Apu

Suomalainen kesäparatiisi: Jäävätkö sadattuhannet mökit tyhjilleen, kun vanhempien ja lasten tiet erkanevat?

Suomalainen kesäparatiisi: Jäävätkö sadattuhannet mökit tyhjilleen, kun vanhempien ja lasten tiet erkanevat?
Helena ja Eino Pellinen mökkeilevät juurillaan järvi-Suomessa, mutta heidän poikansa Ernon perhe on valinnut liikkuvan lomatyylin rannikolla. Apu seurasi kahden sukupolven kesänviettoa Sulkavalla ja Porvoossa.
Julkaistu: 9.7.2020

Punaisella kankaalla päällystetty vieraskirja on jo rispaantunut reunoistaan, sillä ensimmäinen merkintä siihen on tehty yli neljäkymmentä vuotta sitten: 

31.12.1979. Kauniit kiitokset sauna- ja mökki-illoista. Onnea vuodelle 1980!

Allekirjoittajista Martti ja Taimi Leinonen ovat mökin emännän Helena Pellisen vanhemmat ja isännän Eino Pellisen appivanhemmat.

– Neljäkymmentä vuotta tässä on nyt oltu, Helena Pellinen sanoo.

– Ja viime kesänä tuli täyteen 50 vuotta naimisissa, Eino Pellinen jatkaa.

Helena haluaa näyttää vielä yhden luvun. Se on piirretty takaoven betoniportaaseen. Hän vetää öljykangastakin päällensä, koska päivä on sateinen, ja kiertää mökin taakse.

– Mitäpäs tuossa lukee, hän kysyy. 

3.6.1980. Silloin tuli ihan valmista.

Pellisten hirsimökki rakennettiin 40 vuotta sitten Helenan vanhempien maille kauniiseen niemenkärkeen. Rantaan on tuotu hiekkaa lastenlasten mieliksi. Vesi oli ihanan lämmintä, 22-asteista, jo ennen juhannusta.

Juuret Saimaan rannalla

Tervetuloa Sulkavalle, Etelä-Savon suloiseen sydämeen, jota hallitsee Saimaa monine järvenselkineen ja jonka jylhää metsää halkovat pienet hiekkatiet vievät perille pieniin mökkeihin.

Pellisten kakkos- tai pikemminkin ykköskoti sijaitsee Partalansaaressa Lepistönselällä, ja kun vielä tarkennetaan, ollaan Peltoniemessä. Hirsinen kesämökki nousi 41 vuotta sitten täydelliseen kohtaan: unenomainen järvimaisema aukeaa rakennuksen molemmin puolin.

– Olimme tässä ensimmäiset 17 vuotta mäkitupalaisina. Vuokra maksettiin omistajalle eli appiukolle 12 työpäivänä vuodessa. Perinnönjaossa jäimme työpäivistä velkaa. Hän oli tarkka mies, Eino sanoo ja naurahtaa.

– Mitä tuollaisia juttuja kerrot, Helena moittii lempeästi.

– Kun isä jäi leskeksi, niin apu tilalla oli hirmu tärkeää.

Nyt yli seitsemänkymppiset Pelliset mökkeilevät juurillaan. Helenan vanhempien kotitila on kivenheiton päässä Leppäniemessä ja Einon kotitila taas järvenselän toisella puolella, parinkymmenen kilometrin päässä Lohilahdessa.

Lempi leimahti 60-luvun tansseissa

Helenan ja Einon vanhemmat olivat tuttavia. Kun Einon isosisko syntyi, Helenan isä toi perheelle lahjaksi omenapuun. Eipä tiennyt pikku-Eino vielä vuosiin syövänsä tulevan appiukkonsa hedelmiä.

Helenan ja Einon lempi leimahti 1960-luvulla tansseissa Sulkavan Kaipolan lavalla. Helena oli paennut Lontooseen hetkeksi maatalon töitä, mutta palasi kylille sukujuhliin. Hän oli tanssiaisissa kuskina veljelleen, joka juhli lakkiaisiaan. Sitten Eino pokkasi tanssimaan.

