
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin tapaaminen Helsingissä maanantaina 16. heinäkuuta herättää kysymyksiä huippukokouksen kuluista Suomelle. Hintaa on kyselty mediassakin, mutta aivan erityisesti se on kiinnostanut kaikilla Suomen suosituimmilla keskustelufoorumeilla internetissä.
Kun Trump tapasi Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong-unin Singaporessa, loppulasku Singaporen valtiolle oli 16,3 miljoonaa paikallista dollaria. Nykyisen valuuttakurssin mukaan summa on noin 10,25 miljoonaa euroa. Uutistoimisto Reutersin mukaan lopullinen summa oli pienempi kuin alkuperäisessä kustannusarviossa - siinä, joka oli aiheuttanut närää singaporelaisten keskuudessa. Ulkoministeri Vivian Balakrishnan kertoi Reutersille, että Singaporen valtio maksoi jopa Kimin hotellihuoneen.
Suomi sen sijaan ei ole ilmoittanut maksavansa vieraiden huoneita. Yleinen turvallisuus eli esimerkiksi kulkureittien järjestäminen ja yleisen järjestyksen valvonta kaupungilla on isäntien vastuulla, mutta kokoustavat vieraat maksavat matkakulunsa, majoituksensa ja henkilökohtaiset turvamiehensä itse.
Viranomaisia paikalla 1000–2000
Ylikomisario Juha Hakola Helsingin poliisista arvioi työvuorossa olevien viranomaisten määrää erittäin ylimalkaisesti.
– Olen sanonut koko ajan, että on siellä ainakin tuhat poliisia, mutta emme sano tarkkaa määrää. Kaikkiaan viranomaisia on paikalla tuhannesta kahteentuhanteen, Hakola kertoo.
Helsingissä työskentelee poliiseja yhteensä noin 1 300, ja Hakola vahvistaakin, että väistämättä henkilökuntaa joudutaan tuomaan muiltakin paikkakunnilta. Siitä huolimatta hän ei halua haarukoida minkäänlaista kustannusarviota.
– Sitä kaikki kysyvät, mutta ei sellaista pysty etukäteen antamaan. Jos sanoisin, että tämä maksaa miljoonan ja se maksaisikin kaksi, niin kaikki hyökkäisivät kysymään, mitä oikein olen arvioinut.
Hakola sanoo, että tässä vaiheessa kustannusarvio ei perustuisi mihinkään. Kokonaisuudessa on aivan liikaa liikkuvia osia: on epäselvää, kuinka pitkään vieraat viipyvät, kuinka paljon ihmiset tekevät ylitöinä ja kuinka suuri osa työstä onnistutaan tekemään normaalilla työajalla.
– Sehän on selvää, että tämä tulee maksamaan paljon. Ei siitä pääse mihinkään. Mutta kaikki asiat ovat vielä niin auki, ettei oikeaa lukua ole kenelläkään.
Niin vaikuttaa todellakin olevan. Kun Apu pyysi Suomen ulkoministeriöltä arviota tapahtuman kokonaiskustannuksista, pyyntöön ei vastattu.
Vieraita tulossa arviolta 2000
Helsinkiin saapuvat vieraat ovat lähinnä ulkomaisia median edustajia. Heidän hotelliyönsä maksavat työn- ja toimeksiantajat, ja siitä tietoisina helsinkiläiset hotellit ovat nostaneet hintansa pilviin. Helsingin kaupungin omistaman markkinointiyhtiö Helsinki Marketingin toimitusjohtaja Laura Aalto arvioi Helsingin Sanomissa 1. heinäkuuta, että tapahtuma kerää pääkaupunkiseudulle noin 2 000 vierasta.
Suurin ongelma majoitussektorilla on se, että hotellit ovat heinäkuussa muutenkin täynnä. Lääke katevajaukseen on tietenkin reipas hintojen korotus.
Ulkomaalaisia toimittajia ja muita tapahtuman ympärillä työskenteleviä vieraita alkaa saapua Helsinkiin jo viikonlopun aikana. Erityisesti ravintoloitsijat voisivat ottaa siitä hyödyn irti, mutta toistaiseksi näyttää siltä, että vain harva ravintola katsoo kannattavaksi tarttua syöttiin. Helsingin ydinkeskustassa on paljon korkeatasoisia ruokaravintoloita, joiden ovet ovat sunnuntaisin kiinni.
Muun muassa BW Restaurantsin omistamat Bronda Eteläesplanadilla ja Boulevard Social Bulevardilla pitävät ovensa suljettuina. Ainoastaan muutoinkin sunnuntaisin palveleva Gaijin – Bulevardilla sekin – tarjoilee illallista sunnuntaina 15. heinäkuuta.
– Emme ole katsoneet tarpeelliseksi avata tällöin useampia ravintoloitamme, kommentoi markkinointi- ja viestintäpäällikkö Elina Strengell.
Hotelli Vaakunan yläkerrassa toimivan ravintola Loisteenkin – aivan kaupungin sydämessä päärautatieaseman kupeessa – ovet ovat sunnuntaisin kiinni. Ravintola ei ole merkinnyt aukiolokalenteriinsa muutoksia. Sama pätee Aleksi 13:n ravintola Factoryyn.
Ulkomaiset yritykset hyötyvät
Ulkomaiset yritykset ottavat rohkeammin hyötyä irti tapahtumasta. Ainakin maltalainen peliyritys Unibet on julkaissut kertoimia tapahtuman yksityiskohdista. Vetoa pääsee lyömään muun muassa siitä, kuvataanko Trumpia tai Putinia silittämässä Lennu-koiraa, ja siitä, saako tasavallan presidentti Sauli Niinistö Trumpilta lahjaksi Make America Great Again -lippalakin.
Konkreettinen hyöty tai haitta suomalaisille veronmaksajille on kiinni siitä, pystyvätkö Helsingissä toimivat yritykset ottamaan hyödyn irti tilanteesta ja myymään palveluitaan riittävästi ulkomailta saapuville vieraille.
Näkyvyydestä koituvaa hyötyä on huomattavasti vaikeampi laskea euroissa, ja sen vaikutukset ilmenevät vasta paljon myöhemmin.
Vertailemaan päästään kunnolla vasta jälkikäteen, sillä totuus kuluista tulee julkisuuteen vasta, kun tapahtuma on jo ohi.
Mitä hyödyttävää Suomella on?
- Kaikki yhdysvaltalaiset lehdet eivät uutisoinneissaan edes maininneet, missä maassa Helsinki on. Suomen tunnettuus maailmalla paranee kokouksen myötä.
- Ulkomaisia vieraita on arvioitu saapuvan tuhansia. Erityisesti hotellit ja ravintolat voivat hyötyä ja saada aikaan verotuloja.
- Suomessa on tavallisesti vaalittu mainetta puolueettomana ja turvallisena maana idän ja lännen välissä. Huippukokous vahvistaa tätä mainetta.
- EU-maana Suomi tuo kahden suurvallan tapaamiseen kolmannen osapuolen läsnäolon.