Apu

Kirjailija Tuula-Liina Varis: Ymmärrän yhä paremmin, miksi sotien ajan naisista tuli tylyjä kasvattajia

Kirjailija Tuula-Liina Varis: Ymmärrän yhä paremmin, miksi sotien ajan naisista tuli tylyjä kasvattajia
Kirjailija Tuula-Liina Variksen uusin teos Sattunut syntymään kattaa elämän sota-ajan lapsuudesta nykyaikaan.
Kuvat Johanna Kokkola

Tuula-Liina Varis on kirjoittanut koko elämänsä: lehtijuttuja, kirjoja, kolumneja ja muita julkaisuja. Uusin teos Sattunut syntymään (WSOY) alkaa juuri syntymästä ja etenee häkellyttävän tarkkojen ja taidokkaasti kuvattujen muistojen kautta sota-ajan varhaislapsuudesta 1950-luvun jälleenrakennuksen ja 60-luvun opiskelijaradikalismin kautta nykyhetkeen asti.

Kertojana on tekijän alter ego Assi, vuoden 1942 nälkään ja epävarmuuteen kaksossiskonsa Essin kanssa syntynyt tyttö.

Onko tämä se tarina, joka on koko ajan odottanut kertomistaan?

– Oikeastaan ei, koska jo esikoisromaanini Maan päällä paikka yksi on (1999, WSOY) käsitteli lapsuutta ja päättyi orvoksi jäämiseen. Olen yrittänyt tavoittaa sen, miten vanhana näkee asiat toisin. Muistot muuttuvat ja terävöityvät, ja ihminen siirtyy lähemmäs kuolleita ja lapsuuttaan. Tässä mielessä elämä on soikio, se tekee lenkin, Varis naurahtaa.

Kuolema on kouriintuntuvan läsnä kasvutarinassa, kun siskokset menettävät molemmat vanhempansa. Äiti kuolee kivuliaaseen vatsasyöpään ja lempeä isä ampuu sitä ennen itsensä, kun ei kestä tilannetta.

Ei saa ajatella. Ei saa muistaa. Ei saa välittää.

16-vuotias Assi toimii kuten minkä tahansa ajan ja paikan nuori, jolla ei ole välineitä käsitellä liian varhaista ja suurta traumaa. Se on sysättävä syrjään ja keskityttävä mihin tahansa muuhun: ylioppilaskirjoituksiin, poikiin, runoihin, proosaan, tulevaisuuteen opinnoissa ja kaupungissa.

– Se on selviytysmismekanismi, mutta ainahan asiat palaavat jossain vaiheessa, Varis kuittaa.

Sattunut syntymään onkin tarina paitsi Assin ja Suomen muutoksesta myös selviytymisestä ja sisusta. Silti kuva 1940–1950-luvun lastenkasvatuksesta on jälkipolven silmin lähinnä masentavan ja kammottavan väliltä: fyysistä kuritustakin pahempaa jatkuvaa ivaamista, latistamista ja nolaamista.

– Täytyy muistaa, että silloin vanhemmat olivat eläneet kahden tai kolmenkin sodan (sisällis-, talvi- ja jatkosota) ajat. Karut kokemukset vaikuttivat etenkin naisiin, jotka olivat kotirintamalla yksin vastuussa kaikesta. Ymmärrän koko ajan paremmin, miksi heistä tuli aika tylyjä kasvattajia. Eikä kukaan silloin ihmetellyt, että lapsia ei kuunneltu, rohkaistu, halattu tai kehuttu – se oli ajan tapa, Varis muistuttaa.

Mainoksetkin tuuttasivat omanlaistaan viestiä

Ajan henki piirtyy myös autenttisista lehtisitaateista, joita Varis on poiminut ennen kaikkea Suomen Kuvalehden numeroista. Isänmaallinen paatos ja vasemmistoviha hälvenevät ymmärrettävästi rauhansopimuksen jälkeen, mutta omanlaistaan viestiä tuuttaavat mainoksetkin.

– Olen ollut pitkään kiinnostunut tuon ajan lehdistä ja halusin lainausten kautta kuvata poliittis-yhteiskunnallisten tapahtumien ohella sivuun jäänyttä arkea. Kuvaavaa on, että kun Kuvalehteen lopulta tuli Naisten nurkka -niminen palsta, siinä käsiteltiin tapoja miellyttää ja palvella miehiä, Varis hymähtää.

60-lukulaiseksi itsensä määrittelevä kirjailija myöntää, että sukupuolten tasa-arvo ei toiminut käytännössä samoin kuin opiskelijaliikkeessä. Murroksen merkitys oli silti suuri.

– Minulle oli todella vapauttavaa päästä maalaiskauppalan ahtaasta juoruilmapiiristä yliopistoon Turkuun, silloin maailma aukesi.

"Kirjailijalla on vain yksi lukija"

Tuula-Liina Varis toimi Kirjailijaliiton puheenjohtajana 2009–14 ja oli historian ensimmäinen (!) nainen tehtävässä. Millaisena hän näkee maan nykykirjallisuuden tilan ja etenkin suositun omaelämäkerrallisen autofiktion, jota on kritisoitu myös ”navankaivelukirjallisuudeksi”?

– Minusta jokainen kirja on tavallaan autofiktiota. Kirjailija on tekstissä sisällä, minä katsoo itseään maailmassa, elää maailmaa. Vladimir Nabokovin sanoin: ”Kirjailijalla on vain yksi lukija. Se on hän itse ja sadan vuoden päässä.”

Julkaistu: 3.5.2020
Kommentoi »