Image

Kirjailija Karin Smirnoff: "Pohjoinen on aina myyttinen suunta, yhtä lailla taiteessa kuin tosielämässäkin”

Kirjailija Karin Smirnoff: "Pohjoinen on aina myyttinen suunta, yhtä lailla taiteessa kuin tosielämässäkin”
Näin on myös ruotsalaisen kirjailijan Karin Smirnoffin, 56, romaanitrilogiassa, jonka ensimmäinen osa Lähdin veljen luo ilmestyi keväällä suomeksi Tammen kustantamana ja Outi Mennan kääntämänä.
Julkaistu: 6.9.2021

Romaanissa noin 35-vuotias Jana Kippo palaa synnyinseuduilleen Västerbottenin lääniin kuvitteelliseen Smålangeriin ja joutuu siellä kohtaamaan maaseudun nurjat puolet: koteihinsa kuolevat vanhukset, viinaan itsensä marinoineet aikamiespojat, kaiken sen väkivallan jota jokainen torppa on sisällään holvannut ja säteilee yhä. Tunnelma on makaaberi, mutta jotenkin merkillisen elämäniloinen. Tästä selvitään kyllä, ihmiset ajattelevat, vaikka eivät ole koskaan selvinneet.

Zoom-puhelun toisessa päässä olevan Smirnoffin koti näyttää olevan täynnä luonnollisen väristä puuta, avaruutta ja valoa.

Jos siis kirjani tunnelmassa on yhtäläisyyksiä suomalaisuuteen, se varmasti johtuu vain siitä, ettei elämä maaseudulla ole siellä kauhean erilaista kuin täällä. Yhteisöllisyyttä hyvässä ja pahassa, uskonnollisuutta, liikaa alkoholia, koti­väkivaltaa, sekavia sukulaissuhteita… Tämä on kaikki hyvin arkista loppujen lopuksi.
Karin Smirnoff

Täällä Suomessa monet ovat tunteneet olonsa kotoisaksi romaaniasi lukiessa ja verranneet sitä Timo K. Mukkaan. Sanooko hänen nimensä sinulle mitään?

”Olen kai kuullut sen joskus. Mitä hän on kirjoittanut? Maa on syntinen laulu? Eikö siitä tehty elokuva aikoinaan? En ole nähnyt sitä, enkä ole tainnut muutenkaan koskaan lukea yhtään suomalaista romaania, mikä on toki ikävää. Jos siis kirjani tunnelmassa on yhtäläisyyksiä suomalaisuuteen, se varmasti johtuu vain siitä, ettei elämä maaseudulla ole siellä kauhean erilaista kuin täällä. Yhteisöllisyyttä hyvässä ja pahassa, uskonnollisuutta, liikaa alkoholia, koti­väkivaltaa, sekavia sukulaissuhteita… Tämä on kaikki hyvin arkista loppujen lopuksi. En halua tulla tunnetuksi minkään maalaisgotiikan tekijänä.”

Romaanitrilogiasi päähenkilö on Jana Kippo, joka vaihtoehtojen ja muun tekemisen puutteessa alkaa laittaa asioita kuntoon lapsuusmaastoissaan omalla tavallaan. Olet silti kuvaillut häntä antisankariksi. Minusta hän on omalla tavallaan sankarillinen.

”Jana on antisankari, koska hän ei tee mitään sellaisia asioita, mitä sankarit yleensä tekevät. Eikä hänellä ole sankarin asennetta, ei hän pala halusta tehdä maailmaa paremmaksi. Mutta kun hänen eteensä tulee ongelmia, hän sitten hoitaa ne, kuten me kaikki teemme omassa elämässämme. Tykkään kovasti vanhan ajan action-elokuvista: sellaisissa joissa on Bruce Willisin tapainen jokamies, jolle koko leffa on kuin slalomrinne, joka täytyy pujotella läpi. Olen ottanut niistä oppia kirjoittamiseeni, haluan että kirjoissani tapahtuu jotakin koko ajan. Koska kirjoittaminen on aivan hirvittävän tylsää, lukeminen ei saa sitä olla. ”

Jana Kippo -trilogian ensimmäinen osa sijoittuu pieneen Smålangerin kuntaan. Onko se oikeasti olemassa?

