Kirjailija Riikka Pulkkinen: ”Yhteiskunnassa on meneillään ihmiskokeita lasten kustannuksella”
Kirjailija Riikka Pulkkinen nauroi makeasti itselleen, kun päätyi Seiska-lehteen Sanna Marinista otettuun salakuvaan ja häpeää aika ajoin nuorta ylimielisempää itseään.
Pelkään kuollakseni läheisten menettämistä.
Lapsuuteni sitkein haave oli tanssia. Harrastin balettia ja yleisurheilua. Olen miettinyt, olisiko tanssi sittenkin ollut se ensimmäinen haave. Nykyään harrastan street-lajeja, modernia afroa ja dancehallia.
Teini-iässä ihailin Suomen 95-jääkiekkojoukkueen maalivahtia Jarmo Myllystä.
Minuun jäi pysyvät jäljet, kun putosin hevosen selästä 12-vuotiaana ratsastusleirillä.
Kateellisena katson, kun joku saa tehtyä spagaatin aikuisena.
Viimeksi rakastuin puolisooni vuonna 2018, ja omiin lapsiini. Kuopus syntyi vuonna 2019. Tietysti rakastun myös uudestaan omiin lapsiini, kun he siirtyvät uusiin vaiheisiin. Jos olisin syntynyt nykyajan lapseksi, millaista elämäni olisi? Sitä olen pohtinut, kun olen kirjoittanut romaaniani Viimeinen yhteinen leikki, joka kuvaa osittain nykyajan lapsuutta. Romaanin teemoja ovat kasvatus ja kysymys siitä, miten parhaiten kulkea lasten vierellä. Pitääkö lapsia jalostaa tai koulia? Vai riittääkö, jos heidät opettaa tunnistamaan yhteisöllisyyden voiman?
Häpeän aika ajoin nuorta ylimielisempää itseäni.
Viimeksi nauroin makeasti itselleni, kun päädyin Seiska-lehteen Sanna Marinista otettuun salakuvaan. Se oli yksi julkisen elämäni huipennus.
Liikutuin kyyneliin vanhemman tyttäreni kevätjuhlassa.
Viimeksi kiljuin riemusta, kun tyttäreni tanssijoukkue voitti yhden kisan. En ollut paikalla, mutta kiljuin sisäisesti. Oikeaa kiljumista kiljuin, kun Suomen jääkiekkojoukkue voitti vuonna 2019 MM-kisat.
En aio koskaan antaa anteeksi sitä, että korona-ajan alussa tehtiin poliittinen päätös jättää lapsiperheet oman onnensa nojaan ja lapset ja nuoret vaille harrastusten ja lähiyhteisöjen tuomaa turvaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on myöhemmin todennut, että se oli virhe. Käsittelen uudessa romaanissani tätä vertauksen kautta ja haastan ihmiset pohtimaan, millaisia muita ihmiskokeita meillä on yhteiskunnassa meneillään lasten kustannuksella.
Pyydän anteeksi eräältä Johannalta, joka luki tanssisalin pukuhuoneessa Roberto Bolañoa, ja kysyin häneltä, että eikö tuo ole vähän pinnallista. Myöhemmin huomasin, että olin sekoittanut Bolañon toiseen kirjailijaan.
En enää nykyään suutu lapsilleni ihan yhtä usein kuin ennen.
Minun Jumalani on lempeä.
Nykyajan parhaita puolia on hassuttelu somessa tai vitsit puolituttujen kanssa.
Maahanmuuttajille haluan sanoa: Tervetuloa!
Jos lääkärini ehdottaisi minulle homeopatiaa, kävelisin ulos, mutta sitä ennen tarjoaisin hänelle lasillisen laimennettua mehua.
