Ensimmäisenä sivuilta huomaa nojatuolin. Se ei ole mikä tahansa tuoli, vaan Charles ja Ray Eamesin vuonna 1956 suunnittelema klassikkotuoli Lounge Chair. Tuolin lähtöhinta on 7 000 euroa.

Teksti Bamarang-nettikaupan sisäänkirjautumissivun päällä kertoo, millaisesta sivusta oikein on kyse: ”Bamarang isännöi päivittäistä kauniiden design-tuotteiden kauppaa – jopa 70 prosentin alennuksia.” Sivuston suunnittelu on selkeää ja värimaailma hillitty: siellä käytetään oikeastaan vain kolmea väriä – punaista, mustaa ja valkoista. Kun sivustoa päivittää, neliömäiset tuotekuvat tulevat näkyviin kuin ympäri kääntyvät pelikortit.

Saksalais-brittiläinen Bamarang-verkkokauppa tehtiin kahdessa kuukaudessa loppuvuodesta 2011. Enempää ei tarvittu: kauppa on täydellinen kopio yhdysvaltalaisesta Fab-verkkokaupasta, jota suunniteltiin ja kehitettiin vuosien ajan. Fab lanseerattiin kesällä 2011.

Bamarang on kopioinut siltä kaiken: Fabissa myydään rekisteröityneille asiakkaille uniikkeja design-sisustustuotteita, ja myös Fabin sisäänkirjautumissivulla on Eamesin huonekalujen kuvia. Fabin esittelytekstissä samat sanat on korostettu punaisella – myös täsmälleen sama alennusprosentti 70. Sivun päivitys saa kuvat kääntymään. Sivuston rakenne, suunnittelu ja värimaailma ovat yhteneväiset. Bamarang-sivustolla sanotaan, että ”uskomme, että hyvä suunnittelu saa ihmiset hymyilemään”. Fabin motto on naurettavan samanlainen: ”Hymyile (sellaiseksi sinut on suunniteltu)”.

Fabin toimitusjohtaja Jason Goldberg huomasi asian ja kommentoi kloonia Twitterissä: ”Täydellinen ryöstö.”

Internetissä kaikki hyvät ideat voidaan kopioida. Siksi kekseliäitä startupeja ryöstämään on syntynyt harvinaisen härskejä kopiokoneita.

Mitä jos matkailijat voisivat varata netin välityksellä toisten ihmisten asuntoja yhtä helposti kuin hotellihuoneita? Sanfranciscolaisen Brian Cheskyn mielestä ajatus oli mullistava, mutta vuonna 2007 kaikki eivät olleet samaa mieltä. Kuka haluaisi vuokrata asuntonsa ventovieraalle, Cheskylle sanottiin. Sijoittajien mielestä hänen ideansa oli kamala. Silti hän päätti perustaa yrityksen ja antoi sille nimen Airbnb.

Aluksi Cheskyllä oli vaikeuksia maksaa laskujaan, kunnes yritys sai pienen 20 000 dollarin pääomarahoituksen. Kului vuosia, ja Airbnb kasvoi vaivihkaa – siitä tuli niin sanottu sleeper hit. Silloin myös kloonit heräsivät. Yksi oli erityisen pelottava: saksalaisen Wimdun sivusto muistutti paljon Airbnb:tä ja se laajeni huimaa vauhtia. Se ei ollut mikään ihme, sillä Wimdu aloitti vuonna 2011 kahdenkymmenen miljoonan dollarin pääomalla, ja loppuvuodesta sillä oli jo 90 miljoonan potti ja 350 työntekijää.

Wimdu totisesti säikäytti Cheskyn ja koko Airbnb:n. Yritys oli juuri ostanut yhden eurooppalaisen kloonin itselleen arviolta 100 miljoonalla dollarilla, eikä sillä olisi varaa vaientaa jokaista kopiota. Kesäkuussa yhtiö lähetti varoittavan uutiskirjeen yli 100 000:lle vastaanottajalle. ”Varoitamme teitä huijausverkkosivustoista”, kirjeessä sanottiin.

”Olemme havainneet, että nämä huijarit ovat aiemminkin kopioineet verkkosivuja, aggressiivisesti salametsästäneet yhteisössä ja sen jälkeen yrittäneet myydä yrityksen takaisin alkuperäiselle yritykselle.”

