Apu

Kesällä 70 vuotta täyttänyt laulaja Paula Koivuniemi: "Kuusikymmentä oli hankalampi ikä"

Kesällä 70 vuotta täyttänyt laulaja Paula Koivuniemi: "Kuusikymmentä oli hankalampi ikä"

Uutta albumia valmisteleva Koivuniemi pysyy kunnossa sauvakävelemällä ja syömällä terveellisesti.
Teksti Annika Vuorensola
Mainos

Iskelmäikoni Paula Koivuniemi äänittää studiossa parhaillaan uutta albumia, jonka on tarkoitus ilmestyä ensi keväänä.

- Tällä kertaa mukana ei ole vierailijoita, duettolevy on jo tehty. Siitä tulee hieno levy, ja lähden sen julkaisun jälkeen konserttisalikiertueelle, joka jatkuu syksylle asti. Sellainen ihanuus on tulossa. Myös festarit ovat pohdinnassa, Koivuniemi kertoi keskiviikkona ennen Lastenklinikoiden Kummien JouluMielelle-hyväntekeväisyyskonserttia.

Konsertti nähdään televisiossa MTV3-kanavalla 17. joulukuuta.

Kesällä 70 vuotta täyttänyt laulaja ei pitänyt uutta vuosikymmentä merkittävänä asiana.

- Ehkä 60 oli hankalampi, 50 oli taas helpompi. Kymmenen vuotta sitten tuntui siltä, että olen tämän ikäinen, mitä voin vielä tehdä tai minne mennä? Sitten huomasin, että voin mennä minne vaan! Niin kauan kun ääni pelaa ja pysyn kunnossa.

Kunnostaan Koivuniemi pitää huolta sauvakävelemällä läpi vuoden ja ulkoiluttamalla vieressä asuvan managerinsa koiraa.

- Lisäksi syön terveellisesti enkä tupakoi. Myös lepo on tärkeää.

Ennen kevään kiertuetta Koivuniemi käy lataamassa akkunsa jossain kaukana, ehkä Miamissa.

- Sitä ennen vietän joulua läheisteni kanssa kotona.

Teksti: Annika Vuorensola Kuva: Jaakko Jaskari

Julkaistu: 23.11.2017