Tiktok näytti merkkejä jo alkukeväästä: vuoden 2023 kesähitti ei ole koko kansan Cha Cha Cha vaan afrobiitti-biisi, jonka laulaja haaveilee maailmanympärysmatkasta rakastettunsa kanssa. Räppäri Shrtyn ja Joalinin Pariisin kevät on yksinkertaiseen koukkuun perustuva parin minuutin Tiktok-humppa. Kappaleen tunnelmassa on paitsi hyväntuulista toiveikkuutta, myös Suomen alkukesälle ominaista haikeutta ja hetken huumaa. Toukokuun lopussa Shrty julkaisi vain parinkymmenen minuutin mittaisen Täydellinen ajoitus -albumin. Vaikutteita siinä kuuluu pikemminkin ranskalaisesta räpistä kuin vaikka jenkki-gängstäräpistä tai suomiräpin poppimeiningistä.

Parikymppiset afrosuomalaiset räppärit kertovat altavastaajien tarinoita, jotka kumpuavat Helsingin eri kaupunginosista ja räppifanien yhteisöistä. Yksittäiset sinkkujulkaisut ovat albumikokonaisuuksia tärkeämpiä, ja monet artistit nousevat maineeseen aluksi itsenäisesti tehdyillä biiseillä Tiktokissa ja Youtubessa. Videoiden kommenttiketjut ovat täynnä liekki-emojeita ja kannustavia Tää on ihan sairas -kommentteja. Musiikki avaa ikkunoita uuteen stadin slangiin: sanoitukset yhdistelevät suomea, englantia, arabian- ja somalinkielisiä sanoja omaperäisellä tavalla. Bro, veli, äijä, bämä, tuu mun kaa bashaal… elikkäs pitämään hauskaa.

Mediassakin kohutun roadman-tyylin sijaan tai sen ohella räppärit ovat alkaneet pukeutua preppysti. Musiikivideoilla ja Instagram-kuvissa vilisee jahteja, kauluspaitoja, kalliin näköisiä rannekelloja, viskiä, kultakoruja, Svenska Klubben, aiempaa kapeampia housuja ja Burberryn ruutua. Konservatiivisina ja valkoisina miellettyjen eliittisymboleiden tekeminen omaksi cooliksi jutuksi ei toisaalta ole uusi käytäntö, vaan sitä teki jo Miles Davis. Se on tapa ilmaista valtaa, sosiaalista nousua, ja toisaalta se luo konkreettista turvaa. Jos näyttää omalta veneeltä tai sikarikerholta saapuvalta menestyjältä, saa olla rauhassa.

Blacflaco manifestoi Mun vuoro safkaa -levyllä loistavaa tulevaisuutta itselleen ja kavereilleen. Levynkannen kello-setelinippu-illallinen on katettu valkoiselle pöytäliinalle. Biiseissä kuvataan nousua kohti menestystä, elämää lähiöissä, bailaamista, porukoiden välisistä kiistoja ja sitä, kun poliisit ovat perässä. Suomen pimeys, eristyneisyys ja agraarisuus pannaan merkille: Helsingissä kukaan ei oo sun ystävä, laulaa Blacflaco, vähän niin kuin Danny totesi Kuusamo-kappaleessa pääkaupungista: yksinäisiä ihmisiä, harva hymyilee.

Välillä lauletaan beibeille: yhdessä biisissä kertoja lupaa ajavansa landel asuvan naisen Helsinkiin ja tarjoavansa, mitä beibe ikinä haluaa, vaikkapa uudet hiukset ja kynnet, ”mun piikkiin”. Levyn kohokohta on vaivattomasti virtaava nimibiisi, jonka kertoja lupaa nousta pahantahtoisten äijien yläpuolelle ja tehdä rahaa. Räppärit eivät odota yhteiskunnan hyväksyntää vaan aikovat pressaks, ottaa statuksen itselleen.

Videoilla väläytellään gängstäräpin konventioihin kuuluvasti setelinippuja. Se, mitä on ”ylhäällä”, ei ole taivas vaan isompi pankkitili ja sen luoma vapaus. Jos raha on gängstäräpin ainoa todellinen fetissi, pelastuksen väline ja kiintopiste, jonka ympärillä kaikki pyörii, se johtuu ainoastaan siitä, että se on sitä myös koko yhteiskunnassa.

Kun gängstäräp on valunut listoille ja laajemman yleisön tietoisuuteen, artistit ovat saaneet sanoituksistaan seksismisyytöksiä. Tästä syystä esimerkiksi viime marraskuussa Turisti poisti yhden kappaleensa suoratoistopalveluista. Shrtyn ja Blacflacon lyriikoiden seksipuhe on useimmiten lähinnä mimmien hehkutusta tai levotonta sänkypuhetta, jossa asetelmat kääntyvät myös ympäri ja tyttö voi olla niin daddy. Esineellistämisestä moralisoiminen menee sellaisen kohdalla usein tarpeettomaksi puritanismiksi.

Blacflacon Korelonin kanssa tekemä Julkinen persoona -hitti sisältää tosin niin huonoa juttua, ettei sitä tässä kannata eritellä. On epäkypsää, että seksistä uhoaminen on räppäreille voimaantumisen väline, mutta toisaalta pitää muistaa, että musiikki ja kielenkäyttö tapahtuvat aina tietyssä kontekstissa. Vertailukohdaksi voi vaikka asettaa Sopranos-sarjan – jos konteksti on jengien välisten huumevelkojen setvimisestä kertova laulu, voiko olettaa siistiä kielenkäyttöä? Yleisön ei pitäisi alkaa poliisiksi. Moni tekijä on vielä nuori ja yhteiskunnallisesti haavoittuvassa asemassa. Sosiaalisen median alustoilla vähemmistön edustajat joutuvat herkästi sensuurin kohteeksi, ja toisaalta myös oikeat poliisit ovat gängstäräppäreiden perässä.

Shtry: Täydellinen ajoitus (Play9)