Mondo

Kirjailija Juha Vakkuri: "Afrikassa vetoavaa on keskeneräisyys"


Juha Vakkuri oli Suomen tunnetuimpia ja ahkerimpia matkakirjailijoita. Mondo julkaisee erityisesti Afrikkaa kiertäneen ja siellä asuneen Vakkurin taannoisen haastattelun kirjailijan muistoa kunnioittaen.
Kuvat Päivi Ristell

Kirjailija Juha Vakkuri tunnettiin etenkin Afrikkaa käsitelleistä matkakirjoistaan mutta myös muusta, laaja-alaisesta kulttuurityöstäänkin. Mondo haastatteli häntä Kosmopoliitti-juttusarjaan vuonna 2013, ja juttu julkaistaan nyt uudelleen maaliskuussa 2019 edesmenneen Vakkurin muistoksi.

"Matkustaminen on kiinnostavampaa, kun matkasta tekee kirjaa", kirjailija Juha Vakkuri sanoo heti alkajaisiksi. "Kun tutkii matkalla jotain teemaa, jaksaa paremmin pitää silmät auki ja katselee ympäristöään tarkemmin."

Panee merkille esimerkiksi sen, että Zimbabwessa on inflaation seurauksena maailman kuluneimmat dollarin setelit. Tai, että suurten tuloerojen Windhoekissa Namibiassa on rikottuja pullonpohjia ja piikkilankaa omakotitalojen muurien päällä.

Nämä havainnot Vakkuri teki kerätessään materiaalia matkakirjaansa Afrikan ympäri.

Kirjassa Vakkuri pohtii eurooppalaisten vaikutusta maanosaan: mitä heidän valtakaudestaan on jäänyt jäljelle ja mitä afrikkalaiset ovat tehneet Afrikalle itsenäistymisten jälkeen. Teosta varten Vakkuri matkusti Afrikan rannikkoa 22 maan läpi Mauritaniasta Kapkaupunkiin ja lopulta itärannikon Djiboutiin. Reitin hän valitsi, koska eurooppalaiset saapuivat ensimmäisenä juuri Afrikan rannikolle.

Afrikka on Vakkurille tuttu maanosa. Hän on matkustellut alueella yli neljä vuosikymmentä ja julkaissut lukuisia Afrikkaa käsitteleviä teoksia. Osan vuodesta Vakkuri asuu Beninissä. Vuonna 2009 ilmestyneessä Afrikan poikki -kirjassa hän kuvasi 7000 kilometrin pituista matkaansa Afrikan halki maanosan leveimmästä kohdasta.

Teoksissaan Vakkuri on pohdiskeleva, analyyttinen, ilmiöiden taustoista kiinnostunut matkustaja. Hän miettii usein, miltä hänen toimintansa afrikkalaisille näyttää. Vakkuri lukee mielellään tietokirjaa maasta samalla kun matkustaa siellä. Häntä kiinnostaa enemmän kulttuuri kuin luonto, enemmän leijonankuvat kuin leijonat tai enemmän safarien vaikutus afrikkalaisten elintasoon kuin itse safarit.

Useasti töistään palkittu kirjailija Juha Vakkuri julkaisi niin tietokirjoja, runoutta, proosaa kuin näytelmiä.

Ensimmäisen kerran Juha Vakkuri saapui Afrikkaan vuonna 1971. Hän työskenteli tuolloin kaksi vuotta YK-tehtävissä Sambian pääkaupungissa Lusakassa.

"Henkinen maailma oli täysin siirtomaa-aikainen ja Lusaka täynnä valkoisia virkamiehiä. Nyttemmin valkoiset ovat käytännössä hävinneet sieltä", Vakkuri kertoo.

Afrikkalainen taide ja kulttuurihistoria kolahtivat kaksikymppiseen YK-virkailijaan saman tien. Etenkin afrikkalaisen taiteen muotokieli teki vaikutuksen.

"Se perustuu pitkään historiaan. Siinä ei ole mitään primitiivistä", hän korostaa.

Hän huomasi, että Sambiassa valitettavan iso osa afrikkalaisesta taideperinteestä oli hiipunut siirtomaaisäntien jäljiltä. ”Englantilaiset antoivat kuvan, että afrikkalaisten omaehtoisella kulttuurilla ei ollut mitään merkitystä eurooppalaisen kulttuurin rinnalla, ja siksi se tuhoutui."

Mutta taidetta tuli paljon rajan yli Sambian naapurivaltiosta Kongon demokraattisesta tasavallasta. "Kongon kuvataideperinne on aina ollut Afrikan rikkaimpia. Se sai säilyä vapaasti, koska belgialaisia ja lähetyssaarnaajia oli maassa liian vähän sen tuhoamiseen."

Vakkuri on myös jouduttanut afrikkalaisen kulttuurin vaikutusta suomalaiseen taiteeseen. Hän perusti vuosituhannen vaihteessa suomalais-afrikkalaisen kulttuurikeskuksen Villa Karon Grand-Popon kaupunkiin Beninin rannikolle.

Muutama sata suomalaista taiteilijaa on viettänyt siellä aikaa työskentelystipendillä. Jos suomalaisessa taiteessa törmää Afrikka-vaikutteisiin, lähde saattaa olla taiteilijan Villa Karo -ajoissa.

Viimeisen 40 vuoden aikana Afrikka on muuttunut. Sen Vakkuri huomasi kiertäessään rannikkoa. Hän pani merkille esimerkiksi, että Nairobissa kenialaiset nuoret ihailevat amerikkalaisia elokuvia ja pukeutuvat pillifarkkuihin. Kun Vakkuri kävi aikoinaan Kamerunissa, maassa ei ollut yhtään televisiokanavaa. Nyt niitä löytyi jo monta.