Nuoripari asettui parinsadan kilometrin päähän Joensuuhun. Helenalla oli oma kampaamo, ja Eino myi työkoneita maanviljelijöille. Ensin syntyi Aki, sitten Erno. Oma kesämökki alkoi houkuttaa.

– Kävimme Leppäniemessä pääsiäisenä 1979, ja isäntä sanoi, että lähdetään katsomaan tielinjaa niemeen, Eino kertoo.

Ilmeisesti Leppäniemen vanha isäntä oli jo tottunut ajatukseen, että ihmiset asuvat kaupungeissa ja mökkeilevät maaseudulla, joten miksipä eivät kotiseudullaan.

Soutaminen on rakas harrastus. Helena on osallistunut Sulkavan soutuihin vaihtelevasti 40 vuotta niin kirkkoveneen miehistössä kuin pienemmillä soutuveneillä. Soutuja voi seurata omasta rannasta, sillä reitti kulkee pitkin Lepistönselkää.

Varakkaiden huvista tuli koko kansan juttu

Kesämökkeily oli alun perin vain harvojen varakkaiden hupia. Huviloita rakennettiin suurempien kaupunkien liepeille jo 1800-luvulla.

Koko kansan juttu mökkeilystä tuli vasta 1950-luvulla elintason nousun ja kaupungistumisen myötä. Ihmiset kaipasivat kaupunkielämän vastapainoksi juurevaa maalaiselämää ja luonnonrauhaa.

Mökkeilyyn liitetään yhä ajatuksia aitoudesta, pysyvyydestä ja tasa-arvosta. Maamme niemiin ja notkelmiin on rakennettu yli puoli miljoonaa mökkiä, ja niillä mökeillä käy 2,4 miljoonaa ihmistä – siis puolet suomalaisista.

Suurin osa mökinomistajista on yli 60-vuotiaita. Suomalainen haave on muuttaa mökille kokonaan, kun eläkeikä alkaa.

Helenan ja Einon kasvihuone tuottaa tuoreita vihanneksia kesäiseen ruokapöytään.

Talvikoti Porvoossa

Pelliset asuvat sydäntalven Porvoossa, mutta vähänkin vihertävän vuodenajan mökillään. Lapset ja lapsenlapset, teinitkin, käyvät usein kylässä, vaikka sitkeän uskomuksen mukaan nuoret eivät ole enää kiinnostuneita mökkeilystä.

Mökkeilykulttuuriin perehtynyt erikoistutkija Kati Pitkänen tyrmää sen käsityksen.

– Tutkimuksissa alle kolmekymppisten asenteissa ei näy lainkaan, ettei mökkeily kiinnostaisi. Nuoret pitävät mökkejä arvokkaina paikkoina ja haluavat jatkossa mökkeillä.

Parikymppisillä on vain toistaiseksi muuta mielessä: reppureissut, opinnot, työuran aloitus.

Helenan ja Einon kesäkanojen munimisennätys on kolme munaa vuorokaudessa. Kanat ja kukko ovat toista kesää lainassa parin kilometrin päässä asuvalta tuttavalta.

Toinen mökkeilyyn liittyvä sitkeä sukupolvimyytti on, etteivät vaatimattomat sukumökit kelpaisi enää jälkeläisille, vaan vaaditaan parempaa. Asia on Pitkäsen mukaan oikeastaan päinvastoin.

Nuoret kaipaavat askeettisia oloja kaupunkielämän vastapainoksi. Mökeille muuttaneet eläkeläiset taas kaipaavat mukavuuksia arkea helpottamaan.

Tosin Pelliset keskustelevat lastensa kanssa joka kesä siitä, milloin mökille tulee astianpesukone. Sanna-miniä toi heti ensimmäisenä kesänään uuden kahvinkeittimen mukanaan.

Pellisten mökki on lähes alkuperäisessä varustetasossaan, mutta niemeen vedettiinkin heti alkuunsa vesijohdot ja viemärit. Hanasta on tullut kaikki vuosikymmenet lämmintä vettä. Märkätiloissa on tehty pintaremonttia, ja nyt Helena toivoo keittiöremonttia.

– Leivinuuni vie tilaa, vaikka paistaakin hyvät vehnäset.

