Image

Koko Hubaran kolumni: Rakkautta koronan aikaan

Koko Hubaran kolumni: Rakkautta koronan aikaan
Koko Hubaralle tuli turvallinen olo Philip Teirin Neitsytpolku-romaanin lukemisesta.

Mikään ei ole aikoihin vaikuttanut lukutottumuksiini niin paljon kuin koronavirus. Enkä tarkoita nyt sitä, kuinka hallituksen määräämät karanteenitoimet ovat tarjonneet aikaa maata sohvalla lukemassa huomattavasti enemmän kuin yleensä. Tarkoitan sitä, että siinä missä aiemmin haalin ympärilleni tiukkoja älykköesseitä ja mahdollisimman outoja ja kokeellisia romaaneja – yleensä sellaisia, missä oli jokin kauhun tai magian elementti – olen huomannut hakevani tässä omituisessa maailmantilanteessa täysin toisenlaisia kertomuksia. Suoria, arkisia ja tyyniä rakkaustarinoita.

Tätä kirjoittaessani koronavirus on teljennyt meidät koteihimme jo yli kuukaudeksi. Olen koskenut koko tänä aikana tasan neljään ihmiseen: lapseeni, erään ystäväni lapseen, isääni ja hänen vaimoonsa. Entiset työskentelypaikkani, kirjastot ja kahvilat, ovat säpissä, enkä näe juuri ketään päivän aikana. Toki viestittelen ja juttelen puhelimessa läheisteni kanssa lähes tauotta, mutta sitä ei voi mitenkään verrata vielä muutamia viikkoja sitten heiltä saamiini päivittäisiin halauksiin.

Sinkulle korona tarkoittaa myös ihan erilaisia treffejä kuin ennen. Olen käynyt kävelyllä uusien tuttavuuksien kanssa – pitäen pääosin turvaväliä. Voin kertoa, ettei se ole kovin hedelmällistä romanttisten tunteiden syntymisen kannalta. Yksinäisyys ja eristys on välillä niin totaalista, että on hankala muistaa koko maailman olevan kanssani samassa veneessä.

Kaipaan kosketusta, iholle tulevaa flirttiä, toisen ihmisen nauravia kasvoja ihan lähellä omiani, yskäisyetäisyydellä. Olen alkanut korvata tätä kaipausta tarinoilla, jotka rakentuvat ihastukselle, lähentymiselle ja rakkaudelle. Olen (uudelleen)lukenut tarinoita pareista ja perheistä: Haruki Murakamin Norwegian Woodin, Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin, Nicole Kraussin Rakkauden historian, Alain de Bottonin Essays in Loven ja The Course of Loven. Myönnän menneeni jopa niin pitkälle, että olen selaillut Shakespearen Romeota ja Juliaa. Minulla on kyltymätön halu paikata etäisyys itseni ja muiden ihmisten välillä älykkäillä romanttisilla tarinoilla.

Siksi onkin tavattoman onnekasta, että Philip Teirin uusin romaani, samaan aikaan moderni ja ikiaikainen rakkaustarina, Neitsytpolku (Jungfru­stigen, suomentanut Jaana Nikula), ilmestyi juuri tänä keväänä, kun koko muu maailma romahti.

Neitsytpolku kertoo suunnilleen nelikymppisestä, suomenruotsalaisesta kahden lapsen isästä Richardista, joka on naimisissa kiireisen ja varautuneen nuoruudenrakkautensa Sonjan kanssa. Richard ja Sonja eivät ole perhearkisyistä johtuen nukkuneet enää aikoihin samassa sängyssä. Richard on hillitty ja herkkä kirjailija-toimittaja, jonka on hieman vaikea myöntää itselleen, että hänen avioliittonsa on ehkä tulossa tiensä päähän klassisen erilleenkasvamisen tuloksena. Eräänä iltana Richard menee kustantamon pikkujouluihin ja tapaa siellä itseään hieman vanhemman, eloisan ja elegantin Paulan. Syntyy ystävyys, joka alkaa pikkuhiljaa ja kohteliaasti mutta muuttuu ihanien, viivästelevien ja kivuliaidenkin keskustelujen myötä oikeaksi romanssiksi – ja siitä lopulta uusperheeksi.

Teir kuvaa Neitsytpolussa yhtä täsmällisesti kuin aiemmissa kirjoissaan TalvisotaAvioliittoromaani ja Tällä tavalla maailma loppuu sitä, kuinka yksinkertaisia ja monimutkaisia rakkaus ja sitä toisiaan kohtaan tuntevat ihmiset ovat.

Tunteet syttyvät ja vetävät puoleensa vastaansanomattomasti, mutta jossakin kohtaa tulee piste, jolloin on oltava järkevä, jotta yhteisen elämän saisi jatkumaan. Kahden ihmisen muodostaman taikapiirin ympärillä on aina joukko ihmisiä, muu perhe ja lähipiiri, jotka on otettava myös huomioon. Rakkaus ei ole koskaan kahdenkeskistä.

Kirjan rakenne ja tyyli noudattavat sanoman asettelemaa muotoa. Teir kirjoittaa kolmannessa peroonassa, kronologisessa järjestyksessä. Hänen hahmonsa käyvät pitkiä, arkisia keskusteluja ilman sen kummempia kikkoja.

Rakkauden abstraktiuden tai absurdiuden ja ennalta-arvattavan arjen välillä vallitsee lähes täydellinen tasapaino. On raikasta ja rentouttavaa lukea näin selkeää kertomusta, joka samalla kohoaa kaiken ymmärryksen yläpuolelle.

Neitsytpolkua lukiessa tulee turvallinen olo: jossakin tuolla on maailma, johon palaamme katastrofin jälkeen. Tuossa maailmassa jutellaan, rakastutaan ja juodaan kahvia sängyssä lukien kirjoja vierekkäin jonkun toisen ihmisen kanssa.

Julkaistu: 10.6.2020
Kommentoi »