Kohtalokas diagnoosi ei ole sammuttanut olympiatulta – Erika Jänkä haluaa ampumahiihdon huipulle diabeteksesta huolimatta

Viime talvena ampumahiihtäjä Erika Jänkä itki vanhempiensa luona tuskaansa. Urheilu tuntui ottaneen enemmän kuin oli antanut. Hetkellisesti hän oli valmis luovuttamaan.

– Isä sanoi silloin, että mietipä nyt uudestaan mitä kaikkea olet tästä saanut. Kyllä minä tiesin, että vaikka oma menestys on toistaiseksi jäänyt mihin on jäänyt, urheilu on antanut lukuisia kokemuksia, joita rahalla ei voi ostaa, Jänkä sanoo.

Keväällä 2024 Jänkä nousi kuitenkin uuteen nousuun. Hän voitti kolme Suomen mestaruutta, joista yksi oli naisten 7,5 kilometrin pikamatkalta. Voitto, joka osoitti hänen olevan Suomen paras ampumahiihtäjä, sinä päivänä. Taakse jäi muun muassa Suvi Minkkinen.

Alle vuotta myöhemmin naiset ottavat taas mittaa toisistaan ja rinnalla kilpailevat maailman parhaat. Parhaillaan käynnissä olevissa Sveitsin MM-kisoissa, samalla 7,5 kilometrin pikamatkalla, Minkkinen sai pronssia. Jänkä oli kaukana kärkikahinoista, sijalla 76, sinä päivänä.

Kuitenkin Jänkä katsoo tätäkin hetkeä arvokkaana osana oppimatkaansa.

– Ei tämä ole pelkkää tulosurheilua vaan niin paljon kaikkea muutakin. Olen vastoinkäymisteni myötä oppinut arvostamaan myös muiden vaikeuksia, ja sitä miten he ovat sieltä nousseet. Suvi on osoittanut, miten paljon tulosta urheilija voi yhdessä kaudessa saada aikaan.

Jänkä on oppinut, että urheilun todellinen mittari ei ole vain kyky voittaa. Se on kyky nousta aina uudestaan, vaikka vastoinkäymiset tuntuvat musertavilta.

Hänen urallaan on jo ollut olympialaiset, maailmancupin osakilpailuja ja neljä MM-kisareissua. Mutta matka ei ole vielä valmis. Jänkä tietää, että tarinassa on vielä huipennus odottamassa. Oli se suuri saavutus isoissa kisoissa tai ei, yksi asia on varmaa: hän ei ole niitä, jotka jäävät maahan makaamaan.

Jänkä ei tullut urheilijaksi tyhjästä. Hänen perheessään äidillä ja isoveljellä oli diabetes, ja isoveli joutui kamppailemaan saadakseen suorittaa asepalveluksen sairaudestaan huolimatta. Myöhemmin veli menehtyi tapaturmassa. Se oli perheen suuri suru, mutta tragedia oli myös käännekohta Jängälle, joka oli päättänyt vaalia veljensä sisua ja periksiantamattomuutta ja suorittaa asepalveluksen.

Silloin hän ei vielä tiennyt, että tulevaisuudessa hän itse joutuisi kamppailemaan diabeteksen kanssa. Edessä olisi vielä taistelu, jossa hänen sisunsa ja periksiantamattomuutensa tultaisiin viemään äärirajoille.

Armeijan jälkeen ampumahiihtäjän tie vei rajavartiolaitokselle, jossa hän pystyi yhdistämään ammattiurheilijan elämän ja siviilityön. Arki ei silti ollut ongelmatonta. Jänkä kamppaili jatkuvien terveyshuolet kanssa, joiden aiheuttajaa ei saatu selville.

Kunnes Itävallan maailmancupissa, joulukuussa 2022, Jängän silmät sumenivat ja kameroiden kuvatessa hän lyyhistyi kolmannelle ampumapaikalle. Hän eli pelottavia hetkiä.