Tuoreita munia omilta kesäkanoilta.

Piirakka oman maan raparpereista

Helena nostaa raparperipiirakan pöytään. Raparperi on omasta maasta, totta kai. Pelliset ovat mökillä lähes omavaraisia. Kesäkanat tuottavat munat, kasvimaa vihannekset ja hedelmät, Saimaa kalan, ja metsä marjat ja sienet.

Pellisten mökkiarkeen kuuluu sanomalehden lukua, päiväunet ja saunomista. Helena käy välillä tuulettumassa kylillä. Hän kuuluu Kaartilankosken näytelmäpiiriin, joka tekee vuosittaisen kesäteatteriesityksen.

– Kaipaan myös mökiltä pois lähtemistä. Olen sen verran itsekäs, että olen aina pitänyt huolta, etten homehdu yhteen paikkaan, Helena sanoo.

Eino heittäytyy sohvalle lepäilemään. Televisiossa on saippuasarja, ikkunassa kansallismaisema.

Einolle rauhallinen mökkielämä riittää mainiosti.

Lepohetki kansallismaiseman syleilyssä.

Infarkti oli vähällä viedä SM-tason soutajan

Yhteinen harrastus on soutaminen. Pelliset ovat osallistuneet vuosikymmeniä Sulkavan soutuihin. Helena souti viime kesänä 70 kilometrin retkisarjassa 40:ttä kertaa, tuolloin kirkkoveneessä. Hän on soutanut matkan yksin 34 kertaa.

– En ole mikään lällärimummo, Helena sanoo.

Eino on menestynyt SM-kilpasarjoissa. Ikä on tuonut etua, hän vihjaa. 

– Aloitin veteraanisarjoissa. Joka vuonna ei ollut monta pappaa kaverina. Voitin kerran kultaa, kun viisi ilmoittautui, neljä tuli paikalle, kaksi keskeytti ja kaksi pääsi maaliin.

Helena pudistelee päätään. Voitto on voitto.

Pari vuotta sitten Einon soudut olivat katkolla. Pelliset olivat käymässä mökillä sydäntalvella, kun Eino sai sydänkohtauksen.

Ambulanssi pääsi pihaan vasta aura-auton jälkeen. Helena lähti ensihoitajia vastaan, ja Eino jäi makaamaan tuvan sohvalle, tuijotti mökin kattoa ja ajatteli: silmät eivät saa mennä nyt kiinni. Eivätkä menneet.

Kesällä 2019 Eino souti taas ja viimeksi tänä aamuna viiden kilometrin lenkin.

Eino ja Helena haluavat lastensa sopivan keskenään, mitä vanhempiensa mökillä tekevät sitten, kun aika koittaa.

Velvollisuuksia ei jätetä perinnöksi

Pellisten vuosiin Peltoniemessä on mahtunut koko heidän yhteisen elämänsä kaari: työurat, perheen perustaminen, ruuhkavuodet, omien vanhempien kuolemat, eläköityminen, isovanhemmuus.

Se mikä kasvoi vanhempien juurilta, on nyt omaa historiaa. Toivooko pariskunta, että heidän lapsensa ja lapsenlapsensa asettuvat mökille yhtä tiiviisti heidän jälkeensä? 

– Molemmilla pojilla tietty yhteys tänne varmasti säilyy, Helena sanoo.

Pelliset eivät halua jättää jälkeensä velvollisuuksia. Siihen löytyy yksi syy suvun historiasta.

Einon äiti kuoli nuorena. Ennen sitä hän pyysi tytärtään – sitä, jolle omenapuu aikoinaan laitettiin – pitämään huolta pienistä pikkuveljistään. Eino uskoo, että se lupaus maksoi pari vuotta sitten kuolleelle rakkaalle isosiskolle oman perheen.

– Omat lapset saavat sopia, mitä tekevät. En ala esittää tai ohjailla heitä mihinkään päin, hän sanoo.

Sade ulkona on tauonnut, aurinko pilkistelee. Helena lähtee katsomaan, joko kanat ovat kiivenneet orrelle yötä vasten. Ne tekevät niin kuulemma kellon tarkkuudella.

