Aina siitä puhutaan, että ihmisten kohtaaminen on tärkeää. Että kuinka eheyttävää voikaan olla, kun tulee kohdatuksi omana itsenään. Se kuulostaa aika juhlalliselta – vai onko sittenkin niin, että se saadaan kuulostamaan juhlalliselta? Millaisia tilanteita itse kutsuisit kohtaamisiksi? Et juuri minkäänlaisia? En minäkään.

Tai no ehkä sen, kun kerran törmäsin yhteen jätkään ja rakastuin siihen.

Se oli kohtaaminen, joka tapahtui kaupungin yössä, toki. Katseemme kohtasivat ensin, ja sitten ajan mittaan kohtasivat muutkin osat. Se oli kuin suoraan Kohtaamisista, elokuvasta, jota ei ehkä vielä ole olemassakaan mutta varmasti jo tuotannossa.

Olen saattanut myös kohdata ihmisen, jota on kohdannut valtava menetys.

Sellaiseen pitää valmistautua.

Ei voi päästellä suustaan mitä tahansa.

Pitää olla samaan aikaa empaattinen ja rohkaiseva olematta silti säälivä. Sääliä ei kukaan halua, paitsi toisinaan itsesääliä, ja se on siitä kätevää, että sitä voi annostella itse.

Surevalle on hyvä antaa viesti, että olen tässä, jos tarvitset apua, vaikka en ihan tiedä, mitä apua voin tarjota. Se nyt vaan kuuluu asiaan sanoa niin.

Surua on kerta kaikkiaan vaikea kohdata. Tekisi mieli lohduttaa, mutta itseä alkaa vain surettaa. Sehän ei taas auta ketään, että minäkin alan itkeä. Ei voi myöskään sanoa, että tiedän, miltä tuo tuntuu, sillä en kyllä tiedä. Enhän ole hän. Se on toisen suru, eikä se kuulu minulle, paitsi empatiamielessä.

Asiakaspalvelutilanteet ovat myös kohtaamisia, ainakin alan koulutuksissa asia ilmaistaan niin. ”Kohtaa jokainen asiakas yksilönä”, sanotaan. Niin sen kuuluu mennä!

Ei se voi mennä esimerkiksi sillä tavalla, että annetaan alusasut sovitettavaksi, ja kun ihminen menee sovituskoppiin, hänet unohdetaan sinne ja laitetaan kauppa kiinni.

Niin kävi tyttärelleni.

Minä nauroin, ja hän sai traumoja. Sekä myyjän ja asiakkaan että äidin ja tyttären kohtaamiset menivät ihan huonosti. Myyjä pyysi anteeksi, mutta paljonko se nyt lämmittää, kun hänet oli jo unohdettu. Minäkin taisin pyytää anteeksi, varmuuden vuoksi.

Ei minuakaan kuunneltu vakavalla naamalla kun kerroin, että minut on unohdettu monikansallisen hampurilaisravintolan autokaistalle.

Olin tilannut herkullisen aterian tukemaan pitkää automatkaa, eikä sitä kuulunut. Koska autossani pyöri kiehtova äänikirja, havahduin vasta viidentoista minuutin kuluttua, että minut on unohdettu. Haastavinta oli kiivetä auton ikkunasta koputtelemaan luukun ikkunaa. Olisin halunnut, että he kohtaavat minut kärsivänä raukkana, joka tarvitsee lohtua ja lahjakortin.

Näin ei käynyt. Kohtaaminen meni pieleen. Nälkäisen ihmisen kohtaaminen voi olla vaikea asiakaspalvelutilanne.

Nyt kun tarkemmin ajatellaan, kaikki ihmisten välinen asiointi on sitä kohtaamista. Perhana. Onpa työlästä. Mutta parhaimmillaan parasta, mitä on.