Kiinakin tahtoo euroviisuihin
Kulttuuri
Kiinakin tahtoo euroviisuihin
Maailman suurin musiikkitapahtuma on saanut maailman mahtavatkin liikkeelle.
Julkaistu 22.5.2015
Apu

Ei riittänyt, että euroviisujen itäraja takavuosina siirtyi Azerbaidžaniin, Kaspianmeren rannalle. Nyt 60-vuotiaan tapahtuman perheeseen pyritään jopa 15 000 kilometrin päästä.

Juhlavuoden kunniaksi Australia, eteläisen pallonpuoliskon viisuhulluin maa, on saanut lähettää mukaan oman edustajansa. Malesialais-englantilainen Guy Sebastian, joka on lyönyt kaikki maansa levymyyntiennätykset, on Wienin harjoituksissa otettu kuuluvasti vastaan.

Kulisseissa Euroopan yleisradiounioni EBU ja Australian valtion radio SBS ovat jo neuvotelleet Australian maapaikan vakinaistamisesta euroviisuissa. Vastaus on toistaiseksi ”ehkä”. SBS on lajissaan maailman suurin: sitä toimitetaan 74 eri kielellä, joten mikä ettei.

Eikä tässä kaikki. Myös Kiinan toiseksi suurimman television delegaatio Hunanista on liikkunut samalla asialla. Sielläkin on kiinnostuttu pääsemään mukaan maailman monikansallisimpaan pukuspektaakkeliin.

Hunanin tv-yhtiön edustaja Ying Lei kertoo Kiinan viisufaneja olevan kahta sorttia: ammattilaisia, jotka ihailevat tapahtuman ylöspanoa, sekä tavallisia katsojia, jotka ovat hulluina sen musiikkiin.

Lauantain viisufinaali nähdään suorana sekä Australiassa että Kiinassa. Sydneyssä sitä herätään katsomaan viideltä aamulla, Hunanissa jo kolmen aikaan.

Start voting soon!

Samaan aikaan Venäjän patriarkka Kirill vaatii Venäjälle omia viisukisoja, jotka julistaisivat Venäjän arvoja. Kirill on kauhuissaan, että Polina Gagarina, yksi ennakkosuosikeista, toisi euroviisut parrakkaine naisineen Moskovaan.

Gagarinan instagramiin lataama video, jossa hän suutelee Conchita Wurstia poskille, on nostanut muittenkin kulmakarvoja kotimaassa.

27 maan Grand Finale on ovella. Sen aloittaa Slovenia ja päättää Italia. Sen jälkeen kansa äänestää puolet tuloksesta, toisen puolen kansalliset ammattilaisraadit, jotka katsoivat show’n jo eilen.

Pelin henki on se, että Ruotsilla, Iso-Britannialla ja Ranskalla on tilaisuus nousta kaikkien aikojen voittotilastojen kakkoseksi. Ykkösenä pysyy Irlanti: seitsemän voittoa, joista kolme putkeen.

Ajat ovat muuttuneet Johnny Loganin päivistä. Elävä orkesteri on lakkautettu, maita on tuplasti enemmän, ja noin puolet tämän vuoden finalisteista on jonkun Idol-, Voice- tai Talent-kilpailun tuotteita, kuten Australian hittimaakari Sebastian. Se on tätä päivää.

Huumoria ei juuri nähdä. Eurooppa on vakavoitunut kisojen teeman mukaan ”rakentamaan siltoja” sodan, rauhan ja rakkauden keskelle – lihaksista, halkiohameista ja hörhelöistä tinkimättä.

Ja jos kisojen ahkera maskotti Conchita Wurst on joltakulta vielä jäänyt näkemättä, niin finaalissa hän suorastaan levitoi lavalle.

Älkäämme silti finaalihuumassa unohtako Suomeakaan. On nimittäin tilasto, jossa ennätystämme ei uhkaa kukaan vielä pitkään aikaan.

Näet, mikään maa maailmassa ei ole tehnyt ensimmäisen viisuvoittonsa eteen niin paljon työtä kuin Suomi: 40 yritystä. Kaukana takana tulevat Belgia (31) ja Saksa (27).

Jumbotiloissa Suomi häviää harmillisesti Norjalle 9-11, mutta onpa voittojakin kaksi vähemmän.

Wienin Leopold-museossa on parhaillaan esillä Tex Rubinowitzin mainio näyttely The Nul-Pointers, jossa Laila Halme, Viktor Klimenko, Kojo ja 31 muuta nollapisteen veijaria on veistetty puutauluihin.

Nollissa on se hyvä puoli, että niitä meiltä ei voi ottaa pois. Näyttely on avoinna 6. kesäkuuta asti.

Kommentoi »