Apu

Kissat katkaisivat sairastelukierteen



Kissat katkaisivat sairastelukierteen

Elämämme oli kuin kiinalainen kidutusmenetelmä, sipoolaisäiti kertoo. Vuosikausia hän valvoi, lääkitsi ja kuskasi vuoron perään kahta astmaista taaperoa sairaalaan. Yksi kissa muutti kaiken.
Teksti Eve Hietamies

Sipoolaisen omakotitalon pihalla haukkuu Jade-niminen koira, ja keittiössä kaksi kissaa odottelee pää kallellaan ruokaa. 46-vuotias Virpi kertoo naureskellen kutsuvansa kissoja nimillä Harmi Ykkönen ja Harmi Kakkonen.

Nauru perheessä oli kortilla vuosien ajan.

Perheeseen syntyi poika vuonna 1996 ja tyttö kolme vuotta myöhemmin. Sairaalakierre alkoi ensimmäisen vauvan ensimmäisen kuukauden aikana, kun lapsi sairastui pahaan flunssakierteeseen. Kolmannella kuukaudella tuli diagnoosi infektio- ja baby-astmasta. Allergiaa ei todettu.

Allergia- ja astmaperheille suositeltiin pölysaneerausta. Perhe sai määräyksen luopua kasveista, matoista, hajuvesistä ja kemikaaleista. Jopa sohva oli vaihdettava nahkasohvaan, ja lapsen elinympäristön piti olla mahdollisimman kliininen. Astma ei lieventynyt, ja lääkärikäynneillä äiti luki rivien välistä moitteita: onko koti pölysaneerattu, ja osaatko antaa lääkkeet oikein?

– Minusta tuli hysteerinen siivooja. Ne vapaa-ajat, jotka lapsen nukkuessa olisi pitänyt käyttää lepäämiseen, käytin siivoamiseen. Yöt valvoin sairaan lapsen kanssa.

Sitten tapahtui jotain suurta, sillä yhteiskunnassa oli meneillään murros. Suomessa alettiin miettiä syitä allergian yleisyyteen. Ehkä kliinisyys olikin virhe?

– Kiinnitin huomioni siihen, että ystävän astmaattinen lapsi pärjäsi loistavasti perheen kissan kanssa. Hänellä oli vähemmän infektioita kuin meillä.

Heti ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen lääkärit käskivät perhettä luopumaan koirasta. Kun äiti viisi vuotta myöhemmin alkoi puhua siedätyshoidosta ja eläimen hankkimisesta, lääkärit kannustivat. Ensimmäisenä kotiin hankittiin kasveja, maljakoihin kukkia. Sitten poika sai kymmenvuotislahjaksi maatiaiskissa Pörrön.

Äiti huokaa, että on elämä ennen ja jälkeen Pörrön. Parin kuukauden kuluttua vanhemmat tajusivat, että lasten flunssat, korvatulehduskierteet, keuhkokuumeet ja astmakohtaukset olivat kissan ansiosta loppuneet. Ehjät yöt palasivat. Kaksi vuotta sitten perhe otti koiran, novascotiannoutajan eli tolleri Jaden. Kun Pörrö menehtyi, taloon muuttivat maalaiskissat, Harmit.

Lapset kasvoivat pärjääviksi nuoriksi, ovat nykyään astman peruslääkityksellä ja käyvät kontrolleissa puolen vuoden välein. Limoviikuna rehottaa olohuoneessa, ja karvamatot ovat palanneet lattioille.

– Haluan painottaa yhtä asiaa. Lapsilla oli astmadiagnoosit, ei allergioita, joten siksi oli helppoa ottaa eläimiä. Tilanne olisi toki ollut toinen, jos kummallakin olisi ollut myös eläinallergia.

lasten varhaisvuodet olivat yhtä taistelua. Poika oppi kävelemään yhdeksänkuukautisena, mutta pian äiti huomasi, että lapsi leikki vain kyljellään lattialla. Hän  oli suruissaan: lapsi on niin patalaiska, ettei halunnut edes seistä.

Oikeasti lapsi etsi keuhkoille vapaampaa tilaa.

– Vielä silloin en tajunnut, kuinka kokonaisvaltaisesti astma vaikutti elämään pienissäkin asioissa ja miten huonossa kunnossa pienet keuhkot olivat.

Kun poika alkoi saada keuhkokuumeita parin kuukauden väliajoin, äiti kokeili myös homeopaattisia hoitoja, joista tuli vielä pahempaa takapakkia.

Kaikesta huolimatta vanhemmat alkoi miettiä toista lasta, sillä lääkäreiden mukaan oli häviävän pieni mahdollisuus saada toinen astmalapsi.