Airbnb:n sympatiaa hakeva varoitusviesti on ymmärrettävä, sillä ihmiset rakastavat alkuperäisiä ideoita. Tärkeintä on silti käytäntö: sitä palvelua käytetään, mikä toimii parhaiten. Ja usein parhaaseen lopputulokseen pääsee rahalla. Sitä startupeilla harvoin on, ja siksi sijoittajat ja rahoituskierrokset ovat startupeille niin tärkeitä. Jos lupaava startup ei saa riittävää pääomaa, toiset kopioivat ja menevät ohi.

Elämme sellaisessa maailmassa, jossa jopa lehmänkellon kopioiminen voi aiheuttaa miljoonien eurojen korvaukset. Näin kävi keväällä, kun Marvin Gayen perikunta haastoi muusikot Robin Thicken ja Pharrell Williamsin oikeuteen Blurred Lines -hittikappaleesta. Perikunnan mukaan hittikappale on kopio Marvin Gayen Got To Give It Up -kappaleesta. Blurred Linesissa on syyttäjien mukaan ”sama groove”. Käytännössä kappaleissa on samankaltaista vain rytmi ja läpi kappaleen jatkuva lehmänkellosoundi. Oikeus katsoi, että tekijänoikeutta on rikottu.

7,4 miljoonan dollarin korvausvaade tippui kesällä viiteen miljoonaan, ja Thicke ja Williams ovat valittaneet tuomiosta. Musiikkiteollisuudessa kopioimisesta voi todistetusti saada valtavat sakot, mutta verkkomaailmassa pelataan eri säännöillä. Hyvin harvaa asiaa voi suojata.

”Idea ei saa suojaa, toimintatapa ei saa suojaa, resepti ei saa suojaa”, digitaalisiin startupeihin erikoistunut juristi Markus Myhrberg luettelee.

Juridiikka ei edes tunne ideavarkautta. Lakiteknisesti kopiointi on monimutkainen asia. Kokonaisuutta kutsutaan immateriaalioikeuksiksi eli intellectual property rights (IPR), joista startupien kohdalla puhutaan lähinnä tekijänoikeudesta, patenttioikeudesta ja tavaramerkkioikeudesta. Teknologisia ratkaisuja, kuten koodin voi yrittää suojata, mutta sekään ei turvaa vielä mitään. Samaan lopputulokseen voi helposti päästä erilaisin keinoin.

”Monesti omasta digitaalisesta tuotteesta löytyy aika vähän patentoitavaa. Tai patentti on niin kapea, ettei se suojaa lopputulosta.”

Kun teknologinen keksintö sitten tulee julkiseksi, kilpailijat näkevät, miten se on tehty. Ne voivat päästä samaan lopputulokseen eri tavalla. Käyttäjän kannalta ei ole väliä, millaisella koodinpätkällä palvelu on tehty. Kunhan se toimii.

Toinen asia on tekijänoikeussuojaus. Startup voi suojata nimen ja visuaalisen ilmeen – peliyhtiöt voivat suojata ääniä, juonen ja hahmoja.

”Mutta kyse on vain yksittäisistä elementeistä”, Myhrberg sanoo.

Esimerkiksi pelifirma Rovio käyttää paljon rahaa siivotakseen klooneja, ja se on jopa yrittänyt suojata angry-sanan käyttämisen. Kloonisotaa ei voi voittaa; Roviolla on käynnissä useita kymmeniä tavaramerkkioikeudenkäyntejä ja väittelymenettelyjä. Valtaosa kopioista syntyy Kiinassa, josta yritysten on monia muita maita vaikeampi saada oikeutta. Startup-yrityksille oman tuotteen suojaaminen on vaikeaa senkin takia, että se on kallista. Yksi patentointi Yhdysvalloissa maksaa 10 000 dollaria, eikä se vielä takaa mitään.

”Pitää olla resursseja patentin suojaamiseen ja puolustamiseen. Jos joku haluaa tehdä tietyn saman jutun pieneltä suomalaiselta startupilta, sen puolustaminen on erittäin haastavaa. Aluksi voi lähetellä kieltokirjeitä ja viime kädessä haastaa oikeuteen.”

