneuvoin tai tilauslinja-autolla saapuneita ortodokseja ja matkailijoita.

Rukouksillanne pyhititte tunturien maan ja kirkastitte pohjoisen kansan sydämet, laulaa kuoro.

Monet ovat antaneet papille etukäteen vainajien nimiä ja toivoneet hänen mainitsevan ne rukouksessaan. Ketjun päässä olevasta suitsukeastiasta irtoaa ilmoille vaimeaa kilinää ja pihkaista tuoksua. Kansa tekee kumartaen ristinmerkkejä.

He muistavat Sonjaa, Vaskoa, Paavoa, Andreita, Pieraa, Kiurelia, Kaisaa ja muita, jotka nukkuvat täällä Pohjois-Inarin viileissä hiekoissa. Monen haudan päällä on suojana pieni harjakattoinen grobu.

Kuukkelit eivät hartautta kunnioita, vaan pyrähtelevät koivunoksilla uteliaina. Vainajien muistopalveluksen jälkeen väki siirtyy kolttasaamelaisten Pyhittäjäisä Trifon Petsamolaiselle nimettyyn kirkkoon sytyttämään tuohuksia ja osallistumaan ehtoolliselle. Kirkkoväki ovella vaihtuu verkkaan, sillä kaikki eivät mahdu sisälle.

Pappi mainitsee kymmenien edesmenneiden rakkaiden nimiä, joista useimmat kokivat aikanaan raskaan evakkomatkan rajan taakse jääneiltä kotiseuduilta.

Siunattu sähköauto

Pyhittäjäisä Trifon Petsamolaisen pyhiinvaellus on erilaisin sovelluksin toteutettu yli viidenkymmenen vuoden ajan elokuun lopulla. Vedellä on siinä iso merkitys. Vettä pyhitettiin tänä vuonna juhlan aluksi jo Inarijärvellä, jossa Ivalon pappi Rauno Pietarinen vihmoi matkalaisia kuljettavan katamaraanialuksen.

– Pyhän Hengen armovoimalla pyhitetty vesi julistaa puhdasta ja kaunista tilaa, jossa maailma oli ennen luomista. Siunasin pyhitetyllä vedellä myös äskettäin hankkimani sähköauton, Pietarinen kertoo.

Sähköauto on kannanotto. Viesti on se, että auta luontoa selviämään ihmisen aiheuttamasta kuormituksesta vain sillä, että ostamme Reilun kaupan kahvia. Pietarinen on saanut kuulla monenlaisia mielipiteitä hankintansa epäkäytännöllisyydestä Lapin pitkillä matkoilla.

Isä Rauno Pietarinen on äskettäin hankkinut sähköauton, jonka hän on siunannut vihmomalla pyhitetyllä vedellä.

Ortodoksitkaan eivät ole kaikista asioista samaa mieltä oleva yhteisö, vaan kirkon sisällä käydään monenlaista debattia päivänpolttavista aiheista. Ennakkoluulottomana ja aikaansa seuraavana keskustelijana tunnettu Isä Pietarinen pitää sitä terveenä merkkinä, sillä pysähtyneisyys tarkoittaa kuolemaa.

– Osoitamme rakkautta kaikille, mutta kirkolla on omat kriteerinsä sakramenttien kuten avioliittoon vihkimisen suhteen. Niin on muillakin kirkkokunnilla, selvittää muun muassa sekulaareista ihmisoikeuksista ja kristillisestä ihmiskäsityksestä luennoinut mies.

Isä Rauno Pietarinen muutti kanttorivaimonsa Anneli Pietarisen kanssa Ivaloon kymmenkunta vuotta sitten. Joensuun ortodoksisen seminaarin johtajana ja Ilomantsin kirkkoherrana toiminut kosmopoliitti halusi olla enemmän tekemisissä kansan kanssa, mikä matkapapin rooliin kuuluukin.

Ortodoksikirkkoja on Pohjois-Lapissa Ivalossa, Sevettijärvellä ja Nellimissä. Rukoushuoneita löytyy Keväjärveltä ja Sevettijärven Nilijoelta. Lapin ortodoksiseurakunnassa on 1 100 jäsentä. He ovat kolttasaamelaisia, sotien lopulla esimerkiksi Petsamosta tulleiden siirtolaisten jälkeläisistä, muualta muuttaneita ja ortodoksisuuteen kääntyneiä.

