Kirjailija Pirjo Tuominen: Historia tuo perspektiiviä

Se kuulostaa hassulta, mutta jostain syystä niin vain käy: romaanihenkilö alkaa vaatia, että hänen elämästään on kerrottava lisää. Suurin piirtein sillä tavalla syntyy kirjan jatko-osa, pohtii kirjailija Pirjo Tuominen, 81.

Hänen elämässään on ollut useita naishahmoja, jotka ovat halunneet, että heistä kirjoitetaan enemmän. Toisinaan myös palaute lukijoilta ja jopa kriitikoilta on sen suuntaista, että se kannustaa kirjoittamaan lisää.

– Kyllä siinä sellainen tietty prosessi syntyy, että haluaa seurata henkilön tulevia vaiheita. Ja kun itsellä on pitkä elämä takana, ainahan nämä jollain tavalla vertautuvat myös omaan elämään, Tuominen sanoo.

Hänet tunnetaan tuotteliaana kirjailijana, joka on kirjoittanut uransa aikana yli 40 romaania. Tuorein on Vallasrouva (Tammi 2020), joka jatkaa Opettajattaren (Tammi 2019) tarinaa. Päähenkilönä nähdään toimelias Rosa Örn, josta on tullut leskirouva.

Se on myös Tuomiselle tutuksi käynyt rooli. Hänen miehensä menehtyi viime vuonna.

– Lesken osa on jännä kokemus, ei pelkästään negatiivinen. Mutta vähän hämmentävää ihmissuhteen loppuminen on, hän sanoo.

Hänen lapsensa perheineen asuvat ulkomailla, Maltalla ja Sveitsissä. Tuominen kertoo, että jälkikasvu soittaa harva se päivä ja yhteydenpito on kaikin puolin vilkasta.

Tavallisesti Tuominen myös matkustelee ahkerasti, mutta nyt reissuja ei kannata edes suunnitella koronaviruksen takia.

Tuominen näkee koronaepidemian hyvänä pysähdyksenä

Tuominen kuuluu ikänsä puolesta koronaviruksen aiheuttaman taudin riskiryhmään. Hän sanoo kuitenkin nauttineensa kotona olosta. Hän ei pelkää koronaa – hän jopa haluaisi sairastaa taudin epidemian alkuvaiheessa ja selviytyä siitä – mutta hänet tekee surulliseksi ajatus siita, että siihen voi kuolla.

– Ihminen ei haluaisi luopua tulevaisuudestaan.

Yhteiskunnan kannalta Tuominen kuitenkin näkee koronaepidemian jopa terveellisenä pysähdyksenä. Hän ajattelee, että suomalaisten olisi hyvä oppia ymmärtämään, että kaikkea ei voi saada kerralla, nopeasti ja vaivatta. Liiasta minävoittoisuudesta pitäisi päästä eroon, ja nuorempien polvien olisi hyvä oppia, että ihminen ei ole kaikkivaltainen ja -voimainen.

– Sukupolveni sanoo helposti, että nykyajassa on niin paljon jonninjoutavaa menoa. Me opimme työn kautta saavuttamaan asioita. Myös siihen opittiin, ettemme itse pysty hallitsemaan kohtaloitamme. Oli voimia, joille oli vain alistuttava, hän kuvaa.

Poikkeustila vertautuu sota-aikaan

Tuominen sanoo vertaavansa tämänhetkistä poikkeustilaa sota-aikaan, eikä koronan aiheuttama yhteiskunnan hetkellinen hidastuminen tunnu hänestä niin kummalliselta. Pörssiromahduksiakin historia tuntee useita, ja aina kurssit ovat nousseet uudestaan ylöspäin. Historiallinen tarkastelu tuo Tuomisen mielestä perspektiiviä – myös koronan aiheuttamaan kriisiin.

Historiallisen romaanin kirjoittamisessa sen sijaan on omat rajoitteensa. Kirjailijan on huolehdittava pitkästä linjasta, ja suurinta tuskaa Tuominen kokee siitä, että materiaalia on aina liikaa.

Tällä hetkellä Tuominen ei kirjoita mitään, mutta juuri ennen kuin koronavirus komensi ikäihmiset koteihinsa, hän ehti jättää kustantajalle uuden kirjan raakileen.

– Täytyy sanoa, että 81-vuotiaaksi ihmiseksi olen toivoton.

– Minulle sanotaan usein, että et kai sinä nyt enää kirjoita. Vastaan, että kyllä, hartaista toiveistanne huolimatta.

Tavallisesti Tuominen kirjoittaa muutaman tunnin joka päivä. Poikkeus on kevät, jolloin puutarhanhoito alkaa kilpailla kirjailijan ajasta kirjoittamisen kanssa.