Ja siihen harva haluaa lähteä: patenttikiistat voivat maksaa 2–3 miljoonaa ja väännöt voivat kestää vuosia. Vaikka startupeilla olisikin varaa, siihen harvoin on aikaa. Startup ei voi jäädä kinastelemaan yhdestä patentista, kun pitäisi laittaa resursseja tuotteen kehittämiseen.

Jos startupilla on jotain oikeasti kiinnostavaa teknologiaa, lähes poikkeuksetta isot firmat, kuten Apple tai Google, ovat käyneet ostamassa sen.

Pitäisikö suomalaisten startupien vain unohtaa patentit ja tekijänoikeussuojaukset? Ei täysin, Myhrberg sanoo. Hänen mukaansa suomalaiset startupit eivät pohdi immateriaalioikeusasioita riittävästi.

”IPR-strategia kuulostaa rankalta, mutta startupilla pitää olla jonkinlainen käsitys siitä, mitä suojattavaa itsellä on – miten aikoo käyttää ja puolustaa niitä.”

Lähtöoletus kun on, että varmasti joku lähtee jossain vaiheessa kopioimaan. Myhrbergin mukaan usein startupeilla on puutteelliset tiedot siitä, mitä voi suojata. Esimerkiksi tekijänoikeuden oletetaan suojaavan paljon sellaista, mihin se ei yllä.

”Usein lähdetään tekemään tekemisen innosta ja unohdetaan tämä puoli. Vain noin kymmenen prosenttia tekee bisneksenä. Jotkut ovat niin innoissaan oman idean kanssa, että unohtavat asian. Paljon olisi vielä tekemistä.”

Patentti- ja rekisterihallituksen vuosi sitten suomalaisille startupeille suuntaamassa kyselyssä valtaosa (73 prosenttia) piti epätodennäköisenä, että joku kopioi oman palvelun tai ratkaisun. Suojaamista Myhrberg vertaa maa-alueen miinoittamiseen. Se kasvattaa suojapiiriä.

”Jos tiedät, että neliökilometrin alueella on sata miinaa, et tule alueelle. Käytännön neuvo on se, että pitää näyttää isommalta kuin on. Pitää sanoa, että omistamme konseptin ja että meillä on kaikki oikeudet, suojaukset, niitä ja näitä kumppaneita.”

Tietenkin isot Googlen kokoiset toimijat pystyvät nopeasti tarkistamaan startupin suojaukset, mutta ainakin köyhimmät kopioitsijat pysyvät kaukana.

Klooneja vastaan kamppailu vaikuttaa Don Quijoten turhalta tuulimyllytaistelulta. On olemassa yksi keino, joka on kaikkia muita tehokkaampi.

”Paras keino suojata on kasvaa niin isoksi, että kaikki haluavat käyttää sinun palveluasi”, Myhrberg sanoo.

Startup-maailmaa parodioivassa erinomaisessa Silicon Valley -tv-sarjassa on kohtaus TechCrunch Disrupt -teknologiatapahtumasta, jossa startup-yrittäjät esittelevät ideoitaan yleisölle. Yritysideat ovat yhdentekeviä, mutta jokaisen esittelijän mielestä oma idea on ”vallankumouksellinen” ja se tekee ”maailmasta paremman paikan”. Ja luonnollisesti jokainen on SoLoMo eli social, local ja mobile. (Ainoa ero on se, että jotkut ovat MoLoSo ja toiset LoSoMo).

Kohtaus romuttaa ajatuksen siitä, että startupeissa olisi kyse ainutlaatuisista ideoista. Vaikka monilla on vilpitön tarkoitus rakentaa jotain uutta, kasvuyrityksiä ajaa eteenpäin bisnes.

”Jopa idealistisin startup haluaa tehdä rahaa. Idean merkitys on vähäinen. Sen sijaan toteutus on kaikki kaikessa”, sanoo Juhani Mykkänen Wolt-startupista.

Wolt on vuosi sitten perustettu yritys, joka kehittää ruuan tilaamista ja maksamista älypuhelimella. Se nosti ensimmäisellä rahoituskierroksellaan 400 000 euroa ja tavoittelee seuraavaa vaihetta varten miljoonarahoitusta.

