Matka kuntosalilta kotiin muutti Anne-Maria Turusen elämän – Sairaalabakteerin jälkeen kumppaniksi tuli kipu

Anne-Maria Turunen oli tulossa kuntosalilta kotiin moottoripyörällään. Matkaa oli vain seitsemän kilometriä, mutta Turusella oli kaikki suojavarusteet päällään.

Auto tuli oikealta kolmion takaa eteen. Kolarin väistääkseen Turunen jarrutti niin, että kaatui moottoripyörällään. Auto ajoi hänen päälleen, ja Turunen jäi lantiostaan kiinni auton keulan alle.

Paineesta syntyi kolmannen asteen palovamma toiseen pakaraan, vaikka ajovaatteista ei löytynyt palojälkiä.

– Takareiteni kannatteli koko auton painoa. On käsittämätöntä, etten saanut muuta kuin palovamman, en edes hiusmurtumaa! Toisaalta joku lääkäri sanoi, että murtuma olisi ollut helpompi hoitaa kuin palovamma, Turunen pohtii nyt, kaksi vuotta onnettomuuden jälkeen.

Tuskat alkoivat pian onnettomuuden jälkeen. Palovammaan siirrettiin ihoa Turusen omasta reidestä, mutta tilanne ei tuntunut hyvältä. Lopulta lääkärit ottivat palovammasta bakteeriviljelyn, ja löydöksenä oli antibioottiresistentti pseudomonas- bakteeri. Ihosiirre oli menetetty. Turunen oli saanut sairaalabakteerin.

Hänet lähetettiin viikoksi kotiin, ja tarkoitus oli kokeilla palovammaan uutta ihosiirrettä. Yksinasuva Turunen ei kuitenkaan jäänyt opiskelija-asuntoonsa Helsinkiin vaan lähti perheensä maatilalle Laukaaseen.

Siellä terveyskeskus hoiti hänen haavaansa asiantuntevasti – ja ensimmäinen hyväntekijä, jota Turunen kutsuu enkeliksi, astuu tähän tarinaan.

Laukaan terveyskeskuksen haavanhoitaja oli se, joka pelasti kivuliasta operaatiota pelkäävän Turusen uudelta ihonsiirreleikkaukselta.

– Ne haavanhoitajat tekivät jotain sellaista, että jalkani alkoi kasvattaa itse ihoa eikä siirrettä tarvittukaan. Se oli ihmeellistä, Turunen kertoo.

Siitä alkoi hoitoputki, joka ei ole ohi vieläkään. Pakaran arpea on jouduttu hoitamaan monin tavoin, samoin kuin palovammassa tuhoutuneista hermopäistä aiheutuvaa kovaa hermosärkyä. Joinain päivinä se on niin pahaa, että kipukohtauksen tullessa Turunen ei voi tehdä muuta kuin käpertyä sikiöasentoon pehmolelunsa kanssa.

– Se on sähkömäistä kipua, joka tulee yhtäkkiä ja varoittamatta. Kipulääkkeet eivät paljon auta, ja yritän elää mahdollisimman lääkkeettömästi. Joskus lihasten hierominen auttaa kipuun, mutta vaikutus saattaa olla henkistäkin, hän kertoo.

Sähköhoitolaitteen Turunen on saanut, mutta lätkiä ei aina ehdi kipukohtauksen tullessa asetella. Peruselämäntapa vaikuttaa myös: unen, ravinnon ja liikunnan pitäisi olla mahdollisimman säännöllistä.

– Mutta kumpi tulee ensin, suru vai kipu? Olen aivan väsynyt hoitoihin ja vakuutusyhtiön kanssa vääntämiseen, kun itsestään selviä asioita joutuu selittämään, Turunen sanoo hiljaa.

Tarinan toinen enkeli on HUSissa työskentelevä lääkäri. Hänen hoitosuunnitelmaansa Turunen luottaa, eikä arven hoito ole vielä lopussa. Uusia leikkauksiakin on tiedossa.

Kolmas enkeli on oikeusavustaja, joka auttaa liikenneonnettomuuden poliisitutkinnassa. Se on yhä kesken, vaikka onnettomuudesta on jo kaksi vuotta.

– Minua kuulusteltiin toisen kerran nyt vasta. Toisaalta se on hyväkin, koska nyt vasta näkee, mitkä onnettomuuden vaikutukset ovat.

Moottoripyörän selkään Turunen on kivunnut jo uudestaan, vaikka syksyn pimeät, liukkaat kelit hieman pelottavatkin.

– Olen ratsastanut 15 vuotta, ja hevosen selkään on aina noustava uudestaan. Onnettomuudestani jäi hyvä mieli siitä, että tein itse parhaani välttääkseni kolarin. En suostu vaihtamaan moottoripyörällä ajamisen vapauden ja ihanuuden tunnetta pelkoon.

Mutta persoonallisuutta vakava onnettomuus muutti, Turunen sanoo. Hän on nyt entistä alakuloisempi eikä intohimoa elämään aina löydy.

Hänestä tuntuu, että sielu on kuin 60-vuotias, kun on joutunut käsittelemään niin paljon asioi- ta – myös sitä, miten lyhyt elämä voi olla. Turunen täyttää kuluvana syyskuuna 26 vuotta.

– Vuosi 2022 oli hirveä. Erosin alkuvuodesta kumppanistani, rakas isäpuoleni ja mummuni kuolivat, ja syksyllä jouduin onnettomuuteen. Loppuvuosi oli jo pakko ottaa huumorilla.

Kaikkien kokemustensa jälkeen Turusen kärsivällisyys ei enää riittäisi byrokraattisiin ongelmiin esimerkiksi vakuutusyhtiön kanssa. Sen takia hän lähti keväällä Nepaliin kuukauden varoitusajalla, kipuineen kaikkineen.

– Olin vapaaehtoisena opettamassa englantia paikallisille nunnille. Tulevaisuuden haaveenani on perustaa vapaaehtoisten työorganisaatio Nepaliin, tyttöjen koulutusta tukemaan.

Hän tekee aiheesta myös matkailualan ammattikorkeakoulututkintonsa opinnäytetyön, ja verkostoa Nepalissa on jo.

On yleisesti tiedossa, että matkailu tietyissä maissa nostaa riskiä saada antibioottiresistentti bakteeri. Varsinaista bakteerikammoa palovammasta Turuselle ei kuitenkaan jäänyt. Hän uskaltaa yhä matkustaa ympäri maailmaa monenlaisissa hygieniaoloissa.

Mutta kammo leikkauksia kohtaan syntyi. Turunen kokee, että hänen kipuaan vähäteltiin.

– Nyt kärsin operointipelosta, ja heti jos kivut kovenevat, alan pelätä tulehdusta tai amputointia. Se on jopa hysteeristä pelkoa, hän kertoo.

Matkustaminen ja siihen liittyvä vapaaehtoistyö ovat Turuselle kuitenkin niin suuri voimavara, että niistä saadut onni ja rauha korvaavat pelot.

– Olen myös aina ennen matkaa käynyt lääkärin kanssa tarkasti läpi kannattavuuden, ettei esimerkiksi haavani ole yhtään auki tai muuta vastaavaa. Järki on reissuissa mukana.