Kolttapuku merkitsee yhteyttä juuriin

Ehtoollisliturgia tarjoaa hengellisen kokemuksen lisäksi visuaalisuutta, taidokasta laulua, suitsukkeen ja tuohusten tuoksuja sekä makuja. Leipä on upotettu viiniin. Vahvan hengellisen elämyksen kokenut seurakunta siirtyy seuraavaksi tien yli Sevettijärven yhtenäiskoululle. Sen 23 oppilasta ovat opettajiensa ja vanhempiensa johdolla valmistaneet pyhiinvaeltajille aamupalaa ja praasniekkajuhlan.

Oppilailla on kolttasaamelaisia, pohjoissaamelaisia, inarinsaamelaisia ja suomalaisia sukujuuria. He ovat harjoitelleet monipuolista ohjelmaa katril-perinnetanssista animaatioesityksiin ja Kootkmiõhtt-yhtyeen koltankieliseen rappiin. Siinä sanotaan, että Sevettijärvi on maskin takana: Če’vetjäu’rr lij maaski tue’kken.

– Oppilaskunta kerää arpajaisilla ja vapaaehtoisella kahvimaksulla rahaa luokkaretkeen. Nykyisin koltankieltä opiskellaan vapaaehtoisena A2-kielenä sekä äidinkielenä, tietää johtajaopettaja Johanna Nieminen kertoa.

Koulun pihalla kirkon isännöitsijä Kaisa Vuolukka suoristaa Sirpa Tikkalan keltaisen silkkihuivin pitkiä hapsuja. Vuolukka on tilauksesta ommellut Tikkalalle kolttanaisen asun, johon kuuluu pitsillä somistettu olkainhame, kukallinen pusero, helmikirjailtu vyö, huivi ja rintakoru. Asua täydentää käsityömestari Helena Semenoffilta lahjaksi saatu helmikirjailtu poronnahkainen laukku. Koristeellisia perinnepäähineitä ei juhlassa tällä kertaa näy, vaikka moni niitä omistaa.

Sirpa Tikkala kuuluu äitinsä puolelta Semenoffien kolttasaamelaiseen sukuun. Hän puki perinteisen puvun ylleen ensi kertaa keväällä 2019, jolloin Sevettijärvellä vietettiin kylän asuttamisen 70-vuotisjuhlaa. Vanhimmille kyläläisille juhla merkitsee itärajan taa jääneiden asuinkenttien ja porolaumojen kaihoisaa muistelemista.

– Kun äitini näki minut ensi kertaa tässä puvussa, hän liikuttui syvästi. Puku merkitsee minulle yhteyttä juuriini ja äidin suvun kulttuuriin. Suunnittelen sapattivuotta, jonka aikana opiskelisin koltan kieltä, kertoo Oulussa asuva Tikkala.

Sirpa Tikkalan matkaseurana on Juha Vierimaa, jonka Pohjanmaan puku sopii hyvin Tikkalan koltta-asun kanssa.

Unelmana oma tsasouna

Yrittäjäpariskunta Kaisa Vuolukka ja Kauko Ljetoff availevat keväällä valmistuneen tsasounansa eli rukoushuoneen ovea ja toivottavat vierailijan tervetulleeksi Sevettijärven Nilijoelle. Jo kynnyksellä voi aistia vanhan hirren, tervaksisen kelolaudan, suitsukkeen ja mehiläisvahasta valmistettujen tuohusten tuoksukimaran.

Kauko Ljetoff rakensi tsasounan kotiseudultaan Inarista purkamansa rakennuksen hirsistä. Johannes Valamolaiselle vihitty rakennus palvelee oman perheen lisäksi vierailijoita.

Nelihenkinen perhe muutti Inarista Sevettijärvelle kymmenen vuotta sitten. Kaisa Vuolukka oli vielä tuolloin uskonnoton ja hänen miehensä luterilainen.

– Koko perheen kääntyminen ortodokseiksi oli oivallinen tapa päästä sisään kolttasaamelaiseen yhteisöön, kertoo Sallasta kotoisin oleva Vuolukka.