Woltin idea ei ole ainutlaatuinen: Applen laitteille on olemassa kymmeniä ruuantilaussovelluksia. Suomessakin on tunkua. Viime kesänä Berliinistä Helsinkiin tuli ravintolaruokien kotiinkuljetuspalvelu Foodora. Se toimittaa muun muassa Fafa’sin, Domon ja Fat Ramenin ruokia. Erot palveluiden ideoissa ovat minimaalisia.

”Mitä kauempana ihminen on skenestä, sitä useammin hän sanoo meille: tosi hyvä idea teillä”, Mykkänen sanoo.

Woltin idea on mahdollista kiteyttää yhteen Mykkäsen lauseeseen: ”pystyt älypuhelimella parilla pyyhkäisyllä saamaan safkaa.” Ei kuulosta kovin monimutkaiselta. Mykkänen myöntää sen. Wolt ei ole lähtenyt suojaamisrumbaan. Mykkänen näkee, että Woltilla on jotain arvokkaampaa kuin suojattavissa oleva tekninen algoritmi: palvelun käyttäjät. Näitä nimellä early adopters -kutsuttuja käyttäjiä Wolt on pyrkinyt sitouttamaan tuoreeseen palveluun: heidät pitäisi saada fanittamaan palvelua –  ja levittämään yhtiön ilosanomaa sosiaalisessa mediassa. Samalla tavoin kuten eräs Woltista Twitteriin lokakuun alussa päivittänyt: #wolt toimi loistavasti. Streetgastrot suoraan laivalle. Hienoa kun näkee reaaliajassa missä kuljettaja on tulossa, tämä early adopter kirjoitti ennen viestin päättäneitä kahta hauishymiötä. Sanansaattajat ovat kuin bändien faneista koostuva street team, joka liimailee tarroja lyhtypylväisiin.

”Early adopterit ovat hyvin valveutuneita ja tietoisia, mikä firman alkuperä on. Ihmiset antavat arvoa alkuperäisyydelle. Evankelioimisefektiä on vaikea kopioida.”

Siinä vaiheessa, kun ihmiset on saatu käyttäjiksi, ei ole väliä, mitä tekniikkaa palvelu käyttää. Kaikki käyttävät Googlea ja Facebookia, vaikka kilpailijoilla olisi parempi algoritmi.

Ja Mykkänen uskoo, että Woltin ideoita saatetaan kopioida. Se kuuluu pelin henkeen.

”Meidän tehtävämme on innovoida koko ajan uutta. Jos joku haluaa kopioida meitä, me olemme jo seuraavassa syklissä. Se, joka vain kopioi, ei saa koskaan meitä kiinni.”

Toisin kuin monet kilpailijat Wolt ei pyri laajentumaan holtittomasti, vaan hioo palveluaan niin, että se toimii mahdollisimman hyvin pienellä alueella, kuten Helsingin keskustassa. Toisaalta Wolt ei edes pystyisi kilpailemaan volyymillä. Yksi sen kilpailijoista Foodpanda sai keväällä 110 miljoonaa dollaria.

Amerikkalaisilla digiyrittäjillä on sanonta: ”Kannattaa vilkuilla taaksensa. Muuten saksalaiset tappavat sinut.”

Vuonna 2008 Groupon oli yksi nopeimmin kasvavista internetyrityksistä Yhdysvalloissa. Grouponin asiakkaat saavat käyttöönsä erikoistarjouksia – digiajan alennuskuponkeja. Kun yritys muutaman vuoden päästä pyrki laajentamaan Eurooppaan, se ei noin vain onnistunutkaan. Vanhan mantereen – myös Suomen – oli jo vallannut Groupon-klooni CityDeal.

Groupon olisi voinut aloittaa kamppailun markkinaosuuksista, mutta päätyi ostamaan kilpailijansa. Ostaja sai Grouponin osakkeita miljardilla eurolla.

CityDealin omistaja oli saksalainen yritys nimeltä Rocket Internet. Myös muut tässä jutussa esitellyt kloonit Bamarang ja Wimdu ovat sen yrityksiä. Foodpanda ja Foodora ovat puolestaan sen rahoittamia. Rocket Internet on berliiniläinen kloonitehdas, joka on tehnyt miljoonia kloonaamalla häikäilemättömästi toisia palveluita.