Helena uskoo, että lapset Aki ja Erno ovat solmineet mökillä luontosuhteen, joka kantaa sukupolvia eteenpäin. Hän on itse perinyt alueelta aarniometsän, jonka haluaisi suojella.

Poika valitsi toisenlaisen tavan lomailla

Manta älä kikkaile siellä kannella! Erno Pellinen huutaa moottorin jylinän yli 9-vuotiaalle tyttärelleen.

– Aja nopeampaa! Manta vastaa.

Neljävuotias pikkusisko Milja piirtelee kajuutassa pehmolelunsa muotokuvia, ja perheen äiti Sanna Grav – se joka osti Sulkavalle kahvinkeittimen – pitelee kaksin käsin kiinni veneen takaosassa uikuttavasta Lempistä, australianlabradoodlesta, joka ei ole oppinut vielä laivakoiraksi.

Nyt ollaan noin 292 kilometrin päässä Sulkavalta, Pellisten nelikymppisen kuopuksen Ernon perheen ”mökillä”, joka liikkuu 5,4 solmun vauhtia kohti Porvoonjoen alajuoksua.

Porvoonjoen alajuoksua moottoriveneen kannelta katsottuna.

Maisemassa vilisevät pittoreski vanhakaupunki punaisine ranta-aittoineen, laituriin kiinnitetty höyrylaiva M/S J.L. Runeberg, ja kas, tuolla on myös minigolfrata, niin kuin monissa satamissa.

Erno ja Sanna ovat valinneet toisenlaisen tavan viettää vapaa-aikaa kuin vanhempansa. He matkustelevat autolla ympäri Suomea ja tekevät moottoriveneellään retkiä.

Viime kesänä perhe ajeli länsirannikkoa pohjoiseen. He yöpyivät Airbnb-asunnoissa, joita tavalliset ihmiset vuokraavat sovelluksen kautta. Tänä kesänä Grav-Pelliset ovat viettäneet kaksi viikonloppua vuokra-asunnossa Hangossa.

– On ihanaa vierailla toisten kodeissa: niissä on historian kerrostumia, taidetta seinillä ja ajan patinoimat astiat. Ihan kuin olisi kylässä toisten ihmisten elämässä, Sanna sanoo.

Lempi katselee maisemia.

Ilmastonmuutos lopetti lentämisen

Porvoonjoki muuttuu alajuoksulla suistoksi ja suisto mereksi. Erno kiihdyttää, ja Manta kiljaisee: ”Kylmä!” Ja pakenee kajuuttaan.

– Kajuutta oli minunkin suosikkipaikkani lapsuuden veneretkillä, Erno sanoo. Eino-isä opetti hänet veneilemään Saimaalla. Myös menopelit vaikuttavat kovin samanlaisilta.

Vielä joitakin vuosia sitten Grav-Pelliset lomailivat myös ulkomailla, mutta he ovat lopettaneet lentämisen miltei kokonaan ilmastonmuutoksen takia. Kotimaassa on myös kätevämpää lasten kanssa. On vähemmän matkustettavaa.

Milja piirtelee veneen kajuutassa.

Sanna on yllättynyt myönteisesti, miten hyviä palveluja Suomessa on: kasvisruoan tarjonta on parantunut, sähköautoon saa sähköä ja majoitusvaihtoehtoja on paljon.

– Moni paikka, kuten Kalajoki ja Hanko, tuntuvat ulkomailta. Porvookin näyttää ihan erilaiselta mereltä tai joelta.

Tänään veneretken määränpäänä on pyörähdys Hamarin edustalla Haikkoon selällä. Satamassa on kiva bensiskahvila, jossa perhe käy usein kahvilla ja jätskillä.

Ja totta tosiaan, Hamarin vanha telakkakylä värikkäine taloineen näyttää mereltä päin norjalaiselta kalastajakylältä, ainakin, jos katsoo ilman silmälaseja.

Veneen ohjaamista Milja saa kokeilla isän sylissä istuen.

Huoltovapaata lomailua

Perhe tekee usein veneretkiä Porvoon pikkusaarille. Tänä kesänä on tarkoitus käydä Pellingissä Klovharussa, saarella, jossa Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä viettivät kesänsä.

