Kohu-uutinen: Sulkapalloilija pahoinpiteli puolisonsa!
Otsikko ei tietenkään ole totta. Näemme hyvin harvoin uutisia, joissa sulkapalloilija olisi lyönyt, uimari olisi ahdistellut tai voimistelija olisi potkinut. Miksi kummassa näitä tapauksia on silti jääkiekossa niin paljon?
Mikä siinä on, että jääkiekkoilijoilla ei meinaa pysyä pakka kasassa? Jääkiekon parissa tapahtuu aivan liikaa häiriökäyttäytymistä ja rikoksia, joissa jääkiekkoilija ei ole osannut toimia kuin aikuinen vastuullinen ihminen.
HIFK:n hyökkääjä Joonas Rask on riisunut paitansa yökerhossa ja kutsunut juhlimassa ollutta morsianta “suihinottokoneeksi”.
JYPin hyökkääjä Severi Lahtinen sai tuomion raiskauksesta. Tapparan nuori hyökkäjä Topi Rönni sai tuomion raiskauksesta.
Oulun Kärppien Nick Ritchie hakkasi jäässä makaavaa vastustajaa päähän useita kertoja.
Ongelma on siis olemassa, mutta mikä sen aiheuttaa?
”Syy ei ole kilpailuhenkisyydessä tai voitonhalussa, koska muissa urheilulajeissa ei harrasteta samanlaista tolloilua.”
Ensinnäkään syy ei ole miessukupuolessa, koska muuten meillä olisi otsikoita myös miespuolisten rallikuskien, pituushyppääjien ja pikajuoksijoiden tekemästä väkivallasta. Tällaista ei silti tapahdu lainkaan samassa mittakaavassa kuin lätkässä.
(Kaiken lisäksi naisten MM-kisojen kolmosdivarissa Romanian ja Bulgarian pelaajat hakkasivat toisiaan olan takaa. Valitettavasti siis naisetkin kykenevät väkivaltaan.)
Toisekseen syy ei ole myöskään ainoastaan pelaajissa, sillä väkivallan kulttuuri ulottuu muihinkin rooleihin.
HIFK:n toimitsija ryhtyi tönimään naispuolista liikenteenohjaajaa. Viime syksynä TPS:n ja Ilveksen fanit tappelivat erätauolla, eikä se ollut Ilveksen faneilta suinkaan ensimmäinen kerta. Junnujen pelissä juontaja tai kuuluttaja päätti harrastaa henkistä väkivaltaa ja soitti rasistista musiikkia.
Syy ei ole kilpailuhenkisyydessä tai voitonhalussa, koska muissa urheilulajeissa ei harrasteta samanlaista tolloilua. Aivan taatusti kaikki urheilijat ovat voitonhaluisia, mutta muilla energia kohdistuu treeneihin ja kilpailuihin, ei väkivaltaan.
Eikä syy ole säännöissäkään. Lätkässä väkivallasta rankaistaan, ja vapaa-ajan rikoksista seuraa yleensä erottaminen seurasta. Säännöt eivät siis kannusta aggressioihin.
Niinpä viides syyttävä sormi jää osoittamaan lätkän kulttuuria – siis sitä, miten junnuja kasvatetaan, miten aikuisia valmennetaan ja mille yleisö hurraa. Kulttuuri aiheuttaa sen, että liian monen mielestä jääkiekon vaiheille voidaan liittää rasismia, silmitön hakkaamista pelissä tai seksuaalista väkivaltaa vapaa-ajalla.
Tähän on saatava muutos.
”Kyseessä ei ole mikään kuvitteellinen toimintaleffan kohtaus, vaan oikean elämän tilanne, jossa joku voi vammautua.”
Minulla on kehitysehdotus. Jos olet yleisöä ja pelissä syntyy vakava väkivaltatilanne, marssi pois. Äänestä jaloillasi ja osoita, että silmitön hakkaaminen ei ole OK. Kyseessä ei ole mikään kuvitteellinen toimintaleffan kohtaus, vaan oikean elämän tilanne, jossa joku voi vammautua.
Jos kaverisi kiskoo liikaa kisakaljaa ja alkaa vaatia tuomareita hirteen ja pelaajille turpaan, teippaa hänen suunsa. Käske jatkossa juoda mieluummin pillimehua. Vastustajajoukkuetta saa kyllä psyykata ja pilkata, mutta se ei tarkoita rasismia eikä väkivallan toivomista.
Jos olet kokenut pelaaja, puhu järkeä nuoremmille. Jääkiekko on älylaji, joka vaatii pelisilmää. Peliin kuuluvat tietenkin taklaukset, ja kiekosta pitää taistella. Mutta jos päämääränä on vain tappelu, käske vaihtamaan vapaaotteluun.
Jos olet valmentaja, käytä aikaa kulttuurin muuttamiseen. Lätkässä pitää olla aktiivinen, sinnikäs, nopea ja vahva, mutta ne taidot pitää käyttää pelaamiseen, ei väkivaltaan. Taklaus on OK, hakkaaminen ei.
Ja jos olet se törttöilijä, joka tekee rikoksia ja pahoinpitelee ihmisiä, suosittelen lämpimästi terapiaa ja työnohjausta. Itsehillintä on taito, joka on opittavissa.
Niin kauan kuin kaikki ovat mukana rakentamassa väkivallan kulttuuria, se säilyy ja kukoistaa.
Ja yhä useampi päätyy uhriksi.
Kirjoittaja on tietokirjailija, kriisiviestinnän kouluttaja ja Aition kolumnisti.