Kloonien hyökkäystä Rocket Internetissä johtaa toimitusjohtaja Oliwer Samwer. Lokakuussa 2011 Rocket Internetin työntekijät saivat häneltä sähköpostiinsa usean sivun mittaisen viestin otsikolla When is it time for blitzkrieg eli ”kun on salamasodan aika”. Toimitusjohtaja käytti natsi-Saksan armeijan termiä viestissä, jossa hän vaati alaisiltaan ”täyttä investointihyökkäystä”. Hän antoi eri mantereilla toimiville johtajilleen viikonlopun aikaa tehdä menestyssuunnitelma, jonka he ”allekirjoittaisivat verellään”. Heidän pitäisi tehdä maailmanhistorian hyökkäävin laajentumissuunnitelma.

”Olen internetin aggressiivisin mies tällä planeetalla. Kuolen voittaakseni ja odotan samaa teiltä!” Samwer uhosi.

Sotaa uhkuva natsiretoriikka pelästytti monet. Vaikka Oliver Samwer myöhemmin pyysi julkisuuteen vuotaneen sähköpostin sanavalintoja anteeksi, hän ei perääntynyt viestin sanomasta.

Oliver Samwer on Rocket Internetin moottori, mutta hän ei ole yksin. Yrityksessä on myös kaksi hänen veljeään – Marc ja Alexander. Euroopassa kasvua hakevien jenkki-startup-yrittäjien näkökulmasta Samwerin veljekset ovat kuin ilmestyskirjan kolme ratsastajaa, jotka pyyhkivät kaiken tieltään eikä kukaan ole turvassa.

Saksalaisveljekset kasvoivat Kölnissä perheessä, jossa molemmat vanhemmat olivat juristeja. Heidän kodissaan pyöri jatkuvasti vanhempien asiakkaina olevia yrittäjiä, ja pojat kiinnostuivat yrittämisestä. Jo ennen yliopisto-opintoja he ihailivat Ryanairin ja Virgin Companyn perustajia ja haaveilivat omasta laiva- tai lentokoneyhtiöstä, mutta koulupojat arvelivat, että heillä ei olisi sellaisiin ikinä varaa. Sitten tuli internet, joka muutti kaiken.

Marc, vanhin veljeksistä, opiskeli Kölnin yliopistossa lakia, keskimmäinen Oliver kävi eliittikoulua nimeltä WHU ja kuopus Alexander valmistui sekä Oxfordista että Harvardista.

Kesällä 1998 Oliver vietti WHU:n projektin vuoksi kuukausia Piilaaksossa. Hän haastatteli satoja teknologiayrittäjiä kirjaa varten – ja rakastui startup-yrittäjiin.

”Kun näet amerikkalaisia yrittäjiä, haluat tulla heidän kaltaisekseen. Haluat tulla heiksi”, hän sanoi teknologiajulkaisun Inc. haastattelussa 2012.

Ja tavallaan hänestä tulikin. Jo vuonna 1999 veljekset perustivat Saksassa yrityksen nimeltä Alando, saksalaisen eBay-kloonin, jossa he myivät aluksi lapsuuden lelujaan (Alex myi junasetin, Marc rullaluistimet ja Oliver kolikoita). Ajoitus oli täydellinen – eBay oli tulossa Eurooppaan, ja se osti Alandon sadan päivän sisällä noin 40 miljoonalla eurolla. Veljeksistä tuli Saksan ensimmäiset internetmiljonäärit.

Veljeksillä on selvä työnjako: Oliver Samwer on yhtiön kasvot ja Marc ja Alexander toimivat taustalla. Oliver antaa kaikki yhtiön haastattelut; tosin hänkin ottaa toimittajia vastaan harvoin. (Imagen haastattelusta hän kieltäytyi.) Wired-lehden viime elokuussa Euroopan vaikutusvaltaisimmaksi teknologia-alan ihmiseksi rankkaamaa Oliver Samweria kuvataan erikoiseksi hahmoksi. Der Spiegelin haastattelun aikana hän lyö vaimollensa luurin korvaan ja toisinaan hän pompottelee ja uhkailee toimittajia. Lähes kaikissa antamissaan haastatteluissa hän sanoo rakastavansa vauhtia: hän soittaa päivässä satoja puheluita ja lähettää saman verran sähköposteja, yleensä yöaikaan. Kiirettä kuvaa hyvin se, että hän ei vietä missään maassa kahdeksaa tuntia kauempaa. (Hän varaa usein kaksi lippua eri reiteille, sillä lentokoneet voivat myöhästellä.)

