Kevin Lankinen muistelee onnettomuutta: ”Jouduin pois jäältä viideksi kuukaudeksi – Se oli tärkeä käännekohta”

Kevin Lankinen muistelee onnettomuutta: ”Jouduin pois jäältä viideksi kuukaudeksi – Se oli tärkeä käännekohta”
Jääkiekossa maalivahdiksi ei ole tunkua, mutta hän antaa muulle joukkueelle mahdollisuuden voittoon. Vaikka fyysinen kunto on tärkeää, kaikkein tärkein eli paineensieto- ja keskittymiskyky ovat korvien välissä.
Julkaistu: 31.8.2019

Lätkän MM-kultaa Suomelle 2019 taistelleen maalivahti Kevin Lankisen äiti Christa Grönlund kertoo, kuinka Kiekko-Vantaan kasvattama Kevin sai maalivahtina tsempparipalkinnon kymmenvuotiaana.

Kevin itse sanoo, että maalivahdiksi ei ole yleensä tunkua, mutta hänelle tehtävä oli juuri sopiva.

– Huomasin, että se on kivaa hommaa, ja miten maalivahti antaa muulle joukkueelle mahdollisuudet voittoon.

Kevin kuuntelee ja sanoo, että hän on kriittinen ja vaativa itseään kohtaan.

– Fyysisen kunnon ohella en voi olla korostamatta sitä, että tärkein on korvien välissä.

Sillä hän tarkoittaa paineensieto- ja keskittymiskykyä.

Loukkaantuminen jälkeen Kevin tunsi itsensä vahvemmaksi

Uransa vaikeimpaan tilanteeseen Kevin joutui vuonna 2017, kun kaksi oman joukkueen, IFK:n, pelaajaa kaatui hänen päälleen. Odotukset olivat sitä ennen olleet kovat, sillä edellinen kausi oli ollut Lankisen paras.

– Olin täynnä uskoa itseeni, mutta sitten loukkaannuin ja jouduin olemaan viisi kuukautta poissa jäältä. Tyttöystäväni oli tärkein tukeni vastoinkäymisen aikana. Lisäksi fysiikkavalmentajani Arin ja määrätietoisen punttisaliharjoittelun avulla sain itseni parempaan fyysiseen kuntoon kuin koskaan.

Lopputulos oli yllätys. Lankinen tunsi itsensä myös henkisesti vahvemmaksi kuin ennen loukkaantumista.

– Se oli lopulta tärkeä käännekohta, vaikka loukkaantuessani en osannut sitä mitenkään aavistaa. Oli pakko miettiä uran jatkosuunnitelmat tarkkaan ja pohtia, mitä haluan, mihin tähtään.

Äiti Christa Grönlundille ja koko perheelle Kevinin loukkaantuminen oli kova paikka, mutta koettelemuksesta selvittiin.

Kova paikka edessä

Kevin asuu tällä hetkellä Yhdysvalloissa, Illinoisin Rockfordissa

Kylmäpäisesti ja rauhallisesti Kevin suhtautuu myös tulevaan kauteen. Hän lähtee syyskuun alussa takaisin Yhdysvaltoihin, ja edessä on kahden viikon harjoitteluleiri. Siihen osallistuu kuusikymmentä pelaajaa.

– Kilpailu sopimuksista on kovaa, ja leirin jälkeen nähdään, mihin sijoitun. Leirillä on kuusi maalivahtia, joista kaksi saa paikan Chicago Blackhawksin NHL-kokoonpanossa. Kun ottaa huomioon, että NHL:ssä pelaa kaikkiaan kuusikymmentäkaksi maalivahtia, ei määrä ole todellakaan kovin iso.

Kevin Lankinen

Syntynyt: 28.4.1995 Helsingissä.

Ammatti: ammattilaismaalivahti, viime vuonna tulokas­sopimus Chicago Blackhawksin kanssa.

Perhe: tyttöystävä, vanhemmat, isosisko ja pikkusisko.

Christa ­Grönlund

Syntynyt: 21.11.1969 Helsingissä.

Ammatti: Viking ­Linen tiedotus­päällikkö.

Perhe: puoliso, ­ tytär ja poika.

Kommentoi »