Polvijärven pellepeloton osaa keksiä ja rakentaa mullistavia koneita, koska hän näkee ne valmiina jo mielessään
Matti Pappisen kehittelemistä kymmenistä koneista osa on maailmankuuluja. Vielä 75-vuotiaana Pappinen keksii mullistavan laitteen toisensa perään.
Kun saavumme Matti Pappisen kotitilalle Höytiäisen länsipuolelle, sataa reilusti räntää, ja metriset hanget sulavat nopeasti vaarallisiksi lätäköiksi tienotkelmiin. Pappinen viittilöi pysäköimään oikeaan paikkaan erilaisten talojen, navettojen, saunojen ja pressuviritelmien sokkelikossa.
Ensimmäiseksi Pappinen muistuttaa tapaamisestamme joskus 30 vuotta sitten Tansanian Sansibarin viidakossa. Itse en kohtaamista haastattelua sopiessani muistanut, mutta tuokin tapaus kertoo enemmän Pappisesta kuin minusta. Miehen elämäntarina on kuin hyvästä romaanista. Ehtivää ja monitoimista miestä on tarvittu milloin missäkin päin maailmaa.
Aloitetaan alusta.
Matti Pappinen syntyi vuonna 1949 vähävaraiseen ja kristillisiä arvoja kannattavaan, monilapsiseen perheeseen Liperissä. Liperinsalon kansakoulussa vasenkätisyys ja tapa ajatella enemmän käytännöllisesti kuin matemaattisesti eivät olleet eduksi, joten Matin todistuksen keskiarvo jäi surkeaksi ja koulutaival seitsemän vuoden mittaiseksi, vaikka hänellä oli poikkeuksellinen kyky nähdä laitteet ja niiden toiminta kolmiulotteisesti.
”Kylän köyhimmästä perheestä” tulevan lapsen elämä ei ollut helppoa. Sodan käynyt isä kohteli lapsia ankarasti, koulussa opettaja mollasi, ja muut oppilaat haukkuivat Mattia ”juutalaiseksi” hänen adventistiperheensä tapojen takia.
Sen jälkeen koko elämäni on ollut itsetunnon rippeiden kokoamista, Pappinen tilitti aikanaan Mediamission haastattelussa.
Äidin lämpö ja oppi vähästäkin jakamisesta – ”ruoka ei talosta antamalla lopu” – auttoivat pojan myöhemmin kohti nykyistä menestystä ja tasapainoa, vaikka matka ei ole ollut aina helppo.
Matti Pappisen tie vei ensin karjatalouskouluun ja keinosiementäjäksi. Aikuisena Matti luki yksityisesti keskikoulu- ja lukio-opinnot ja valmistui myöhemmin tuotekehitysinsinööriksi – pitkälti töiden ohessa. Se johti loppuun palamiseen ja jopa itsetuhoisiin ajatuksiin.
Itsensä ja yhteiskunnan onneksi Pappinen tajusi lopulta hankkia apua ja pääsi terapiaan.
Nykyisin Pappisella on menestyvä konealan tuotekehitysyhtiö Konepaja M. Pappinen Ky, vaimo ja seitsemän aikuista lasta, joista Mikko toimii isänsä yrityksessä. Konepaja toimii innovaattorina, tuotekehittelijänä ja prototyyppien valmistajana.
Markkinoille tarkoitetut tuotteet tehdään muissa yrityksissä. Joskus jonkin Suomessa ja maailmalla menestyneen tuotteen sopimuskuviot ovat jääneet jopa hieman harmittamaan Pappista.
– En ole usein tajunnut pyytää itselleni edes provisiota joidenkin menetystuotteiden myynnistä.
Matti ja Mikko Pappinen sanovat, ettei heidän yrityksensä juuri tarvitse tai saa uusia asiakkaita nettisivujen kautta, vaan viesti ”konekuiskaajista” kulkee enemmän suusta suuhun ja yritykseltä toiselle.
– Kun minua pyydetään kehittelemään uutta konetta tai tuotetta, näen sen silmissäni usein jo valmiina. Yöunien aikana ajatus kypsyy edelleen, ja aamulla idea tuotteesta on valmis. Mikko piirtää sitten ajatukseni tietokoneelle.
Matti Pappinen onkin joskus mennyt jo ensimmäiseen tuoteideapalaveriin puolivalmiin tuotteen kanssa, vastaanottavien insinöörien ällistykseksi. Lemminkäinen, YIT, Bew Group, Saalasti, Helsingin energiayhtiö Helen ja monet muut suomalaiset ja ulkomaiset suuryhtiöt vilahtelevat Matin asiakkaiden listassa. Sana on kiertänyt jopa Kiinassa.
Pappinen ehti työskennellä aikoinaan jaksoittain myös Keniassa ja Tansaniassa. Siihen liittyy myös aikaisempi tapaamisemme Sansibarin viidakossa, kun Pappinen oli professori Veli Pohjosen vieraana Ulkoministeriön metsähankkeessa. Yleensä Matin hankkeet liittyivät veteen, ruokaan ja energiaan.
– Eräässä Finnveran rahoittamassa projektissa kehitin kenialaisille aasivetoisen monitoimikoneen, joka toimii vesipumppuna, ruohonleikkurina ja elefanttiruohon silppurina. Elefanttiruohosta tehtiin säilörehua karjalle.