Hän vaatii samanlaista omistautumista myös alaisiltaan. Se on tuonut hänelle tietenkin maineen pelättynä kusipäänä, mutta kaikki eivät ole samaa mieltä. Toisten mielestä hän ei ole epäoikeudenmukainen, hän vain vaatii työntekijöiltä paljon. Rocket Internetin ylemmät johtajat työskentelevät säännöllisesti puoleenyöhön saakka.

Formula ykkösiä rakastava Oliver Samwer on nyt paalupaikalla, ja siellä hän aikoo pysyä.

”Häntä on mahdoton voittaa”, Concern-konsulttitoimiston perustaja Moritz Delbrück sanoi Samwerista Business Insider -lehdessä.

”Hän on muita kurinalaisempi, hän työskentelee muita kovemmin, eikä hän lopeta ennen kuin hän voittaa. Hän voittaa, jos se vain on jotenkin laillisesti mahdollista.”

Laillisesti voi tehdä monia asioita – varsinkin, jos on rahaa ja valtaa. Tämä on huomattu muillakin aloilla, esimerkiksi muotibisneksessä.

”Loputon kopiointi on tappanut suunnittelun”, sanoo Tuomas Laitinen, vaatesuunnittelun ja pukutaiteen lehtori Aalto-yliopistosta.

Hänen mukaansa muodissa ei ole enää tilaa luoville ideoille, vaan ainoastaan bisnekselle. Startup-maailmasta tuttu kloonaamiskulttuuri on arkea vaateteollisuudessa ja muotipuolella, eikä se Laitisen mukaan tee hyvää alalle.

Muotisuunnittelussa on aina ollut kyse vaikutteiden ottamisesta ja katukulttuurin hyödyntämisestä. Vielä 2000-luvulla alakulttuurien univormut muutettiin luksukseksi ja massamuodiksi, mutta ei enää. Laitisen mukaan kymmenessä vuodessa muodin kiertokulku on kiihtynyt entisestään. Kun aiemmin suunnittelijat tekivät kaksi mallistoa vuodessa, nyt niitä tehdään kymmenen.

”Muodista on tullut vaikutteiden kierrättämistä. Se on kissa, joka syö omaa häntäänsä. Enää ei hirveästi luoda uutta.”

Sen sijaan, että suunnittelijat keksisivät uutta, he käyttävät kaiken luovuutensa imagon rakentamiseen, konseptin suunnitteluun ja paketoimiseen.

”Kopiointi on vienyt painopisteen tekstiileihin. Nykyään tehdään esimerkiksi paljon brodeerauksia, joita massavalmistajan on mahdoton kopioida. Se on huono juttu. Käsillä on muodin kuolema sellaisena kuin se on aikanaan ollut.”

Suurimpia syyllisiä eivät kuitenkaan ole H&M, Cos, Zara tai muut halpavaateketjut, jotka saattavat huippumuodin massojen saataville. Niiden kopiointi on tavallaan rehellistä: kukaan ei oleta ostavansa henkkamaukasta alkuperäistä suunnittelua.

Sen sijaan isot huippumuotitalot ja luksusryhmittymät, kuten Gucci, Prada ja LVMH ovat muotibisneksen rocketinternetejä.

”Heillä on pohjattomat resurssit. Jos joku piruparka nuori suunnittelija Lontoosta tai Helsingistä keksii jotain uutta, isot talot voivat suoraan ottaa sen nimiinsä. Se tuutataan valtavan mainoskoneiston kautta isoksi jutuksi. Se on nopeasti loppuunkaluttu.”

Jos suunnittelijalle käy hyvin, hänet saatetaan napata palkkalistoille. Mutta kukaan alalla oleva ei uskalla kritisoida kopiontitoimintaa. Väärinkäytökset vaietaan kuoliaaksi.

Vaatesuunnittelussa on kyllä epävirallinen copyright-sääntö, jonka mukaan vaatteesta pitää muuttaa vähintään kolme asiaa.

”Käytännössä se ei pidä paikkansa. Valokopiotouhua”, Laitinen sanoo.