Oma tsasouna oli alun perin Vuolukan unelma, jonka aviomies päätti toteuttaa.

– Uskoni ja ymmärrykseni on syventynyt, kun aloin opiskella ortodoksisuutta. Olen myös opiskellut koltansaamea ja perinnekäsitöitä.

Kauko Ljetoffin pihalleen rakentama Pyhittäjä Johannes Valamolaisen tsasouna vihittiin käyttöön 5. kesäkuuta Sevettijärven Nilijoella.

Sevettijärven kirkon isännöitsijä Kaisa Vuolukka iloitsee miehensä kanssa omasta tsasounasta, jonka ovet avautuvat vierailijoillekin.

Palvelua suomeksi ja kolmella saamen kielellä

Pariskunnan perustamassa taksiyrityksessä asiakas saa palvelua suomen lisäksi kolmella saamen kielellä.

– Kotikieleni oli suomi, mutta isä jutteli tuttujen kanssa koltaksi ja inarinsaameksikin. Lapsuudessani kolttakulttuuri jäi minulle Inarissa muuten etäiseksi, Ljetoff kertoo.

Kieli on vuosikymmenien aikana kehittynyt kirjoitusasultaan ja rikastunut uusilla sanoilla. Toisaalta joitakin vanhoja luontoon ja poronhoitoon liittyviä sanoja on elinkeinojen kehittyessä unohtunut pois.

Kauko Ljetoff kertoo käyneensä Helsingissäkin, mutta jo yhden päivän jälkeen hän pakeni lähes šokissa takaisin pohjoiseen. Metsästäessä, kalastaessa ja polttopuita tehdessä hän pääsi taas tasapainoon.

Nilijoen rantatörmällä nököttävän tsasounan alttari­pöytien jaloiksi lapinmies on löytänyt jämäkät tyvipölkyt. Osa ikoneista on ostettuja ja osa saatuja.

Oikealla on vuonna 1958 kuolleen Johannes Valamolaisen ikoni. Hän toimi muun muassa Petsamon luostarin johtajana.

– Hänen elämänsä oli rankka. Hän ei kaikin kohdin jaksanut noudattaa ihanteitaan. Silti hänen rippilapsille lähettämistään kirjeistä kootut teokset ravitsevat lukijaa tänäkin päivänä, Vuolukka sanoo ja lukitsee tsasounansa oven.

Pyhittäjä Johannes Valamolainen kävi useiden kolttasaamelaisten kanssa antoisaa kirjeenvaihtoa niin hengellisistä kuin maallisista kysymyksistä.
Petsamon Suonikylässä syntynyt Olga Wesslin sytytti tuohuksen Jumalansynnyttäjän ikonille.

Perinnemusiikin taitaja isotädin haudalla

Suomen kolmea saamen kieltä kuullaan usein lappilaisten rap-artistien käyttökielenä, niin tällä kertaa koulun juhlassakin.

Perinteisen kolttasaamelaisen musiikin eli leuddin osaajia löytyy myös. Sellainen on paluumuuttaja Hanna-Maaria Kiprianoff. Ivalossa syntynyt mutta Etelä-Suomessa ja Kanadassakin vuosia asunut nainen viivähtää hetken isotätinsä Maria Moshnikoffin haudalla ennen kahville siirtymistä.

– Olin kahdeksanvuotias, kun Maria haudattiin. Muistan, että hautajaisissa esitettiin spontaanisti itkuvirsiä.

Hanna-Maaria Kiprianoff on valmistanut vanhoja perinteitä kunnioittaen itselleen kolttanaisen asun sekä takin. Erityisen ylpeä hän on poron ja lohen nahasta sekä poronluusta valmistetusta käsilaukustaan, jonka hän hankki taitavalta tekijältä. Kiprianoff on toiminut Sevettijärven koululla opettajana, mutta on nykyisin kumppanuusopettajana Kolttakulttuurisäätiön luomassa kolttasaamelaisten lasten omakielisessä koulupolkuhankkeessa.

– Opiskelin kieltä Inarissa Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa, kun siellä järjestettiin ensimmäinen koltansaamen kielen ja kulttuurin koulutus 2012–2013, Kiprianoff kertoo.

