Apu

Kirjailija Katja Kallio: "Olen yli 40 vuotta pyrkinyt eroon maailmasta"


Kirjailija ja käsikirjoittaja Katja Kallio, 51, vajoaa tarinoiden maailmaan välillä niin syvälle, ettei se aina tee hänelle hyvää. Silti kirjat ja elokuvat kiehtovat häntä loputtomiin.
Kuvat Elsa Kallonen

Olin viisi, kun näin Kaunottaren ja kulkurin elokuvissa. Siihen aikaan elokuvia näki harvoin eikä koskaan uudestaan, koska ei ollut mitään tallenteita. Jouduin kehittämään keinoja pitääkseni elokuvan mielessäni elossa. Jatkoin yhdeksänvuotiaana, kun näin Sound of Musicin. Menin joka päivä koulun jälkeen mummin luokse kuuntelemaan elokuvan soundtrackia. Kuuntelin levyä, muistelin ja näyttelin elokuvan kohtaukset. Sound of Music oli paras ystäväni pitkään.

Elokuvat intohimona

Ajattelen elokuvien olevan romanssi, jonkinlainen syrjähyppy kirjallisuudesta, jonka kanssa olen onnellisesti naimisissa. Vaikka elokuvat ovat henkilökohtaisesti kuin ystäviä, ne ovat myös valtava jaettu kokemus.

On unelma-aikaa, kun menemme koko perhe yhdessä elokuviin. Muistamme, jos se liittyy johonkin juhlapyhään – ja seuraavina vuosina muistelemme, että silloin näimme sen ja sen elokuvan, silloin asiat olivat näin ja näin. Elokuvista tulee perheen yhteistä historiaa.

Yksinäisyys uhkaa, jos tarinoihin vajoaa liiaksi

Kasvoin äidin kanssa kahdestaan Turussa, totuin leikkimään ja viihtymään yksin. Meillä oli kaksio, ja minulla oma huone hyvin pienestä.

Olen yli 40 vuotta pyrkinyt eroon maailmasta, jonkinlaiseen tarinoiden maailmaan ja yksinäisyyteen. Se ei ole tehnyt minulle aina ollenkaan hyvää.

Olen harjoitellut pois yksinäisyydestä, olemaan ihmisten kanssa. Se kuulostaa kummalliselta, olenhan aina osannut olla ihmisten kanssa. Moni saattaa tunnistaa tunteen, että on ponnistus olla muiden ihmisten kanssa.

Kehoa ja mieltä ei voi erottaa

Olen miettinyt paljon mielikuvaharjoitteiden voimaa. Esimerkiksi historiallisen romaanin kirjailijana minun pitää pystyä kuvittelemaan, miltä jokin asia on tuntunut. Kun kirjoitin kylvettäjänaisesta, minun piti perehtyä siihen, miltä hiilihappokylpy tuntuu. Ostin vichypullon, kaadoin se vatiin, pistin käden kuplivaan veteen – ja kuvittelin loput.

Keho ja mieli ovat yhtä. Olin juuri Hangossa kirjoittamassa yksin, se oli tuottoisa viikko. Kirjoitin sodasta, nälästä ja vankileiristä. Kehoni luuli hetkittäin olevansa hädässä, sydän hakkasi ja jalat lakkasivat kantamasta. Keho ei aina erota todellisuutta kuvitelmasta.

Mieluiten nukun kymmenen tuntia yössä, mutta se on harvoin mahdollista. Valitettavasti herään helposti, jopa ilmavirtaan, jos joku kävelee äänettömästi ohitseni.

Fyysinen hyvinvointi tarkoittaa henkistä hyvinvointia

Balettia en voinut tanssia vuosiin polvivamman takia, mutta nyt olen jo monen vuoden ajan voinut käydä tunneilla. Paluusta balettiin alkoi myös kokonaisvaltainen itsestä huolehtiminen.

Onnellisuus ja hyvinvointi ovat minulle melko lailla sama asia. Nuorempana saatoin olla ihan euforisen onnellinen, vaikka olin sikaväsynyt, nälissäni ja särkylääkkeiden voimalla liikenteessä. 

Sibelius sanoi:  ”Ihmiset, joilla on hyvä mielikuvitus, pelkäävät pimeää.” Se pitää paikkansa.

Julkaistu: 8.11.2019