Lista niistä tunnetuista yhdysvaltalaispalveluista, joista Samwerin veljekset ovat tehneet kopion tai investoineet sellaiseen on pitkä: Youtube (saksalaisten versio MyVideo), Twitter (Frazr) ja Facebook (StudiVZ), Birchbox (Glossybox), Pinterest (Pinspire), Uber (EasyTaxi), Zappos (Zalando)…

Kaikki yrityksen kloonit eivät menesty, mutta riittävän moni on kannattanut. Idea on ollut kopioida valmis bisnesmalli ja viedä se sellaisenaan paikkaan, jossa digitaalinen talous on ollut vasta syntymässä, kuten Saksaan, Italiaan tai Brasiliaan. Tällä hetkellä Rocket Internet kasvaa nopeiten Etelä-Aasiassa, jonne se tuo tällä hetkellä neljä startupia vuodessa.

Kun ”alkuperäinen” yhtiö on laajentamassa uusille markkina-aluille, se ei onnistu, koska Samwerien kloonit ovat jo vakiinnuttaneet asemansa. Ainoa keino on kamppailla tai ostaa kilpailija tieltä. Rocket Internetin valtti on vauhti. Sen jälkeen, kun yritys on analysoinut ja löytänyt sopivan markkinan toisaalla olemassa olevalle palvelulle, kopiointipäätös tehdään nopeimmillaan tunneissa. Ensimmäinen versio palvelusta on pystyssä jo kuukauden sisällä. Yritys voi palkata kerralla jopa 50 ihmistä. Päätöksiä tehdään nopeasti, mutta ei holtittomasti. Rocket Internetin yritysten onnistumisprosenttia 70–80 pidetään ällistyttävän hyvänä. Strategia tosiaankin muistuttaa Oliver Samwerin sanoin ”salamasotaa”.

Toki kopioita syntyisi ilman Rocket Internetin kaltaista härskiä peluriakin. Kaikilla teknologia-alan messuilla lanseerataan lukuisia kehon toimintoja mittaavia laitteita ja sovelluksia, ja taksin tai ruuan tai tavaran tilaamiseen käytettäviä sovelluksia syntyy koko ajan. Ja miksei syntyisi: juuri ne saavat isoimmat rahoitukset.

Startupit muistuttavat toisiaan, koska ne kilpailevat samoista miljoonapoteista. Omaperäisiä ideoita ei välttämättä noteerata lainkaan, sillä kaikkien – niin sijoittajien kuin yrittäjienkin – huomio on rajattu.

Se kertoo siitä, että teknologia-alan markkinat ovat tällä hetkellä häiriintyneet, väittää startup-yritysten kanssa vuosikausia toiminut Tanu-Matti Tuominen. Hän oli perustamassa jo vuonna 1988 Suomen ensimmäistä uusmediayhtiötä nimeltä Tietovalta ja on sittemmin toiminut bisnesenkelinä ja yrityskehittäjänä sekä ollut mukana perustamassa kymmeniä media- ja it-alan yrityksiä. Tämän päivän startup-huumaa hän kutsuu ohimeneväksi ilmiöksi.

”Ihan samaa tavaraa kuin millenium-ajan teknologiakuplassa.”

Sijoitettavan rahan määrä on muutaman viime vuoden aikana lisääntynyt radikaalisti. Tuominen arvioi, että se on vähintään kymmenkertaistunut. Syyskuussa Vanity Fair -lehti arvioi laajassa artikkelissaan, että jopa Piilaakson suunnaton teknologiakupla on pian puhkeamassa.

Yksi mittari on niin sanottujen yksisarvisten – eli yli miljardin arvoisten yksityisten räjähdysmäisesti kasvavien yhtiöiden – radikaali lisääntyminen.

Koska yhdysvaltalaiset teknologiapuolen yritykset ovat liian kalliita, pääomasijoittajat ovat tulleet Eurooppaan ja Suomeen, joissa on edullisempaa tehdä kauppaa. Pääomarahastot toimivat omalla logiikalla. Esimerkiksi suomalaiset pelifirmat ovat saaneet isoja rahoituksia, koska teknologiarahastolla kuuluu olla ”joku suomipelifirma”. Tuomisen mukaan nyt eletään sellaista vaihetta, että rahastoilla on kiire tehdä sijoituksia ennen kuin rahastot vanhentuvat ja kupla puhkeaa.

