
”En katunut hetkeäkään” – Kimmo Kalliomäki irtisanoutui 56-vuotiaana tietämättä tulevasta
Kun lasitehtaan yt-neuvotteluissa näytti siltä, että olisi Kimmo Kalliomäen vuoro lähteä, hän teki oman ratkaisunsa.
Kun Kimmo Kalliomäki oli työskennellyt lasitehtaalla 20 vuotta, hänen mittansa tuli täyteen. Yt-neuvotteluita oli käyty useita ja näytti siltä, että kohta on hänen vuoronsa. Hän irtisanoutui 56-vuotiaana asiantuntijatehtävästä tietämättä tulevasta.
– En katunut hetkeäkään.
Työttömänä hän etsi erikoisosaamistaan vastaavaa työtä.
– Hakkasin päätä seinään. En ymmärtänyt, että voisin hakea muutakin.
”Kun urani pituus tuli esille, keskustelun sävy muuttui nopeasti.”
Ikä teki työnhaun vaikeammaksi.
– Kun urani pituus tuli esille, keskustelun sävy muuttui nopeasti, varsinkin jos vastassa oli 20 vuotta nuorempi ihminen.
Viisi vuotta sitten Kalliomäki sai velvoitetyöllistämispestin Ylöjärven työvalmennuskeskus Valprosta eikä tiennyt, mitä odottaa.
Valprossa käy töissä ja opiskelemassa 200 ihmistä viikoittain. Mukana on tukityöllistettyjä, kuntoutujia, työkokeilijoita, opiskelijoita ja Rikosseuraamusviraston asiakkaita. Kalliomäki auttaa työssään paitsi nuoria myös yli 50-vuotiaita työnhakijoita.
Hän aloitti elektroniikkapurkupajan ohjaajana. Seuraava työ oli suunnitella ja vetää työllisyyskurssi kiinteistöhuoltoalalle. Seitsemän hengen ryhmästä kuusi työllistyi.
– Olen heittäytynyt tekemään asioita, joista en ole perillä, ja se on mielenkiintoista. Ylöjärven työttömyysaste on matalampi kuin muissa alueen kunnissa. Ajattelen, että se johtuu myös meistä.
Vuosi sitten Kalliomäki, 63, olisi voinut jäädä eläkeputkeen, mutta päätti jatkaa vielä pari vuotta.
– Työ ei lakkaa muuttumasta. Vaikka on ikää, pystyn tekemään uusia asioita, joita en olisi ennen edes kuvitellut. Emme tee ihmeitä, mutta ihmisten auttaminen on mielekkäämpää kuin syynätä naarmuja traktorin laseista, hän naurahtaa.
Kimmo Kalliomäki
Ikä: 63.
Työ: Työkeskus Valpro.
Koulutus: Koneteknikon ammattitutkinto.