"Matka vahvisti näkemystäni siitä, että keskiluokan kehittyminen tulee ratkaisemaan Afrikan kehityksen ja sen vauhdin."

Afrikka on myös muuttunut turistiystävällisemmäksi. "Varsinkin Itä-Afrikkaan on tullut enemmän matkabisnestä. On maita, joille matkailu on todella merkittävä lisä kansantuloon kuten Senegal, Gambia, Etelä-Afrikka ja Kenia. Ja Tansania, koska siellä on Kilimanjaro."

Sellaisista maista Afrikan-matkailu kannattaa Vakkurin mielestä aloittaa. "Esimerkiksi Ghana on suhteellisen turvallinen ja demokraattinen, ja turisteille tarkoitetut palvelut toimivat siellä melko hyvin."

Keniassa ja Tansaniassa järjestetään hintavia mutta laadukkaita safareita. Siirtomaa-aikaista arkkitehtuuria löytyy rannikoiden vanhoista kaupungeista, kuten pastellitalojen täplittämästä namibialaisesta Lüderitzistä.

Togo ja Benin taas sopivat Vakkurin mielestä afrikkalaisesta kulttuurista kiinnostuneille. Ne ovat niin pieniä ja niin kaukana Euroopasta, ettei massaturismi ole tuhonnut alkuperäistä kulttuuria.

"Togossa on myös Afrikan paras tumma olut."

Jos aikoo matkailla viidakkoretkillä, Vakkuri kehottaa ottamaan mukaan muistikirjan ja kyniä. Viidakossa on niin kosteaa, että läppäri tuhoutuu helposti eikä sähköäkään ole kaikkialla helposti saatavilla.

Afrikassa kannattaa myös valmistautua tinkimään, sillä tinkiminen kuuluu tiiviisti monen sikäläisen maan kulttuuriin. Ulkomaalaisille ilmoitetaan yleensä korkeammat hinnat kuin paikallisille. Vakkuri on kiertänyt Afrikkaa jo niin paljon, että osaa tinkiä taitavasti.

Hinnoista kannattaa neuvotella esimerkiksi silloin, kun liikkuu puskataksilla. Seitsenpaikkaisessa farmariautossa kuljetetaan joskus kymmentäkin ihmistä. Sylissä voi olla kotieläimiä, ja katto on täynnä matkatavaroita.

"Se on halvin ja yleensä hauskin tapa siirtyä Afrikassa paikasta toiseen. Auto lähtee vasta sitten, kun se on täynnä. Jos joku jää pois, niin kuski alkaa katsella, olisiko tienvarsilla kyytiin haluavia ihmisiä. Siksi matka, jonka on laskenut kestävän kolme tuntia, voikin kestää seitsemän tuntia."

Haastattelua tehtäessä Vakkurilla on työn alla jo kolmas Afrikasta kertova matkakirjansa. Siinä matkustetaan mantereen sisäosiin. Mukana on hankalia ja vaarallisia maita, kuten Ruanda, Keski-Afrikan tasavalta ja Burundi.

"Niissä on pieniä kontrolloimattomia kapinallisryhmiä, jotka antavat varmaan hieman jännitettä elämään", Vakkuri pohtii.

Tähän mennessä vaarallisinta tilannetta hänelle ei ole aiheuttanut ryöstäjä eikä sotilas vaan nigerialainen taksikuski: Vakkurin käyttämä puskataksi ajoi melkein nokkakolarin rekan kanssa. Liikenneonnettomuudet voivat olla kohtalokkaita, koska ambulanssit ja keskussairaalat ovat monesti vaatimattomasti varustettuja.

"Minut on ryöstetty monta kertaa Afrikassa, kerran viidakkoveitsi kurkulla, mutta en osaa ottaa sitä kauhean vakavasti. Ei ryöstäjiä kiinnosta henki, vaan käteinen ja vastaava."

Vakkuri suosii busseja, puskatakseja ja halpoja hotelleja. Niistä ryöstäjät eivät odota löytävänsä paljoa rahaa. Kalliilla maastoautolla liikkuva on paljon houkuttelevampi uhri.

Afrikka ei Vakkurin mukaan ole mitenkään erityisen turvaton paikka matkustaa.

"Ihminen, joka on interrailannut Euroopassa ja selvinnyt hyvin, selviää kyllä Afrikassakin. Nuori polvi on niin hyvä matkustamaan, etten usko heillä olevan mitään vaikeuksia matkustaa siellä."

Jos Juha Vakkurin pitäisi valita matkailumotto, se voisi olla: pidä silmät auki. Hän lisää, ettei ympärille katsominen ole helppoa.

"Liian usein matkailu on sitä, että mennään katsomaan valmiiksi päätettyä kohdetta. Kannattaa pitää silmiä auki myös matkalla sinne."

Kun sen tekee, aukeavat korvatkin, Vakkuri sanoo. "Kannattaa myös kuunnella salaa, mitä ihmiset puhuvat. Olen kuunnellut naapurin ravintolapöytää, ja se on ihan hirveän hauskaa."

Ja se, että kaikki ei aina toimi niin hyvin kuin kotona, voi olla osa maanosan viehätystä.

"Afrikassa minuun vetoaa sen keskeneräisyys. Se ei ole samalla tavalla valmis ja mielenkiinnoton kuin Eurooppa."

Juttu julkaistiin Mondossa alun perin vuonna 2013. Se julkaistiin verkossa maaliskuussa 2019 kunnioittamaan edesmenneen Vakkurin (1946-2019) muistoa.

Julkaistu: 11.3.2019