Sairaalassa verensokeri oli korkealla ja pian oli aika kuulla totuus. Se oli Mody3-tyypin diabetes, joka tuo yhteen tyypin 1 ja tyypin 2 diabeteksen piirteet. Sairaus, jonka perinnölliset juuret eivät olleet Jängälle vieraita, mutta sen vaikutus huippu-urheiluun, oli hänelle täysin tuntematon.

– Se oli järkytys. Vaikka äidillä ja veljellä se oli, niin itse olin elänyt ihan tavallista urheilijan elämää. Toisaalta se oli myös helpotus, koska siinä sain vastauksia moniin kysymyksiin. Vaikkei kukaan voi varmaksi sanoa, kauan se on mukanani kulkenut.

Perheestä saamansa esimerkin avulla Jänkä otti diabeteksen vastaan normaaliin arkeensa. Myös ensimmäisen Itävaltalaislääkärin ennuste Jängän huippu-urheilun loppumisesta jäi liioitteluksi. Jängän ura ei päättynytkään kolmannelle ampumapaikalle Itävallan Hochfilzenissa.

Mutta urheilijaelämään se toi täysin uudenlaisia haasteita. Jänkä sai huomata, että diabeteksen ja kestävyysurheilun yhdistäminen on kuin kävelyä köysiradalla. Tasapainoilu on parhaimmillaan mahdollista ja pahimmillaan jopa hengenvaarallista.

Molemmissa, sekä diabeteksessa että kestävyysurheilussa hiilihydraattien rooli on keskeinen, mutta niiden hallinta on Jängälle kuin kaksiteräinen miekka. Hiilihydraatit hajoavat kehossa glukoosiksi, joka nostaa verensokeria, mutta samalla ne toimivat urheilijan polttoaineena, joka mahdollistaa jaksamisen ja palautumisen.

Aluksi voisi kuvitella, että diabetes on vain ruokavalion tarkkaa säätelyä ja hiilihydraattien hallintaa. Todellisuudessa se kuitenkin on jatkuva taistelu kehon kanssa, jossa jokainen tunne voi vaikuttaa verensokeriin ja viedä sen äkillisesti uusille tasoille.

– Aluksi käytin gliptiinitabletteja ja jätin pois hiilihydraattipitoiset urheilujuomat ja vähensin hiilihydraatteja kisapäivänä. Silti tuntui, että ihan sama mitä tein, millään ei ole väliä. Stressi, jännitys ja adrenaliini vaikuttivat aina kehossani enemmän kuin se, mitä olin syönyt, Jänkä sanoo.

– Verensokerin nousu tuo sellaisen oksettavan, vapisevan olon. Jos se menee kilpailussa liian korkealle, lihas menee blokkiin, eikä mikään enää toimi. Siinä vaiheessa se on enää selviytymistaistelua.

Nykyään Jänkä käyttää insuliinia ja kokee saaneensa siitä enemmän hyötyä, kuin tableteista. Se tuo kuitenkin mukanaan omat haasteensa. Jos verensokeri pääsee liian alas, tila onkin jo paljon vakavampi.

– Näkö alkaa hämärtyä ja kylmä hiki virtaa. Onneksi ei ole montaa kertaa mennyt niin huonosti, mutta silloin on sitten kiire.

Diabeteksen ennakointi ja hallinta ovat Jängällä vuosien varrella kehittyneet ja tavallisessa arjessa hän tuntee jo olevansa tilanteen päällä. Hän on oppinut ennakoimaan, kuuntelemaan kehonsa viestejä, sekä reagoimaan niihin. Harjoitukset sujuvat ja sairauden kanssa eläminen tuntuu normaalilta.

Mutta kilpailutilanteet ovat aivan toinen lukunsa. Silloin Jänkä taistelee sekä kehoaan että vastustajiaan vastaan.

– Kilpailupäivinä aina pelottaa, koska en voi tietää, miten kehoni reagoi. Insuliinin annostelu on vaarallista silloin, jos mokaa. Seuraukset voivat olla kohtalokkaat.

