
Kokoomus on valinnut puoluekokouksessaan Lahdessa uuden puheenjohtajan. Alexander Stubb sai vaalin toisella kierroksella 500 ääntä, Paula Risikko 349. Kolmas ehdokas Jan Vapaavuori putosi ensimmäisellä kerralla jääden niukasti Risikosta.
Puheenjohtaja ottaa samalla vastaan pääministerin tehtävät. Stubb aikoo ensi töikseen soittaa hallituspuolueiden puheenjohtajille ja keskustella hallitusneuvotteluiden aikataulusta.
Apu tenttasi viime viikolla kolmea puheenjohtajaehdokasta ja pyysi jatkamaan kymmentä lausetta. Näin Alexander Stubb vastasi.
1. PÄÄMINISTERINÄ HALUAISIN johtaa Suomea uudella tavalla. Suomi tarvitsee suuntaa ja innostusta. Haluaisin johtaa maata, josta sen kansalaiset ovat ylpeitä. Haluan, että Suomi on yksi maailman parhaista maista syntyä, elää ja kuolla.
2. MINUSTA SUOMEN PITÄISI EHDOTTOMASTI viedä maailmalle koulutusosaamistamme ja ympäristöystävällistä teknologiaamme. Koulutus ja osaaminen ovat Suomen menestystarinan perusta. Suomella on vahva brändi koulutusmaana. Vahvuus on hyödynnettävä niin, että yliopistomme ovat entistä houkuttelevampia myös ulkomaisille tutkijoille ja opiskelijoille. Euroopan merkittävin ilmastoteko on kehittää ja kaupallistaa teknologiaa, jota voidaan hyödyntää mm. Aasiassa. Suomen osuus koko maailman cleantech-markkinoista on prosentin. Osuutemme maailman bruttokansantuotteesta on vain 0,4 prosenttia, joten olemme jo jättiläisiä ympäristöteknologian saralla.
3. MINUT SAA SYTTYMÄÄN, KUN innostun. Kun innostun, nopeusmittari näyttää sataa. Myös muiden ihmisten innostuminen sytyttää.
4. KAIKKEIN LIBERAALEIMMILLANI OLEN, kun sanon, että vapaus on perusarvoni. Sen kanssa kulkee vastuu. Kaikilla pitää olla vapaus valita elämänsä suunta, tehdä töitä ja yrittää ja suvaita samalla toisten vastaavia vapauksia. Niistä, jotka eivät pysty pitämään itsestään huolta, on kannettava vastuu. Yksilö tarvitsee yhteiskuntaa sääntöineen, mutta parempaa Suomea ei rakenneta pikkutarkoilla säädöksillä.
5. MINUSTA TÄMÄ HALLITUS EI OLE PYSTYNYT tekemään päätöksiä tarpeeksi ripeästi ja luomaan taipaleensa alussa keskinäistä luottamusta. Sen takia päätöksenteko on ollut vaikeaa, työlästä, välillä sotkuistakin. On jumitettu ja kompasteltu pikkuasioihin, kun kaikilla puolueilla on ehdottomia kynnyskysymyksiä.
6. OLEN SITÄ MIELTÄ, ETTÄ KOKOOMUKSEN PYHÄ YHTEYS - KOTI USKONTO JA ISÄNMAA - ON arvoperusta, jota on viime vuosina pilkattu turhaan. Kaikilla on koti, ja Suomi on isänmaamme. Koko länsimainen kulttuuri perustuu pitkälti kristinuskoon, ja useat tapamme pohjautuvat siihen.
7. VALEHTELISIN, JOS VÄITTÄISIN, että olen aina haaveillut kokoomuksen puheenjohtajuudesta. Olen puoluetoiminnassa myöhäisherännyt. Liityin puolueeseen kymmenen vuotta sitten ja näin pitkään roolini puolueen ulkopoliittisena osaajana. On uuden aika.
8. MIELESTÄNI MINIHALLITUSNEUVOTTELUJEN TÄRKEIN asia on talouspolitiikan vakaus ja uskottavuus. Ilman sitä ei talous käänny kestävästi kasvuun. Valtion velkaantuminen on taitettava ja kehysriihen päätökset toteutettava. Kilpailukyvyn parantamiseksi voidaan tehdä paljon suhteellisen lyhyessäkin ajassa, kunhan on tahtoa.
9. OLEN HUOLISSANI EUROOPAN lähialueiden vakaudesta. Valtapolitiikka on valitettavasti palannut Euroopan rajoille. Venäjän toimia Ukrainassa ei pidä hyväksyä. Kriisin kärjistyminen ei olisi kenenkään etu. Uskon tilanteen tiivistävän positiivisesti Euroopan unionin rivejä.
10. SITÄ MINUSTA EI TIEDETÄ, ETTÄ tykkään silittämisestä ja silitän paitani aina itse.
Alexander Stubb, 46
Tausta: komission pj:n neuvonantaja, Suomen EU-edustuston neuvonantaja, FT
Politiikka: meppi 2004–2008, ulkoministeri 2008–2011, kansanedustaja 2011–, Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri 2011–
Perhe: vaimo Suzanne Innes-Stubb, tytär (2001), poika (2004)
teksti Eija Kallioniemi