Kävin pari viikkoa sitten puhumassa kolmen kauppakamarin yhteistilaisuudessa Mikkelissä. Pääsin kertomaan alueen ammattilaisille niistä oivalluksista, jotka sain menestyneistä naisyrittäjistä kertovan kirjani kaksi vuotta kestäneen kirjoitusprosessin aikana.

Kun foorumin ohjelma tupsahti sähköpostiini, huomasin joutuneeni kiintiönaiseksi. Päivän aikana tilaisuudessa käytti puheenvuoron 13 miestä, ja ainoastaan kahdelle naiselle (kuvankauniin missijuontajan lisäksi) annettiin suunvuoro. Onneksi pääsin kuitenkin puhumaan, eivätkä he pyytäneet kukittamaan miespuhujia.

Hiukan samalla tavalla kävi television puheohjelmassa, jonne minut oli kutsuttu kertomaan samaisesta kirjasta. ”Pääsin” kahden miesvieraan välissä esittämään lyhyesti epämääräisiä mongerruksia kysymyksiin, jotka varmasti olivat toimittajan mielestä nokkelia heittoja Brysselin-rouvalle, mutta joilla ei ollut mitään tekemistä ajankohtaisen ja asiapitoisen kirjani kanssa. Kaverit lohduttivat jälkikäteen, että pääsit kuitenkin telkkariin.

Miksi me naiset joudumme edelleen taistelemaan kynsin hampain saadaksemme tasa-arvoista kohtelua? Olen vastustanut naisten kiintiöimistä ja ajatellut idealistisesti, että kyllä pätevä nainen aina paikkansa ottaa. Ikävästi alkaa todellisuus hahmottua.

Kirjoitin täsmälleen vuosi sitten tällä samalla palstalla oikeusasioista vastaavan komissaarin Viviane Redingin eurooppalaisille yrityksille esittämästä vetoomuksesta. Reding uskoi tasa-arvon lisääntyvän yritysten oman itsesäätelyn kautta. Reding nimittäin antoi keväällä 2011 eurooppalaisille yrityksille vuoden aikaa sitoutua nostamaan naisten edustus hallituksissaan 30 prosenttiin vuoden 2015 loppuun ja 40 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Vetoomuksen saatteeksi Reding uhkasi ryhtyä tositoimiin, jos kaunis pyyntö ei tuota tulosta.  

Valitettavasti Redingin vetoomus kaikui kuuroille korville, ja nyt komission tasa-arvoasioista vastaavana komissaarina Viviane Reding esittää direktiiviä EU:n laajuisista naiskiintiöistä pörssiyritysten hallituksiin.

Euroopan komission teettämät tutkimukset ovat yksimielisiä siitä, että yritykset, joiden johdossa on naisia, tekevät parempaa tulosta kuin puhtaasti miesvetoiset yritykset.

Yksi EU:n perussopimukseen kirjatuista toimintaperiaatteista on naisten ja miesten välisen tasa-arvon edistäminen. Yritys- ja talouselämässä tämä tavoite ei valitettavasti ole toteutunut erityisen hyvin missään jäsenvaltiossa. Siksi siihen halutaan nyt puuttua lainsäädännöllä.

Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa tilanne ei ole yhtä huono kuin monessa muussa jäsenvaltiossa. Esimerkiksi Suomessa yritykset ovat itse huolehtineet siitä, että hallituspaikat ovat avoinna myös naisille. Sen sijaan monessa muussa jäsenvaltiossa tilanne on todella heikko.  

Kiintiölainsäädäntö ei kuitenkaan poista sukupuoleen perustuvaa syrjintää työelämässä tai sitä, että naiset edelleen ansaitsevat samasta työstä miehiä vähemmän. Toteutuessaan kiintiödirektiivi ei saakaan jäädä pelkäksi kiiltokuvaksi. Se koskee loppujen lopuksi vain pientä osaa eurooppalaisia naisia. Paljon tärkeämpää on, että rekrytoinnissa kiinnitetään entistä enemmän huomiota monimuotoisuuteen, oli kyse iästä, sukupuolesta tai jostakin muusta taustatekijästä.

Naisten luovuus, osaaminen ja potentiaali liike-elämässä ovat tällä hetkellä Euroopan alikäytetyimpiä voimavaroja. Eikä tämä luonnonvarojen hukkaaminen ole pelkästään eurooppalainen ongelma. Suursijoittaja Warren Buffet totesi jokin aika sitten, että on suoranainen ihme, että Yhdysvallat on pärjännyt taloudellisesti niinkin hyvin, kun ottaa huomioon, miten heikosti siellä on hyödynnetty naisten osaamista talous- ja yrityselämässä.