”On ja ei. Esikuvana on tietty pieni kylä täällä Norrbottenissa Piitimessä, missä asun nykyisin. Mutta koska kaikki henkilöt ja heidän tekemisensä ovat keksittyjä, ei näin kylääkään ole varsinaisesti olemassa millään mielekkäällä tavalla. Aivan vastaavasti olen sirotellut Janan tarinan täyteen minulle tai ystävilleni tapahtuneita asioita, mutta kun teen niin, ne muuttuvat silloin mielikuvitukseksi. Fiktio valtaa kaiken, jonka kanssa se joutuu tekemisiin, se peittää todellisuuden näkyvistä.”

Lukemisessa aloittelijan virhe on samastaa kirjailija kirjan päähenkilöön, mutta tämän varmasti moni Jana Kippo -trilogian lukija tekee. Haittaako tämä sinua?

”Ei ollenkaan. Kun aloitin kirjoittaa Janasta, ryhdyin kirjoittamaan melkein itsestäni. En halunnut ryhtyä keneksikään muuksi, koska ajattelin ettei minusta vain ole siihen. Jotta voisin kirjoittaa esimerkiksi saamelaisista, minun pitäisi olla saamelainen itsekin. Minun vanhempani tosin eivät olleet uskonnollisia eivätkä todellakaan väkivaltaisia. Janassa on kai paljon minun lakonista huumoriani ja tapaa ottaa asiat sellaisina kuin ne tulevat. Me olemme molemmat myös hyvin kärsimättömiä ihmisiä, mikä varmasti näkyy minun kirjoissanikin, hyvässä ja pahassa. Lisäksi me molemmat olemme hyvin käytännönläheisiä, koska maaseudulla täytyy sitä olla.”

Halusin, että teksti virtaisi, eikä siinä olisi seassa mitään pilkkuja ikään kuin karikoina seassa. Mutta virkkeeni ovat hyvin lyhyitä, joten siis mistään tajunnanvirrasta ei ole kyse. Ihmisiä täytyy kannustaa ja yllyttää lukemaan, joten tapani kirjoittaa on suunniteltu heidän parhaakseen.
Karin Smirnoff

Ensimmäinen asia, johon lukija kiinnittää huomion kirjoissasi, on välimerkkien ja isojen kirjaimien puute. Siinä ei esiinny esimerkiksi kertaakaan Jana Kippo, vaan aina ”janakippo”. Miten olet päätynyt moiseen ratkaisuun?

”Halusin vain tallentaa romaaniin sen, kuinka ihmiset oikeasti puhuvat. Kun joku puhuu sinulle, ainakin täällä Norrbottenissa, et sinä kuule isoja kirjaimia hänen äänessään. Halusin, että teksti virtaisi, eikä siinä olisi seassa mitään pilkkuja ikään kuin karikoina seassa. Mutta virkkeeni ovat hyvin lyhyitä, joten siis mistään tajunnanvirrasta ei ole kyse. Ihmisiä täytyy kannustaa ja yllyttää lukemaan, joten tapani kirjoittaa on suunniteltu heidän parhaakseen.”

Julkaisit ensimmäisen kirjasi 54-vuotiaana. Miten siinä iässä tullaan esikoiskirjailijaksi?

”Hyvin helposti. Istuu alas ja alkaa kirjoittaa. Olin aikaisemmin yrittänyt tehdä romaania ja kirjoitellut runoja, mutta en sitten kuitenkaan kovin tosissani. Nyt menin Lundin yliopiston kirjoittajakurssille ja siellä annettiin tehtäväksi kirjoittaa. Joten kun olin bussissa matkalla tapaamaan veljeä, päätin aloittaa kirjoittamisen silloin, kun kerran piti saada tietyksi päivämääräksi valmista. Ja koska olin tosiaan matkalla veljeni luo, kirjoitin sen enempää ajattelematta ensimmäiseksi virkkeeksi: ”Lähdin veljeni luo”. En suunnitellut yhtään miten juonta kuljettaisin, sillä pelkäsin että jos tapahtumat eivät yllätä minua, ne eivät sitten yllätä lukijaakaan. Ajattelin saman tien, että jos jotain kiinnostaa mitä teen, kirjoitan sitten saman tien trilogian. Jotenkin ajattelin, että jos haluaa olla todellinen kirjailija, täytyy tehdä sellainen.”