”Nyt käytetään viimeisiä rahoja. Korttipelin loppuvaiheessa panokset kasvavat. Kyse on pääomasijoituspokerista. Yrittäjät, jotka sattumalta osuvat sellaiseen sykliin, jossa oma tuote ja firma ovat haluttua tavaraa, voivat voittaa. Sijoittajat veikkaavat startupeja kuin ravihevosia, heittelevät rinkiin rahaa. Näen sen turhauttavana.”

Startup-maailma on erityisesti oikopolkujen etsijöiden pelikenttä. Siellä kopioitsijat menestyvät.

”Ei ole väliä mitä tekee, kunhan tekee. Opportunistit näkevät digimarkkinat menekkitavarana. Menestystä ja menestymisen merkkejä arvostetaan enemmän kuin itse asiaa.”

Erityisesti teknologiapuolen startupit hakevat ”lyhyttä peliä” – ne vain yrittävät saada firman nopeasti myytyä. Ja on nopeampi kopioida kuin tehdä itse. Tuomisen mukaan kupla konkretisoituu, kun astuu startup-tapahtuma Slushiin.

”Slush on opportunistien kokoontumisajot. 97 prosenttia startupeista ovat toistensa kopioita, ja vain kolmella prosentilla on oikea keksintö, halu tehdä korkeammasta arvosta.”

Pääomarahoituspokerin rinnalla Rocket Internetin toiminta vaikuttaa pragmaattiselta. Firma kloonaa vain sellaisia yrityksiä, joissa on kasvupotentiaalia. Se panee pyörät pyörimään saksalaisella tehokkuudella. Se myös pelaa täysin samoilla säännöillä kuin muut. Pelillä on nimikin: kapitalismi.

Rocket Internetin designkauppasivusto Bamarang ehti levitä 12 maahan ennen kuin se lopetti toimintansa puolen vuoden jälkeen kesäkuussa 2012. Fab-yrityksen, jonka palvelun ulkoasun ja jopa osan teksteistä Bamarang oli kopioinut, toimitusjohtaja Jason Goldberg riemuitsi voitosta Bloombergin haastattelussa kesäkuussa 2012.

”Suoraan sanottuna Samwerien rakettimalli ei toimi designissa. Tässä kyse on tunteista, ei rahan perässä juoksemisesta.”

Fab ei kuitenkaan voittanut siksi, että se olisi ollut alkuperäinen ja autenttisempi, vaan siksi, että se alkoi pelata Rocket Internetin asein. Pian sen jälkeen, kun Bamarang aloitti, Fab tuli Eurooppaan aggressiivisesti. Yritys myös teki asiakkailleen ja kumppaneilleen selväksi, millaisesta toimijasta Bamarangissa on kyse. Fab mustamaalasi Bamarangin, antoi ymmärtää, että se käyttää kyseenalaisia keinoja. Ironista on se, että ilman Bamarangia Fab ei olisi tehnyt Euroopan-invaasiota yhtä ärhäkkäästi eikä se olisi kasvanut yhtä nopeasti.

Samwerin veljekset eivät jääneet märehtimään tappiota. He tuntevat startup-maailman lainalaisuudet: jos kasvua ei synny tarpeeksi, startupille kannattaa antaa pikainen eutanasia ja suunnata energia ja resurssit toisaalle. Niin Rocket Internet teki: kaikki Bamarangin työntekijät siirrettiin tekemään palvelua nimeltä Westwing, joka on klooni sisustuskauppa OneKingsLanesta. Tämän vuoden alussa Westwingin arvo oli jo 450 miljoonaa euroa.

Rocket Internetillä on tällä hetkellä 33 000 työntekijää 30 yrityksessä 110 maassa, ja toimitusjohtaja Oliver Samwerin visiossa yrityksellä on kymmenen vuoden päästä 250 000 työntekijää.

Startup-maailmassa ja Formula 1:ssä – siinä Oliver Samwerin lempiurheilulajissa – on paljon samaa. Kummassakaan ei jaeta tyylipisteitä eikä kisaa voiteta omaperäisyydellä. Ainoa asia, joka ratkaisee, on vauhti. ■

Juttua korjattu 14.12. kello 12.37. Tanu-Matti tuominen “perusti” muutettiin muotoon “oli perustamassa”.