Pappinen sanoo nähneensä Afrikassa monta kallista ja toimimatonta kehitysyhteistyöhanketta, joiden kehittelyssä ei ole lähdetty paikallisten olosuhteiden eikä kulttuurin pohjalta.
– Pitää osata miettiä käytännöllisesti, mitä oikeasti tarvitaan, ja varmistaa, että toimintamalli pitää yllä itse itseään.
Pappinen sai vuonna 1996 konekekseliäisyydestään Pohjois-Karjalan Kulttuurirahaston 50 000 markan palkinnon. Kun konekuiskaaja oli valmistautunut vain 5 000–6 000 markan palkintoon, meni hän kerrankin sanottomaksi.
– Kutsuin lavalle Joensuun yliopiston silloisen rehtorin, Paavo Pelkosen, pitämään kiitospuheen puolestani.
Soitetaanpa siis eläkkeellä olevalle, mutta yhä Itä-Suomen yliopistossa toimivalle Pelkoselle. Mitä mieltä hän on Polvijärven keksijästä?
– Matti Pappinen on ykkösluokan toimija ja konesuunnittelija, joka pystyy innovoimaan lähes laitteen kuin laitteen prototyyppiasteelle. Jatko on sitten kiinni rahoituksesta ja koneita valmistavista yrityksistä. Matti tekee metallista mitä vain. Hänellä on kyky nähdä jo ideavaiheessa, mitä tuotteesta tulee, mutta myynti-ihminen hän ei ole. Maaseudulla on muitakin käteviä ihmisiä, mutta heille ei anneta mahdollisuuksia pärjätä nykytilanteessa, Pelkonen kehuu.
”Pikkupoikana ihailin viulistipappia. Tein itse viulun, johon hain hevoselta jouhia, ja opettelin soittamaan.”
Konepaja M. Pappisen keksintöjä on niin paljon, että on pakko tyytyä mainitsemaan niistä vain esimerkkejä.
– Kun japanilaisia kävi hiljattain Joensuussa kertomassa, että he valmistavat hyvin ohuista puulastuista lamppuja ja muita esineitä, ajattelin, että kyllä minäkin osaan tuollaisia lastuja valmistaa.
Niinpä Pappinen hankki muutamalla satasella vanhan ”sotakorvaushöylän” ja modifioi sen veistelemään hukkapuusta hyvin ohuita, leveitä ja kauniita lastuja, joita voi käyttää joko esineiden valmistukseen tai suoraan sisustuselementteinä kuten Japanissa. Paavo Pelkonenkin on tehnyt Matin lastuista jo oman lamppunsa.
Ekologisuus, lämpötekniikka ja energiatehokkuus ovat muutenkin Matti Pappisen toiminnan keskiössä. Hän sanoo kehitelleensä viime aikoina esimerkiksi aurinkopaneeleiden automaattista puhdistuslaitetta, jo mainittua viilukonetta, Hiil Oy:n jo tuotteistamaa, kierrätyspuuta hiiltämällä uusiokäyttöön valmistavaa konetta sekä pellettejä suoraan tuoreesta pystypuusta tekevää pellettikonetta. Joukkoon kuuluu myös vallankumouksellinen pellettikattila, jonka hyötysuhde ilman savukaasujen käsittelyä on Matin mukaan peräti 97 tavanomaisen 80–85 sijasta. Keksintölistasta löytyy myös savukaasujen pesuri, joka sieppaa savukaasuista talteen lämmöksi suurimman osan aikaisemmin taivaalle päässeestä lämmöstä.
– Myös häkäpäästöistä pitäisi päästä eroon laitetekniikkaa kehittämällä.
Hengästyttävän tuotesikermän päätteeksi Matti Pappinen ottaa esiin viulun, jolla hän soittaa Joensuun seurakunnan orkesterissa. Tupa täyttyy viiltävän kauniista sävelistä. Samalla Matti vähättelee osaamistaan.
– Kun olin pikkupoika, meillä kävi kylässä pappi, joka soitti viulua, ja se kävi sydämeen. Ihailin häntä ja tein itse viulun, johon hain hevoselta jouhia, ja opettelin sitä soittamaan.
Matti Pappinen tulee hyvästelemään jäiselle pihamaalle ja esittelee samalla hankkimaansa kilpapotkuria. Hän osti potkurin sen jälkeen, kun hänellä todettiin eturauhasyöpä. Mies meni Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan nyt kehumiinsa syöpähoitoihin ja muutti saman tien elintapojaan. Hän kiihdytti potkukelkkansa ikämiehenä sellaiseen vauhtiin, että sillä irtosi SM-kisoissa yleisen sarjan pronssi muutama vuosi sitten 25 kilometrin matkalla.
– Joensuun matkat, yhteensä 70 kilometriä, taitan nykyisin kickbikella eli potkupyörällä, Matti Pappinen lisää ja esittelee ylpeänä älykellonsa antamia kehonmittausarvoja huikeasta nykykunnostaan.
Lähtiessämme saamme kotiin vietäviksi juuri teurastetut ja kynityt kukkopojat. Pappisen omasta luomukanalaumasta tietysti.
