Jatka lausetta Mari Mörö: Viimeksi kiljuin riemusta... kun viime yönä pääsin taas hiihtämään. Hiihdin kaksi tuntia otsalampun valossa. Rakastan hiihtämistä. ­Mikkelin alueella on loistava latuverkosto.

Lapsuuteni sitkein haave oli olla terve, sillä sairastin vaikeaa astmaa ja allergiaa. Sen ajan rakennusmate­riaalit altistivat näille sairauksille. Olin koelapsi, jolla testattiin hollantilaisia lääkkeitä. Siitä tuli pitkä ja vaikea kierre. Kun näin äidin hädän, luulin, että kuolen, ja tajusin, että hän pelkää enemmän kuin minä. Isältä perityn huumorintajuni avulla varmaan selvisin.

Teini-iässä inhosin erityisesti tangosukupolven sentimentaalisuutta.

Jos elän yli satavuotiaaksi, siirryn punaiseen maitoon. Ja herään joka aamu tanssien.

Liikutun yleensä kyyneliin, kun ihmiset osoittavat hyvyyttä tällaisina kovina aikoina: tilanteissa, joissa ihmiset venyvät. Kun motiivina on hyvyys, ei itsekkyys, sen pitääkin liikuttaa.

Jos lääkärini ehdottaisi minulle homeopatiaa, menisin hierojalle.

Ystäväni ihmettelevät energisyyttäni. En voi asialle mitään. Energiataso ja temperamentti ovat kuin veriryhmä: valita et voi. Joskus olen jopa joutunut punnitsemaan ystävyyttä kuulemieni moitteiden vuoksi. Miksi minun täytyisi tuntea syyllisyyttä siitä, että teen joskus kolme kirjaa vuodessa, kun kollega tekee yhden kirjan joka kymmenes vuosi? Kenen vika se on? Laatua ei takaa nopeus eikä hitaus. Jokaisella on oma rytminsä kuten linnuilla. Tästä olen ­saanut kuulla kymmeniä vuosia, enää en välitä hittoakaan.

Suomen olisi jo aika luopua turkistarhauksesta. Monissa maissa on jo luovuttu.

Häpeän syvästi sitä, että ahneudella ei ole mitään rajaa. Ihmiset käyttävät esimerkiksi röyhkeästi hyväksi asemaansa saadakseen sen, mitä haluavat. Häpeän myös sitä, että lapsilta viedään asioita, esimerkiksi kouluilta kirjastot. Niissä asioissa sivistysvaltio tinkii, jopa isoissa kaupungeissa. Mikkelistä menivät kaikki sivukirjastot viime vuonna.

Jos olisin mies, elelisin herroiksi muina miehinä.

Minun Jumalani laittaa kaiken kiertoon. Maailman­kuvani on varmaan lähempänä hindulaisuutta kuin kristinuskoa.

Juuri nyt ottaa päähän polarisaatiota edistävä somekuohunta, mikä on useimmiten itsekästä ja tylsää hölynpölytystä. Yritän suunnata energiani oleellisiin asioihin.

Nykyajan parhaita puolia on se, että tarjolla on uskomattomat määrät tietoa ja mitä tahansa kirjallisuutta. Voi mennä vaikka Vatikaanin tai Harvardin kirjastoon, kun hankkii lisenssin. Kaikkialle ei feikkipöhinä ulotu.

Pelkään kuollakseni sitä, että typeryyteen ei keksitä ratkaisua.

Ilahdun aina, kun ­helmipöllö puputtaa lähimetsässä. Siitä käynnistyy kevät!