Arktinen erikoisuus hämmästyttää Etelä-Suomen pelloilla huhtikuussa – Tundrahanhi on pohjoinen vieras itärajan takaa
Eteläisessä Suomessa voi nähdä pilkahduksen arktisesta elämänmenosta, kun tuhatpäiset tundrahanhien parvet viivähtävät keväisin täällä matkallaan pesimäseuduilleen Luoteis-Venäjän puuttomalle tundralle.
Tätä hetkeä olen odottanut koko pitkän talven. On kuulas alkukevään aamu, ja astun ulos kotiovestani. Yhtäkkiä taivaalta kuuluu etäinen kaakatus ja törähtely. Ääni voimistuu ja voimistuu. Hetkeä myöhemmin näen, kuinka hanhien auramainen letka ilmestyy puiden latvojen takaa.
Ne ovat saapuneet! Sanomaton riemu täyttää rintapieleni. Tästä se taas lähtee – kaikki hieno on jälleen alkamassa.
Tundrahanhien ja muiden arktisilla alueilla pesivien hanhien muutto alkaa usein jo maaliskuussa ja jatkuu koko huhtikuun. Viimeiset linnut jatkavat kohti pesimäseutujaan vapun tienoilla.
Tundrahanhi oli aikaisemmin jopa harvinainen näky Suomessa, mutta viime vuosikymmeninä tätä lajia on päässyt näkemään yhä useammin, kun lintujen muuttoreitit ovat siirtyneet. Tundrahanhia matkaa maamme halki vuosittain jopa 250 000–400 000.
Tundrahanhien parvissa näkee usein myös muita arktisten alueiden pesimälajeja, kuten valkoposkihanhia ja sepelhanhia.
Tundrahanhi on metsähanhen kokoinen, 65–86-senttinen, melko lyhytkaulainen sorsalintu.
Lajin tunnistaa parhaiten pään värityksestä: aikuisella linnulla nokka on vaalean ruusunpunainen ja otsakilpi valkoinen.
Tundrahanhi tunnettiin ennen nimellä isokiljuhanhi. Se muistuttaakin läheistä sukulaistaan kiljuhanhea, joka on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.
Kiljuhanhella nokan tyven vaalea alue on laajempi kuin tundrahanhella. Lisäksi kiljuhanhen tunnistaa keltaisesta silmärenkaasta, jollainen tundrahanhelta puuttuu.
Nuoren tundrahanhen nokka on sinipunertavan harmaa, ja juniorilta puuttuvat vatsan tummat poikkijuovat sekä kaulansivun pitkittäiset uurteet. Tunnusomainen nokan valkea osa ja muut aikuisen linnun piirteet alkavat muodostua ensimmäisessä sulkasadossa.
Tundrahanhien parvissa näkee usein myös muita arktisten alueiden pesimälajeja, kuten valkoposkihanhia ja sepelhanhia.
Hanhet lentelevät muutenkin paikasta toiseen, mutta tällä kertaa kuvaajan näkemisellä saattoi olla osuutta asiaan. Parvessa on myös valkoposkihanhia.
Osa hanhista seuraa valppaana ympäristöään toisten keskittyessä ruokailuun. Tundrahanhen tunnistaa valkoisesta nokan tyvestä.
Vanjärven tulvivat rannat ovat muuttohanhille ihanteellisia lepo- ja ruokailuympäristöjä.
Huhtikuinen takatalvi ei hetkauta Vihdin Vanjärvellä parveilevia tundrahanhia. Ne ovat tottuneet monenlaiseen säähän.
Nimensä mukaisesti tundrahanhi pesii pohjoisen puuttomilla ja kitukasvuisilla alueilla Siperiassa, Amerikan pohjoisosissa ja Grönlannissa.
Toisin kuin usein kuulee väitettävän, Suomi ei ole arktinen valtio. Maamme rajat eivät ulotu missään kohtaa varsinaisesti arktiselle alueelle – kun määritelmänä käytetään 10 asteen heinäkuun isotermiä.
Isotermi tarkoittaa sitä, että keskilämpötila pysyttelee heinäkuussa korkeintaan kymmenessä asteessa. Tämä raja kulkee suunnilleen samalla kohdalla kuin pohjoinen metsänraja, jota voidaan pitää luonnontieteellisesti arktisen alueen rajana.
Suomessakin kyllä on tundraa korkeimmilla tunturiylängöillä, mutta merenpinnan tasossa koko Lappi kasvaisi metsää.
Norjakin on varsinaisesti arktinen valtio vain hallitsemiensa Huippuvuorten kautta.
Arktisen tundran aluetta on lähes koko Venäjän pohjoinen rannikkoseutu Kuolan niemimaan itäpuolelta itäiseen Siperiaan. Sieltä se jatkuu Alaskaan ja Kanadan pohjoisosiin. Venäjä ja Yhdysvallathan ovat samalla tavalla naapureita kuin Suomi ja Viro – maita erottaa vain muutaman kymmenen kilometrin levyinen merialue Beringinsalmen kohdalla.
Sijaintinsa perusteella Suomi kuuluisi kyllä selvästi arktiseen alueeseen, olemmehan yhtä pohjoisessa kuin Alaska.
Golfvirta kuitenkin lauhduttaa Skandinaviaa niin, että meillä on selvästi leppoisampi ilmasto kuin vastaavilla leveysasteilla Pohjois-Amerikassa ja Siperiassa. Näin ollen metsänraja kulkee täällä huomattavan pohjoisessa, ja Lapissa on vuosittain kesähelteitäkin.
Jos meillä olisi vielä suora yhteys Pohjoiselle jäämerelle niin kuin ennen toista maailmansotaa oli Petsamon kautta, arktisen valtion määritelmä täyttyisi helpommin ainakin poliittisessa mielessä. Tosin eipä Suomen rajalta Nuorgamista nykyäänkään ole kuin parikymmentä kilometriä Varanginvuonolle Barentsinmeren rantaan, eli läheltä liippaa.
Ei voi muuta kuin katsoa niiden menoa haltioituneena ja iloita siitä, että saamme nauttia näiden uljaiden lintujen läsnäolosta edes muutaman ohikiitävän viikon.
Luontoa ja eläimiä eivät kuitenkaan kiinnosta valtioiden rajat.
Havumetsävyöhykkeen pohjoispuolella metsä ei kasva kylmyyden takia. Ja koska puita ei ole hidastamassa tuulia, arktisella alueella myrskyt ovat tuimia.
Ankarien olosuhteiden takia arktisella alueella asuu hyvin vähän ihmisiä, ja hanhetkin käyvät siellä vain pesimässä lyhyen kesän ajan.
Eräs Etelä-Suomen huomattavimmista tundrahanhien levähdyspaikoista on Vihdin Vanjärven seutuvilla Uudenmaan maakunnassa.
Kun nämä kaakattajat kerääntyvät sinne tuhansien ja taas tuhansien siipiparien voimin pitkän muuttomatkansa varrella, ei voi muuta kuin katsoa niiden menoa haltioituneena ja iloita siitä, että saamme nauttia näiden uljaiden lintujen läsnäolosta edes muutaman ohikiitävän viikon.
