Harvalle suomalaiselle dekkaristille povataan esikoisromaanin ilmestyessä kansainvälistä menestystä Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla. Satu Rämön Islantiin ja Suomeen sijoittuvan Hildur-romaanin kesäkuisessa kirja-arviossa näin kuitenkin tehtiin. Veikkaus osui oikeaan, sillä Hilduria on myyty jo 75 000 kappaletta. Se on paljon. Tavallisesti romaanien myyntiluvut ovat muutamasta sadasta muutamaan tuhanteen.

Hildurin käännösoikeuksia on myyty jo seitsemään maahan. Oikeudet tv-sarjaan osti suomalaisislantilainen tuotantoyhtiö.

Satu Rämö kertoo avoimesti, että hän rakensi kirjastaan tietoisesti mahdollisimman hyvin menestyvän. Hän ei pelkää puhua rahasta ja on koulutukseltaan ekonomi. Hän on asunut jo kuusitoista vuotta Islannissa, mutta on loppuvuonna ollut Suomessa markkinoimassa kirjaansa.

Mitä kaikkea Rämö teki rikosromaanissaan, jotta siitä tulisi mahdollisimman myyvä? Ensinnäkin hän kertoo suunnitelleensa Hildurista kolmiosaisen sarjan, jonka jokainen osa on luettavissa myös yksittäin. Päähenkilön Hildurin lapsuuteen liittyvä mysteeri saa ratkaisunsa vasta kolmannessa osassa. Trilogiaan hän päätyi kaupallisesta syystä. Kaunokirjallisuudessa kansainvälisen läpimurron voi tehdä yhdellä hittiromaanilla. Viihdekirjallisuus toimii toisin.

– Ainakaan suuret ulkomaiset kustantamot eivät välttämättä halua ostaa yksittäistä kirjaa. Jos kustantamo panostaa alkumarkkinointiin, he haluavat kirjalle myös jatkoa. Yhdellä dekkarilla ei tee kauheasti mitään.

Toinen strateginen veto Rämöltä oli palkata ulkomainen agentti jo ennen kuin kirja oli ilmestynyt suomeksi. Agentti saa provisiot myydyistä käännössopimuksista, mutta Rämö ei maksa hänelle tuntipalkkaa.

Agentti neuvottelee sekä kirjakäännöksistä ulkomailla että elokuva- ja televisio-ohjelmien oikeuksista.

Valinta osoittautui oikeaksi, sillä Hildur-kirjasarjan käännösoikeus myytiin Saksaan jo ennen kuin ensimmäinenkään teos ehti ilmestyä Suomessa. Nykyään Rämöllä on myös suomalainen agentti, joka edustaa häntä kotimaassa ja hoitaa kaikki Suomessa tehtävät kirjojen kustannussopimukset.

Satu Rämön esikoisromaanin sisälläkin on yksi kaupallistettu juttu. Eräs romaanin päähenkilöistä kutoo islantilaista villa­paitaa.

– Se oli ihan kummallinen juttu. Sain kirjailijaystävältäni vinkin, että juonessa olisi hyvä rakentaa jotain konkreettista kirjan aikana.

– Päätin, että yksi päähenkilöistä voisi neuloa villapaidan. Työskentelen samalla työhuoneella yrittäjän kanssa, joka neuloo villavaatteita islantilaisille. Hildur-villapaidan ohje oli hänen silloin vielä julkaisematon ohjeensa, jonka neulomisen vaiheet sisällytin tarinaan.

Seuraavaksi Rämö myi ideansa yhteisestä neulomiskirjasta suomalaiselle kustantamolle. Kirja ilmestyi suomeksi nimellä Siggan ja Satun islantilaiset villapaidat. Se myi loppuun Helsingin kirjamessuilla.

Rämö vaikuttaa onnistuvan kaikessa. Hän kertoo, että jotkut hänen aiemmin kirjoittamistaan kirjoistaan ovat kuitenkin flopanneet, vaikka ne olisivat olleet teoksina hyviä.

– Kukaan ei tiedä takuuvarmaa reseptiä menestykseen. Jos minä tietäisin, olisin tehnyt sen itse jo monta kertaa ja opettanut sitä muillekin kalliilla verkkokursseilla.

– Mukana on aina sattumaa. Saksalainen kustantamo oli esimerkiksi sattunut kaipaamaan sen tyylistä dekkarisarjaa, jota minä kirjoitan. Ei sellaista voi pakottaa tapahtumaan.

Rämö kertoo nauttivansa eniten kirjojen kirjoittamisesta, mutta niistä saatu raha on hidasta, eikä sitä välttämättä edes tule. Kirjojen kirjoittaminen kestää ja niiden menestys on lopulta sattumanvaraista. Siksi Rämö haluaa pitää kassavirran liikkeessä muilla töillä. Siis tehdä sisältöyhteistöitä, viestintää, koulutuksia ja vetää kesäisin ratsastusvaelluksia Islannin kauniissa maisemissa.

– Saan rahasta mielenrauhaa, joka säteilee myös kirjoittamiseen. Tällä tavalla minun ei tarvitse jatkuvasti ahdistua siitä, miten saan seuraavan kuun lyhennykset maksettua.

Pitäisikö taiteilijan pystyä elämään pelkästään taiteellaan? Siihen Rämöllä ei ole antaa yksiselitteistä vastausta.

– En miellä itseäni taiteilijaksi, vaan kulttuurialan yrittäjäksi. Siitä näkökulmasta katsottuna olen tottunut tekemään asioita, joita myös halutaan ostaa. Jos valmistaa jotain, mitä kovin moni ei halua ostaa, mistä sen rahan oikein pitäisi tulla?