Jana Kippo -trilogian ensimmäisestä osasta ollaan tekemässä myös televisiosarjaa. Osallistutko sen tekoprosessiin?

”En! Olen sanonut tekijöille, että jos heillä on kysymyksiä, vastaan niihin mielelläni kykyjeni mukaan. Mutta muuten koko juttu on minulle menneisyyttä, koska kirjoitan jo viidettä kirjaani. Kirjoitin romaanin jo vuonna 2017 lukijan pään sisällä olevalle televisiolle, enkä tiedä, miten omilla kyvyilläni pystyisin siihen mitään lisäämään. Haluan istua valmiin tuotoksen eteen popcornin kanssa ja nauttia siitä kuin ulkopuolinen. Tai itse asiassa, en edes pidä popcornista, mutta noinhan kai kuuluu sanoa.”

Teit toimittajan töitä liki vuosi­kymmenen ennen kuin ostit vuonna 2013 puurakentamiseen erikoistuneen Componenta Wood -yrityksen. Millä tavalla nämä kaikki erilaiset ammatit ovat vaikuttaneet kirjoittamiseesi?

"Kirjoitin artikkeleita metsäteollisuuden asiakaslehtiin, en siis todellakaan ollut mikään paljastuksia tekevä sankarijournalisti. Ne olivat kuolettavan tylsiä juttuja, tein niitä tiettyä tarkoitusta varten vailla sen kummempaa kunnianhimoa. Mutta metsäteollisuus alkoi itsessään vaikuttaa mukavalta alalta. Saa olla paljon ulkona luonnossa, tehdä töitä konkreettisten asioiden ja ennen kaikkea turhaa draamaa välttävien miesten kanssa – ja sitten voi kirjoittaa mielenkiintoisempia asioita kuin pelkkiä puffijuttuja. Pyöritettyäni vuosituhannen alussa kaksi vuotta katukeittiötä Hammenhögissa naisten kanssa päätin, etten koskaan enää tekisi mitään vastaavaa. Jokainen päivä oli aina jonkin sortin hässäkkä tai kriisi, jos ei muusta syystä, niin sitten ettei asiakkaita ollut, siis kriisien puute oli kriisi sekin."

Kerro jotakin työstäsi yrittäjänä. Minulla ei ole aavistustakaan mitä Componenta Wood tekee. Se on siis minulle aivan yhtä eksoottista kuin Jana Kiponkin edesottamukset.

"Työni Componenta Woodissa on kaikin puolin täysin päinvastaista kuin olla katu­keittiössä: rauhallista ja vähän ikävystyttävääkin, kuten työn on välillä hyväkin olla. Voi istua tilavassa, rauhallisessa ja ruoankäryttömässä toimistossa ratkomassa asioita, ottamassa vastaan tilauksia ja sellaista. Voi lähteä metsään kävelemään ikään kuin se kuuluisi työhön, vaikka ei kuulukaan. Se jättää voimia vapaa-ajallekin ja muistuttaa, että elämä on toisaalla. Minulla on kolme työntekijää, jotka viime ajat ovat itse asiassa pyörittäneet koko paikkaa, kun itse olen keskittynyt kirjoittamiseen. Firmani tekee kaikenlaisia puuosia ulkoterasseille, tolppia, ikkunaluukkuja, kaiteita. Miksi kysyt? Haluaisitko rakentaa terassin?"

Samuli Knuuti tekee kustannustoimittajan työtä WSOY:lle, johon kuuluu myös Tammi.

Keskustelija-palstalla puhutaan kuukauden mielenkiintoisimmista kulttuuriaiheista ja teoksista niiden tekijöiden kanssa.

Kommentoi »