Apu

Kennedyn töytäisemä



Kennedyn töytäisemä

Valkotukkainen mies törmäsi minuun ja kaatoi lähes kumoon.
Teksti Merja Rehn

Ihmisen elämä koostuu erilaisista kohtaamisista. Jotkut niistä ovat mullistavia ja käänteentekeviä, toiset pieniä harmittomia sattumuksia, jotka kuitenkin kulkevat muistoissa pitkään. Aloin miettiä oman elämäni kohtaamisia sen jälkeen, kun käteeni osui palkitun brittikolumnistin Craig Brownin kirja Hello Goodbye Hello.

Brown on koonnut kirjaan 101 eriskummallista tapaamista ja kirjoittanut niistä täsmälleen 1 001 sanan mittaisia tarinoita. Kirja on niin koukuttava, ettei sitä pysty laskemaan kädestään, ennen kuin viimeinenkin sana 101 101 sanasta on luettu. Tarinat paljastavat, kuinka holtiton brittinuorukainen melkein muutti maailmanhistoriaa varomattomalla ajotyylillään ja kuinka itäisen naapurimaamme johtajat ovat jo aikapäiviä sitten olleet persoja naiskauneudelle. Brown piirtää taitavasti viivoja mitä oudoimpien tapaamisten välille.

Mietin kirjaa lukiessani, mikä itselleni on ollut yllättävin hetki, johon olen elämäni aikana joutunut. En kovin usein kulje mieheni työmatkoilla, mutta kevättalvella 2009 läksin hänen mukaansa Washingtoniin. Ensimmäisen vierailupäivän ohjelmassa hänellä oli tapaaminen Capitol Hillillä, Yhdysvaltain kongressissa. Skippasin shoppailut ja lähdin mukaan sillä ehdolla, että joku esittelee minulle historiallista kongressitaloa sillä aikaa, kun mieheni istuu palaverissa.

Sain oppaakseni kalifornialaisen Marian. Vanhassa, museoidussa istuntosalissa tunsin, kuinka Yhdysvaltain poliittinen historia havisi ympärilläni. Tuijotin lattiassa näkyvää pientä laattaa, joka kertoi Abraham Lincolnin istuneen salissa tuolla paikalla 1840-luvulla.

Vuosittain Capitol Hillillä vierailee yli 3 miljoonaa turistia, joten ruuhka oli tuonakin päivänä valtava. Olimme juuri poistumassa museosalista, kun pitkä, valkotukkainen mies törmäsi minuun ja kaatoi lähes kumoon. Herrasmiesmäisesti hän pyysi useaan otteeseen anteeksi, kosketti olkapäätäni ja kysyi: "Onhan kaikki varmasti kunnossa?" "Toki, toki, ei mitään hätää", vastasin. Sitten mies jatkoi matkaansa, ja minä jäin kuin sähköiskun saaneena seisomaan paikoilleni. Katsoin opastani ja kysyin: "Tunnenko tuon miehen?" Maria naurahti: "Hyvin todennäköisesti. Hän on senaattori Edward Kennedy."

Puhekykyni ei heti palautunut, mutta sen verran jalat toimivat, että pyörähdin paikoiltani ja kävin nappaamassa taklaajastani kuvan. Ei se kuva kovin tarkka ollut, mutta jäihän kuitenkin muisto. Vajaat puoli vuotta myöhemmin Edward Kennedy, viimeinen Kennedyn veljeksistä, kuoli aivosyöpään. Tiesin, ettei 77-vuotias senaattori ollut enää parhaassa kunnossa, mutta silti hän teki lähtemättömän muistijäljen karismaattisella ja edelleen komealla olemuksellaan.

Minun kohtaamiseni ei maailmaa mullistanut, mutta brittiopiskelija John Scott-Ellisin kurvailu pienellä punaisella Fiatilla Münchenissä elokuussa vuonna 1931 olisi sen saattanut tehdäkin.

Nuori mies nimittäin törmäsi jalkakäytävälle astuneeseen pieneen neliöviiksiseen mieheen, joka kuitenkin kömpi maasta omin avuin pystyyn. Myöhemmin kuljettajalle selvisi, että hän oli ajanut kumoon Adolf Hitlerin.

Hello Goodbye Hello -kirjasta löytyy myös tarina siitä, kuinka Sigmund Freud antoi avioliittoneuvontaa säveltäjä Gustav Mahlerille elokuussa 1910. Freud unohti kuitenkin laskuttaa konsultaatiosta ja lähetti laskun vasta vuosien päästä Mahlerin leskelle nähdessään uutisen, että säveltäjä oli kuollut.

Kaiken kaikkiaan kirja tarjoaa mielenkiintoisia tuhannen ja yhden sanan tarinoita menneiltä ajoilta.

Julkaistu: 13.9.2012