Apu

Kimmo Ohtosen päiväkirja: Urbaanit oravat menestyvät, mutta metsässä niillä menee huonosti

Kimmo Ohtosen päiväkirja: Urbaanit oravat menestyvät, mutta metsässä niillä menee huonosti
Avun luontomies Kimmo Ohtonen tarkkailee kotipihansa oravia. Näillä urbaaneilla oravilla menee hyvin, niiden metsäserkuilla huonommin.
Julkaistu: 27.6.2021

Avun Luontomies seuraa ympäristön tapahtumia ja kertoo, mitä luontohavaintojen taustalla piilee.

Mustarastaiden ja peippojen pirteä laulu helisee ikkunoiden läpi. Pistän kahvin porisemaan ja menen keittiön ikkunan äärelle katsomaan, mitä takapihalla tapahtuu.

Tavallisesti ei tarvitse odottaa kauan, kun pihapuiden latvojen korkeuksissa alkaa tapahtua. Oravanuoret vilistävät männystä toiseen toisiaan jahdaten.

Kimmo Ohtonen tarkkailee kotipihan oravia. Näillä urbaaneilla oravilla menee hyvin, niiden metsäserkuilla huonommin.

Vielä talven aikana takapihamme ruokinnalla vieraili ainakin neljä eri oravaa, mutta kesän kynnyksellä niitä ei ole enää näkynyt. Jokapäiväiset vieraamme ovat tämän kevään nuorisoa.

Oravanpoikaset tunnistaa siitä, että ne ovat selvästi aikuisia pienempiä ja hintelämpiä. Ne voivat käyttäytyvät kesyn oloisesti siksi, etteivät ne ole vielä oppineet varomaan ihmistä. Tosin aikuisetkin yksilöt voivat olla kesyjä, jos ne on totutettu ruokinnalla.

Orava voi saada kahdesta kolmeen pesuetta vuodessa, ensimmäisen huhti-toukokuussa. Oravanaaraat kasvattavat poikasensa yksin. Ne vieroittavat jälkikasvunsa reilun 50 päivän ikäisinä, joten pihallamme viihtyvien sisaruksien itsenäinen matka on vasta alkanut. Emon vieroittamat oravanpoikaset hakevat alkutaipaleellaan usein turvaa toisistaan.

Oravat voidaan jakaa kahteen ryhmään: metsässä asuviin oraviin ja taajamaoraviin – niihin, joiden kanssa itsekin olen tekemisissä päivittäin.

Soitan Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijalle Andreas Lindénille, joka kertoo, että metsäoravien elämä on kiinni käpysadoista. Huonona käpyvuonna moni orava kuolee. Ihmisen lähellä elävien oravien ravinnonsaanti taas on usein turvattu, vaikka käpysadot olisivat huonoja.

Luken laskentojen mukaan maamme metsissä elävä oravakanta on vähentynyt alle puoleen viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Urbaaneilla oravilla sen sijaa menee hyvin, taajamissa oravakanta on tuplasti tiheämpi kuin metsässä.

Metsäoravien vähentymisen taustalla ovat lauhtuneet talvet. Ilmaston lämpeneminen on vähentänyt käpysatoja. Toinen tärkeä syy metsäkurrejen luontaisten ravinnon vähentymiseen on metsien hyödyntämisessä. Talouskäytössä olevat kuusikot ovat nuorehkoja, eivätkä ne tuota käpyjä yhtä hyvin kuin vanhat.

Jos takapihamme kaksikko selviää ensimmäisestä kesästään, se lähtee syksyllä etsimään omaa kotiympäristöään, luultavasti melko läheltä.

Metsissä elävät oravanuoret voivat vaeltaa jopa 15 kilometriä etsiessään omaa paikkaansa maailmassa. Urbaanien oravien vaellusmatkat ovat tavallisesti noin kilometrin pituisia. Ihmisten lähettyvillä oravilla on kaikki selviytymiseen tarvittava pienemmällä alueella.

Katsellessani joka aamu oravien ja muiden kotiympäristömme lajien urbaania elämää, mietin usein sitä, miten sopeutuvainen luonto on. Toisilla lajeilla on edellytykset urbanisoitua, toisilla ei.

Milloin muuten sinä näit viimeksi oravan metsän siimeksessä, kaukana taajamasta?

Kommentoi »