Liturgia ja ehtoollinen Pyhän Trifon Petsamolaisen kirkossa on aisteja ruokkiva hengellinen kokemus.
Kootkmiõhtt-yhtyeen nimi tarkoittaa muurahaispesää.

Turistit kaikkosivat Näätämöstä

Koululta osa pyhiinvaeltajista suuntaa runsaan kolmenkymmenen kilometrin päässä sijaitsevan Näätämön kautta kohti Norjan rajaa. Näätämössä ei koronarajoitusten vuoksi ole normaalia norjalais-, venäläis- ja turistiliikennettä nähty aikoihin.

Ostosmatkaajista, turismista ja rajan takaisista työpaikoista pääosin leipänsä saavat kolmisenkymmentä kyläläistä odottavat hartaasti rajaliikenteen normalisoitumista.

Nord1-Markettia yhdessä veljensä kanssa hoitava kauppias Jari Kekäle kertoo, että tavaran tilaaminen on ollut vaikeaa, kun Norjan rajanylitysmääräykset ovat muuttuneet tiuhaan.

– Tavaran kierto on pahimpina aikoina ollut 90 prosenttia vähemmän kuin tavallisesti.

– Olemme veljeni kanssa joutuneet lomauttamaan omat vaimomme ja muutakin henkilö­kuntaa.

Vain parin kilometrin päässä rajalta sijaitsevassa kylässä on monenlaista palvelua kuten autokorjaamo, pari seka­tavarakauppaa polttoainetankkeineen, rakennustarvikeliike ja motelli.

Pyhiinvaeltajien linja-auto vilahtaa kylän läpi virtaavan Nuortijoen sillan yli kohti avaraa tundramaisemaa. Ikiroudan kasvattamat palsakummut tien varren hillasoilla kertovat vuoden keskilämpötilan jäävän miinusasteille – ainakin toistaiseksi.

Kodinturvajoukot rajalla

Kummankin valtion tullit sijaitsevat samassa rakennuksessa vasta neljän kilometrin päässä rajalta Norjan Ylä-Neidenissä. Norjan poliisi pysäyttää linja-autolla ja pikkuautoilla Neideniin pyrkivät pyhiinvaeltajat rajatarkastusta varten. Matkalaisten on tarkoitus päästä muutaman kilometrin päässä olevalle Näätämöjoen rantakalliolle, jossa suoritetaan vielä yksi vedenpyhitys.

Norjan poliisi ja sen tukena toimivat kodinturvajoukot valvovat Suomesta tulevaa liikennettä. He varmistavat digitaalisesti EU:n virallisen QR-koodillisen koronatodistuksen aitouden. Suomalaiset tullitarkastajat toimivat tarvittaessa tulkkeina. Lauantaina työvuorossa on Arto Leivo. Hän kertoo, että ihmiset ovat monesti tietämättömiä siitä, mikä kuuluu tullin, mikä rajavartioston ja mikä Norjan viranomaisten tehtäviin.

– Saamme Suomen Tullille jatkuvasti puheluita, joissa tiedustellaan koronarajoituksia matkustamiselle Norjan suuntaan, vaikka ne kuuluvat Norjan poliisille.

Inarin kunnan pohjoisimmassa kolkassa Näätämössä on Suomen ja Norjan välinen rajanylityspaikka, jossa EU loppuu ja kuningaskunta alkaa.

Norjalainen kodinturvaaja ryhtyy tarkistamaan pyhiinvaeltajien dokumentteja. Joillakuilla heistä ne eivät ole kunnossa, kuten eivät muutamalla toimittajalla ja kuvaajallakaan. He eivät ole ainoat, sillä päivittäin kymmenkunta henkilöä joutuu pettymyksekseen kääntymään takaisin.

– Pääsette pian takaisin linja-autoon, kun se palaa vedenpyhityksestä, koettaa Arto Leivo lohduttaa hämmentynyttä joukkoa.

Taivaalta alkaa vihmoa vettä samaan aikaan, kun linja- auton perävalot häipyvät mutkaista tietä Näätämöjoen laaksoon. Joku tuumii arktisen sadeveden olevan lähes yhtä pyhää kuin Isä Rauno Pietarisen pyhittämä Kolttakosken vesikin olisi ollut.

Kaikki on siis hyvin.

Kommentoi »