Apu

Hölösuuksi tunnustautuva kirjailija Tommi Kinnunen: "Tietysti minulla on myös salaisuuksia, joita en ole kirjoittanut kirjaan tai Twitteriin"

Hölösuuksi tunnustautuva kirjailija Tommi Kinnunen: "Tietysti minulla on myös salaisuuksia, joita en ole kirjoittanut kirjaan tai Twitteriin"
Tommi Kinnuselle kirjoittaminen on harrastus ja leikkiä. Sen takia hän haluaa työskennellä opettajana eikä vapaana kirjailijana.
Julkaistu: 17.9.2022

Tommi Kinnusen kaikki neljä edellistä romaania ovat valloittaneet niin kriitikot kuin lukijat. Nyt hän on kirjoittanut henkilökohtaisimman kirjansa ja ehtinyt pelätä, onko se vain itseterapiaa vai onko hän osannut tehdä henkilökohtaisesta yleistä.

Pimeät kuut -romaanin päähenkilö näet on opettaja kuten Tommikin, joka opettaa äidinkieltä Turun Luostarivuoren lyseon lukiossa. Hän on kirjoittanut kirjaansa synkkiä ajatuksia opettajan työstä. ­Erilaisia he kyllä ovat, sillä kirjan opettaja ei pidä lapsista. Tommi taas oppi kotonaan niin äidiltä kuin isältä hellyyttä ja välittämistä.

Kirjan opettaja on uupunut, kuten kirjailijakin on ollut, sillä Tommi sairastui työuupumukseen joulun alla. Myös kirjoittaminen loppui silloin kuin seinään.

Sairauslomalla Tommi oli kuukauden, koska työuupumus ei ole Kela-korvattava sairaus, vaan olisi pitänyt olla jokin toinen diagnoosi, kuten ahdistus tai masennus.

– En ollut ahdistunut tai masentunut. Minulla oli vain liikaa työtä! Elämästäni ei puutu mitään: minulla on mieluinen työ, perhe, ystäviä ja suku, johon on upeaa kuulua. Minun täytyy vain oppia olemaan tekemättä mitään, ja siinä olen ollut todella huono.

Pimeät kuut sijoittuu pohjoiseen ja 1940-luvulle. Miksi kerrot tuosta ajasta?

Kun muutin opiskelemaan Turkuun 1992, huomasin, että tarinat ja ympäristö, jotka olivat kasvattaneet minut, olivat siellä tuntemattomia.

Turkulaiset muistavat kaupungin palon 1827 kuin eilisen päivän, mutta hämmästyvät kuullessaan, että kotikyläni ­K­­uusamo poltettiin Lapin sodassa. Muutenkin sotien kuva painottuu suurten ­kaupunkien pommituksiin ja Karjalankannaksen taiste­luihin.

Haluan tehdä tunnetuksi synnyinseutuni tarinaa.

Kerrot, että olet sisälläsi yhä kuusamolainen. Miten se onnistuu Turussa?

Sisukkaalla työllä ja vahvalla kieltäymyksellä. Muutin Kuusamosta 19-vuotiaana ja olen asunut Turussa kauemmin kuin Kuusamossa.

Ehkä identiteettini alkaa jo olla kuusamolais-turkulainen, ja puhun Turun ­puolesta. Eroja kyllä on.

En ole elämässäni purjehtinut, ja kaikki turkulaiset purjehtivat. Myös metsäni on erilainen.

Kaipaan Kuusamoa, mutta en tiedä, kaipaanko oikeaa Kuusamoa, vai olenko luonut mieleeni myyttisen paikan, josta kirjoitan.

Länsisuomalaiset ovat erilaisia ihmisiä kuin itäsuomalaiset. Turun-vuosieni aikana kukaan ei ole tullut vielä spontaanisti kylään.

Lisäksi puhun tuntemattomille, ja hämäläinen puolisoni ja tyttäreni ihmettelevät, onko minun pakko puhua ­kaikkien kanssa.

Tuliko sinusta opettaja siksi, että viihdyit ­koulussa?

Viihdyin kyllä koulussa. Opettajiksi valikoituu niitä, jotka pärjäävät koulussa, mikä taas tarkoittaa sitä, ettei heillä ole ollut opiskeluongelmia kuten oppilailla voi olla.

Urani alussa minun oli myös vaikeaa ymmärtää, miksi joku ei lue kirjoja kuten itse olin aina lukenut. Olen erilainen ihminen ja opettaja kuin silloin. Nyt ­tiedän, että voin oppia oppilailta yhtä ­paljon kuin he minulta.

Esikoisromaanisi Neljäntienristeys 2014 oli kriitikoiden ylistämä läpimurto ja elää myös teatterissa ja oopperana. Miltä se tuntuu nyt?

Se oli onnenkantamoinen. Mietin, mikä tilanne olisi ollut, jos Helsingin Sanomien kritiikki olisi ollut ­kielteinen.

Tänään Neljäntien­risteyksestä tulisi ihan ­erinäköinen kirja.

Kirjailijalla pitäisi olla mahdollisuus kirjoittaa romaaninsa kymmenen vuoden kuluttua uudelleen.

Olet lunastanut paikkasi kirjailijana. Miksi olet opettaja etkä vapaa ­kirjailija?

Kirjoittaminen on minulle harrastus ja leikki. Kun kaikki on tehty ja minulla on omaa aikaa, alan luoda omia pieniä ­maailmojani.

Kirjoittaessani myös saan aikaiseksi lukuja, joissa ihmisten toiminta on motivoitunutta ja ymmärrettävää.

Opettajana en näe työni tuloksia, kun en voi tietää, mitä oppilaideni elämästä lopulta tulee.

Identiteettini on olla opettaja. Ehkä tilanne olisi toinen, jos olisin julkaissut esikoiseni parikymppisenä, mutta olin ­silloin nelikymppinen.

Nykyään vapaaksi kirjailijaksi ryhtyminen kaikuu enemmän mielessäni.

Kammoan kuitenkin ajatusta, että minun täytyisi ansaita rahat lainan­lyhennyksiin ja elämiseen vain ­kirjoittamalla.

Asut 150-vuotiaassa talossa, jota kunnostatte puolisosi kanssa, ja harrastat nikkarointia. Mistä siinä nautit?

Teimme juuri naapurin kanssa ulko­portaat. Niistä tuli hienot ja hieman ­koristeelliset.

Pääsen flow-tilaan, kun puu löytää muotonsa ja lopputulos näkyy heti.

Haaveilen myös, että kirjoittaisin ­kirjan, jonka päähenkilö olisi kotitaloni. Olen kerännyt sen historian, ja minulla on tiedot kaikista sen asukkaista. Sen rakennutti vanhuudenturvakseen 60-vuotias säätyläisnainen, joka ryhtyikin kauppiaaksi.

Kerro jokin salaisuutesi.

Olen hölösuu. Kaikki kaverini tietävät, ettei minulle kannata kertoa mitään. ­Tietysti minulla on salaisuuksia, joita en ole kirjoittanut kirjaan tai Twitteriin.

Mutta ne ovat niin syviä omaan elämääni liittyviä pohdintoja, etten halua puhua niistä kenellekään.

Tommi Kinnunen

  • Syntynyt: 15.6.1973 Kuusamossa.

  • Asuu: Turussa.

  • Perhe: puoliso, tytär, jackrussellinterrieri Noppa.

  • Harrastaa: kirjoittaminen, nikkarointi.

  • Ajankohtaista: ­romaani Pimeät kuut (WSOY).

Kommentoi »