Pelko ja stressi voivat tehdä urheilun kansainvälisellä huipulla suuren eron, koska sekunnit ratkaisevat. Jängälle pelko ja stressi ovat myös hänen kehonsa ennalta-arvaamattomimmat vastustajat. Aluksi Jänkä koki diabeteksen kanssa kilpailemisen yksinäisenä taisteluna.

– Viime talvi meni hieman hukkaan. Turhautti, kun ei sitä sitten kuitenkaan otettu niin tosissaan. Ei se tietenkään heti ulospäin näyttäytynyt, lajitestien valossa ja muuten. Itse silti koin, että se oli valtava stressi asiasta, jota en mitenkään pystynyt kontrolloimaan.

Enää Jänkä ei kuitenkaan ole yksin. Hän päätti löytää vastauksia ja etsi käsiinsä huippuasiantuntijan Helsingistä. Diabeteslääkäri, joka on työskennellyt suomalaisten jääkiekkoilijoiden ja kilpapyöräilijöiden kanssa, samojen kysymysten äärellä, on ollut Jängälle korvaamaton apu. Eikä se ole ollut pelkästään tieteellistä, vaan myös inhimillistä.

– Tuntui, että hän oli ensimmäinen, joka oikeasti kuuli ja näki minut. Oli helpottavaa kuulla, ettei väärin mennyt annostelu ole minun epäonnistumiseni. Keho reagoi niin arvaamattomasti, ettei se mitenkään voi aina onnistua.

Tälle kaudelle Jänkä teki jotakin suomalaiselle ampumahiihdolle poikkeuksellista. Hän otti virkavapaata rajavartiolaitokselta ja jätti taakseen maajoukkueen valvovan silmän. Uusi ympäristö ja valmennus löytyivät Ranskasta. Valmennusvastuu siirtyi entiselle olympiamitalisti Robin Duvillardille, sekä ampumahiihdon asiantuntijalle Lois Habertille.

– Se oli vähän nyt tai ei koskaan. Olympialaisiin on vielä aikaa. Terveyshuolia on ollut enemmän kuin tarpeeksi ja diabeteksen kanssa haluan löytää toimivan tavan kilpailla. Tämä oli tietoinen riski, mutta tunsin, että nyt oli oikea aika.

Jänkä on saanut tukea sponsoreiltaan. Ja on kiitollinen, ettei se tuki ole horjunut vaikeuksien edessä. Kaikki säästetyt eurot on myös käytetty tämän unelman tukemiseen.

Kilpailutason osalta Jänkä on nähty tänä talvena lähinnä IBU-cupissa, ampumahiihdon kansainvälisesti toiseksi korkeimmalla tasolla. Tähtäimessä on kuitenkin jotakin suurempaa.

– Tuntuu, etten ole vielä lähimainkaan saanut kaikkea potentiaaliani esiin kilpailuissa. Mutta palo, tunne ja usko siihen, että siellä on vielä enemmän, on valtava. Se pitää unelman elossa. Kaikki mittarit näyttävät, että minun pitäisi olla paljon kovempi urheilija kuin mitä tuloksen valossa todellisuus tällä hetkellä on.

Erika Jängän tähtäin on jo vuoden 2026 olympialaisissa. Hänen unelmansa ei ole vain edustaa Suomea. Hän haluaa näyttää maailmalle, että hänen tarinassaan ei ole kyse esteistä, vaan siitä, kuinka ne ylitetään.

Hänen tavoitteensa on vielä onnistua isoissa kisoissa. Mutta toisin kuin muut kilpailijat, sinä päivänä Jänkä tarvitsee onnistumisen myös diabeteksen kanssa.

– Kun on niitä yksittäisiä hetkiä, jolloin vauhti on kohdillaan, silloin tiedän, miltä sen kuuluisi tuntua. Tiedän pystyväni siihen. Haluan näyttää, että voin kilpailla maailman parhaiden kanssa. Jos olympialaisiin tähtää, ei minulla ole ajatusta mennä vain osallistumaan, haluan hakea tuloksen.