Tosin vielä muutama vuosi sitten Erno vielä mittaili, millaisen mökin vanhempien tontin viereen voisi laittaa.

– En ole kuitenkaan varsinaisesti mökki-ihminen. Minulle sopii, että mökkeily on harvinaisempaa herkkua.

Sanna sanoo, että veneily ja asuntojen vuokraaminen on huoltovapaata lomailua mökkeilyyn verrattuna.

–  Lapsuuden mökkeilystä on myös sellainen kokemus, että tekeminen ei lopu koskaan.

Mökkikuumeen paransi lopullisesti se, kun perhe muutti Helsingistä Porvooseen paritaloon, jossa on iso piha – ja hiekkaranta.

– Vieressä virtaava joki kutsui ostamaan veneen, Erno sanoo.

– Minä ajattelin, että soutuvene olisi riittänyt, Sanna vastaa. 

No, joki kutsui hankkimaan myös sellaisen.

Nuoremman Pellisen, Ernon, ”kesämökki” on kuusi metriä pitkä ja siitä kätevä, että sillä voi käydä myös arki-iltoina. Kun Erno ja Sanna Grav hankkivat veneen, Milja oli vielä vaipoissa, ja yliyönretket jäivät tekemättä. Tänä kesänä perheen on tarkoitus myös yöpyä veneessä.

Vanhempien mökki on toinen koti ja sielunmaisema

Sanna on väkevästi Järvi-Suomen ihmisiä. Hän on kotoisin Palokasta Jyväskylän kainalosta, ja vanhempien mökki on Kannonjärvellä.

Mökki on Sannalle yhä turvapaikka, vaikka teininä mökkeily oli myös rasittavaa, kun jokainen lomapätkä vietettiin tiettömien taipaleiden päässä kavereista.

Nyt Kannonjärveä varjostaa suru, ja siellä käydään harvakseen. Pari vuotta sitten kuolleen Antero-isän kädenjälki näkyy kaikkialla. Pellisten Sulkavan-mökkiin ei liity samanlaista taakkaa. Grav-Pelliset ovat käyneet siellä useammin.

Porvoon vanha kirkko hallitsee maisemaa.

Mökkitiellä kajautetaan tilan nimen Peltoniemen kunniaksi aina: Laula kukko, laula kukko, Peltoniemen kuorekukko. Jollet sinä leiki, laula, katkaisen minä sinulta kaulan.

– Vanhempien mökki on ollut aina toinen kotini ja sielunmaisemani, jossa mieli lepää, Erno sanoo.

– Uusiin paikkoihin on helppoa ja kivaa tutustua, mutta niihin ei synny samanlaista suhdetta.

Mitä sitten, kun vanhemmat eivät jaksa enää ylläpitää mökkiä?

– Kovin helpolla en pystyisi luopumaan siitä, koska se on niin iso osa historiaani ja muistojani.

Manta,9, viihtyy veneen kannella, kunnes tulee liian kylmä ja on pakko paeta kajuuttaan.

Miten korona vaikuttaa mökkeilyn suosioon?

Mökkiin liittyvät tunnesiteet eivät ole suinkaan vain iäkkäämpien nostalgiaa. Heidän lastensa ja lastenlastensa suhde mökkiin voi olla pidempi ja syvempi, onhan siellä vietetty aikaa vanhempien ja isovanhempien kanssa jo lapsena.

Mökkitutkija Kati Pitkänen sanoo, että kaupungissa kasvaneet kiintyvät sukumökkeihin siinä missä ne rakentaneet sukupolvetkin.

– Vakituiset asunnot vaihtuvat, kun perhe kasvaa, mutta sukumökki, jonka joskus perii, saattaa olla ainoa paikka, joka pysyy muuttumattomana koko elämän.

Sanna Grav rauhoittelee Lempi-koiraa, se ei ole vielä oppinut laivakoiraksi. Neljävuotias Milja kiipeää kannelle ottamaan kaupungin vastaan.