Rämö kertoo ajattelevansa pragmaattisesti, koska hän on joutunut itsekin luopumaan monesta kivasta tekemisestä siksi, ettei se ole osoittautunut taloudellisesti kannattavaksi.

– Olen esimerkiksi työskennellyt hikipääomalla firmalle, jonka osakas olin omaa työpanostani vastaan. Vuoden työnteon jälkeen oli selvää, ettei yritys ala menestyä. Ei siinä voinut muuta kuin lopettaa.

Hän pyrkii omissa taidehankinnoissaan sijoittamaan omaehtoiseen taiteeseen ja arvostaa apurahajärjestelmää.

– Minusta on hienoa nähdä, millaisia projekteja vaikka joku Koneen Säätiö tukee. Niissä ei ole välttämättä minkäänlaisia liiketoimintamahdollisuuksia, mutta teosten sanoma ja kulttuurinen merkitys on tärkeä.

Rämö kokee olevansa ekonomin ja humanistin sekoitus. Opiskeluaikoina hän teki ekonomintutkinnon lisäksi myös kandin humanistisesta tiedekunnasta.

– Minusta oli valtavan mielenkiintoista oppia parikymppisenä siitä, miten esimerkiksi inflaatio syntyy. Kauppakorkean luentojen välissä kävin kotimaisen kirjallisuuden opinnoissa keskustelemassa intohimoisesti Minna Canthin varhaisesta tuotannosta. Silloin koin ristiriitaa siitä, etten ollut kiinnostunut vain yhdestä asiasta, mutta enää en.

Kirjailija kertoo, ettei hän missään nimessä halua leimautua ”joksikin rahalta haisevaksi kapitalistiksi”. Toisaalta hän pohtii, että tienasi ihminen sitten vähän tai paljon, on hyvä tehdä rauha sen kanssa, mitä menestys itselle tarkoittaa. Eri ammateissa on erilaiset tienaamismahdollisuudet.

– Myös ammattikunnan sisällä voi olla isoja tuloeroja riippuen siitä, miten sen tekee. Lääkäri voi työskennellä kunnan terveyskeskuksessa tai yksityisellä vastaanotolla. Itse painotan taloudellista menestystä, vaikka tietysti toivon, että työni olisi myös mahdollisimman kivaa.

Monet kirjailijat kirjoittavat leipätyönsä ohessa. Kirjailijaliiton tutkimuksessa vuonna 2018 reilu kolmannes eli 39 % vastaajista kertoi tekevänsä muita töitä voidakseen toteuttaa kutsumustaan kirjailijana. Vuonna 2017 kirjailijoiden mediaaniansio pelkästä kaunokirjallisesta työstä oli 2 294 euroa vuodessa.

Vaikka tuloa tulisi muustakin kuin kirjamyynnistä, kirjailijana tienaaminen on vaikeaa. Suomen Kirjailijaliiton vuoden 2017 tutkimuksessa kirjailijan keskimääräiset vuositulot olivat noin 11 000 euroa vuodessa. Tähän summaan oli laskettu kaikki kirjailijuudesta saadut tulot kirjamyynneistä, lainauskorvauksista, puhujapalkkioista sekä mahdollisesti saadut apurahat ja palkinnot.

Kirjailijaliiton vuoden 2019 selvityksen mukaan kirjailija sai jokaisesta myydystä kovakantisesta kirjasta keskimäärin 3,10 euroa kappaleelta. Kirjastolainauksista kirjailija saa tänä vuonna 31 senttiä lainausta kohden.

Viime vuosina äänikirjojen kuuntelu on yleistynyt. Niistä kirjailija saa keskimäärin 0,67 euroa kuuntelukertaa kohti. Se on noin viides­osa siitä, mitä kovakantisen kirjan myymisestä tienaisi. Monet kirjailijat pitävät korvausta liian pienenä. Rämön mielestä äänikirjamarkkina on tällä hetkellä uusi, ja siksi se on vielä vähän sekaisin. Hän uskoo, että äänikirjojen menestys tulee lopulta kääntymään myös kirjailijoiden voitoksi.

– Olen siinä mielessä jäävi puhumaan tästä, että teen kaupallisia yhteistöitä myös äänikirjapalveluiden kanssa. Äänikirjojen hyvä puoli kirjailijan kuitenkin kannalta on, että kirjan myyntiaika pitenee. Myyjän ja ostajan välissä on myös yksi portinvartija vähemmän kuin kivijalkaliikkeessä.

Tällä Rämö tarkoittaa sitä, että perinteisessä kirjakaupassa oikeastaan vain myyntiin otetut ja näyttävästi esillä olevat kovakantiset kirjat myyvät reilusti. Niidenkin myyntiaika loppuu noin puolessa vuodessa, kun kirjan sesonki on ohi.

Äänikirjapalvelut puolestaan suosittelevat kuuntelijalle kirjoja tämän mieltymysten mukaan. Niissä erilaisia kirjoja on aiempaa helpompi kokeilla. Sitä kautta monen kirjan myyntisesonki pitenee.

– En usko, että ihmiset, jotka ovat kuunnelleet kirjani, olisivat välttämättä ostaneet sitä kovakantisena. Itse ajattelen äänikirjoista saamani tulon kivana lisänä.

Rämö on elättänyt itsensä 16-vuotiaasta saakka itse. Hän teki yövuoroa lasivillatehtaassa ja keikkaa Toto-myyjänä raviradalla jo lukioikäisenä saadakseen lisätienestejä opintotukensa päälle. Tarve taloudelliseen turvallisuuteen jäi päälle.

– Raha ei tietenkään tuo onnea, mutta kyllä se edesauttaa mukavampaa elämää.