Tyttövauvalla todettiin alle kahden kuukauden ikäisenä vielä pahempi astma kuin kolmivuotiaalla veljellään. Allergiatestit olivat puhtaat.

Tytön korvat putkitettiin kahdeksan kertaa. Sitten leikattiin nielu- ja kitarisat sekä sondeerattiin silmät eli tehtiin kyyneltieputkitus. Oli angiinakierrettä ja virustauteja. Välillä lapsi oli sairaalan eristyksessä rotaviruksen vuoksi, välillä teho-osastohoidossa RS-viruksen takia. Tytär söi 28 antibiottikuuria ennen kaksivuotisjuhliaan. Pojan kuureja äiti ei laskenut.

Koska ystävillä ei ollut lapsia, heidän oli vaikeaa ymmärtää tilannetta. Myös lapset poikkesivat ikäisistään, sillä astmalapsi ei jaksa keskittyä, innostua eikä ole samalla tavalla leikkisä ja pirteä kuin muut. Silti äiti laittoi lapset tarhaan, koska ajatteli sen nostavan vastustuskykyä. Tarha antoi perheelle täyden tukensa.

– Aina kun olin sairaan lapsen kanssa kotona, ajattelin, että töissä ollaan vihaisia. Ja kun olin töissä, ajattelin, että kotona ollaan vihaisia. Vuosia tunsin olevani koko ajan väärässä paikassa.

Ensiapu astmakohtaukseen oli sähköllä toimiva Spira-laite, joka muuttaa nestemäisen lääkkeen tehokkaaksi lääkesumuksi. Spiraan annosteltiin keuhkoputkia avaavaa lääkettä 0,1 millilitran tarkkuudella. Jos annosteli väärin, lapsi sai rytmihäiriöitä. Piti siis olla tarkka.

– Seisoin öisin keittiössä ja hakkasin poskiani, että heräisin annostelemaan lääkkeen oikein. Joskus heitin annoksen kerta toisensa jälkeen pois, kunnes olin varma.

– Lapset rimpuilivat laitteen maskille. Oli otettava syliin, pidettävä pakolla kiinni ja painettava maskia kasvoille.

Lapset saivat toistuvia kurkunpääntulehduksia. Vaivaan auttaa viileä ilma, joten äiti vietti öitään avoimen ikkunan edessä vilttiin kääritty lapsi sylissään.

– En herättänyt miestä, koska hän herää huonommin kuin minä, ja hänellä meni pitkään edes tajuta, kumpi lapsista piti lääkitä. Sitä paitsi olin jo hereillä. Öisin laskin lasten yskähdyksiä, ja kun alkoi tulla liian monta, lähdin tarkistamaan. Pahimmillaan tämä saattoi tapahtua viisi kertaa yössä – siis kummallakin lapsella. Elämä oli kuin kiinalainen kidutusmenetelmä. Juuri kun meinaat nukahtaa, joku repii taas hereille.

Jos mehujää ja Spira eivät auttaneet, seuraava etappi oli sairaala. Välillä tiet oli aurattu, välillä ei. Välillä äiti ajoi moottoritiellä sataaviittäkymppiä, välillä lumihangessa viittäkymppiä.

Allergia- ja astmasairaalassa oli aina vastassa uusi lääkäri.

– Istut siinä umpiuupuneena, ja lääkäri alkaa tentata, miten meni se ja se päivä. En muistanut edes eilistä! Koko ajan tunsin itseni huonoksi äidiksi, koska en osannut kertoa edes lapsen edellisen flunssan loppumispäivämäärää.

Sairaalayöt olivat kauheita. Hoitajat imivät lapsen keuhkoista nestettä, ja äiti käveli käytäviä kuunnellen kirkumista. Välillä hänkin joutui kiinnipitäjäksi, koska sairaalassa ei ollut öisin tarpeeksi henkilökuntaa.

– Isovanhemmat tulivat aamulla, ja lähdin töihin nukkumatta lähes yhtään. Lapset purkivat kiukkunsa ja kipunsa minuun. Edes kerran jonkun olisi pitänyt tajuta siirtää äiti naapurihuoneeseen nukkumaan.

Sitten saapui Pörrö. Ja kaikki oli sipoolaiskodissa kohta toisin.

Teksti: Eve Hietamies

Kuva: Toni Härkönen

LUE MYÖS:

Siedätyshoito auttaa allergiaan: http://www.apu.fi/artikkeli/siedatyshoito-auttaa-allergiaan

Julkaistu: 13.11.2014