Pitkäsen mukaan moni toivoo, että jälkipolvet pitävät rakkaat mökit asuttuina. Näin saattaa ollakin, ellei mökki ole kovin syrjäisessä paikassa. Vaikka uusia mökkejä ei nouse enää samaan tahtiin kuin 1980–1990-lukujen vaihteessa, eli kymmenentuhannen mökin vuosivauhtia, ei ole mitään viitteitä siitä, etteivätkö myös tulevat sukupolvet mökkeilisi.

Kaupungistumisen jatkuminen, ympäristötietoisuus ja liikkuminen maata pitkin lentämisen sijaan voivat jopa lisätä mökkeilyintoa tulevaisuudessa.

Pitkänen arvioi, että koronapandemian kaltaisten terveysuhkien vaikutus mökkeilyn suosioon riippuu esimerkiksi siitä, milloin rokote saadaan.

Tuskin on niinkään, että suomalaiset olisivat nyt koronan ansiosta keksineet mökkeilyn ilot tyhjästä. Kyllä meillä jo tiedetään, mitä mökkielämä on.

Kotisatama häämöttää jo.

Äidin haaveena puumaja

Grav-Pellisten kuusimetrinen kesämökki kääntyy takaisin kohti Porvoonjokea. Erno pysähtyy hetkeksi katsomaan merimerkkien sijaan taivasta.

– Aijai, ratin takaa kuuluu huokailua.

Nyt on Miljan vuoro kiivetä kannelle ottamaan kaupunki vastaan. Sanna kiipeää seuraksi, ja vain Lempi-koiran hätääntynyt uikutus häiritsee täydellistä kesäidylliä.

Hetken päästä vene kaartaa kotisatamaan. Siitä on kotimatkaa vielä 20 metriä. Manta hyppää laiturille värikäs tilkkuviltti kädessään. Se on perimätiedon mukaan kuulunut joskus presidentti Mauno Koivistolle.

Porvoon vanhoja makasiinirakennuksia joen rannalla.

Viltti hankittiin Inkoosta huutokaupasta, jossa myytiin vastikään menehtyneen presidentin jäämistöä.

– Mä olen ihan väsynyt, Manta sanoo, mikä on aina musiikkia pienten lasten vanhempien korville.

Perheen kesäloman pääkohde on tänä vuonna Kalajoki, ja sinne ajetaan autolla. Perillä vietetään ennätykselliset neljä vuorokautta. Erno kertoo, että myös Sulkavalle käy jatkuva kutsu. Ernolla onkin mökillä tärkeä rakennushanke kesken. Niemenkärkeen on nousemassa puumaja, joka ei ole pikkupojan vaan äidin haave.

– Äiti on kertonut haaveilleensa päiväunista puumajassa jo 40 vuotta, ja tänä kesänä hän toivottavasti niille pääsee.

Sulkavan mökillä puumaja on valmistumassa niemenkärkeen. Se on isän ja pojan lahja Helena-äidille.

Laulu kesäkanoille

Sulkavan-mökillä äiti eli Helena Pellinen tekee päivän päätteeksi kierroksen pihalla ja tarkastaa kana-aitauksen kanat ja munat.

– Jokos ne rouvat on menneet nukkumaan?

Kanat ja kukko ovat ennusteen mukaisesti jo orrella, eikä muniakaan näy. Aluksi linnut saivat liikkua pihalla vapaasti, mutta ne piilottelivat muniaan mustikanvarpujen sekaan. Helenalla tosin ei olisi mitään pikku tipuja vastaan.

Kanat eivät saa enää liikuskella vapaasti pihamaalla, koske ne keksivät piilotella muniaan kasvillisuuden sekaan.

Mutta onneksi pienten jalkojen vipinää on luvassa, kun Manta tulee pian viikoksi kylään.

– Onnellisimmillani olen, kun saan pojat perheineen saman pöydän ääreen, Helena sanoo.

Hän luikauttaa kesäkanoille vielä pienen laulun niin kuin joka ilta: tuu tuu tupakkarulla, mistäs tiesit tänne tulla...

Eino ja Helena Pellisen yksi tärkeä mökkirutiini on päiväunet. Niille riittää paikkoja. Pari vuotta sitten lasitetulla kuistilla on näytteillä muistoja.
Kommentoi »